Koulutukseltaan Heikkilä oli filosofian tohtori elektroniikan ja tietoliikennetekniikan opintosuunnalta. Ennen kansanedustajaksi valintaansa 2011 hän työskenteli mikroelektroniikan erikoistutkijana Turun yliopistossa.[2] Tämän ohella Heikkilä oli sivutoiminen maanviljelijä kotitilallaan Marttilassa.[3]
Keväällä 1995 Heikkilä valittiin SMP:n Varsinais-Suomen piirin sihteeriksi. Samana vuonna perustettiin uusi puolue Perussuomalaiset ja sille perustettiin uusi piiriyhdistys Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri. Heikkilä valittiin uuden piirin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja hän toimi PS:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana vuoden 2011 loppuun asti.[4]
Vuodesta 1996 alkaen Heikkilä oli pitkään mukana Perussuomalaisten ohjelmatyöryhmissä. Tiiviin ohjelmatyön hän lopetti puolueessa vasta vuonna 2011 ja osallistui sen jälkeen vielä PS:n maaseutuohjelman laatimiseen.[4]
Vuoden 2011 maaliskuussa uutisoitiin, että Heikkilä oli perussuomalaisten silloisen puheenjohtajan Timo Soinin lisäksi ainoa henkilö, joka oli kuulunut perussuomalaisten puoluehallitukseen puolueen koko siihenastisen historian ajan.[7]