Lauri Astala

Lauri Astala
Lauri Astala, Aurinkolabyrintti, 1999, Säveltäjänpuisto, Pukinmäki.
Aurinkolabyrintin keskikohta.

Lauri Ilmari Astala (s. 6. lokakuuta 1958 Valkeakoski)[1] on suomalainen kuvataiteilija. Hänen teoksensa käsittävät muun muassa veistoksia, videoita ja tietokoneavusteisia videoinstallaatioita. Astalan taiteessa on kysymys tilasta, etenkin tilan suhteesta kuviin. Hänen varhaistuotannoissaan kartografiset ja kosmologiset mallit ovat fyysisen todellisuuden abstrakteja kuvia.[2]

Astala kirjoitti ylioppilaaksi 1978 ja suoritti opintoja Helsingin teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1979–1984, taiteen kandidaatin tutkinnon Kuvataideakatemiassa vuosina 1985–1990 ja taiteen maisterin (M.F.A.) tutkinnon Art Institute of Chicagon taidekoulussa vuosina 1999–2001. Astala toimi opettajana teknillisessä korkeakoulussa 1982–1988 ja 1991–1999 sekä Taideteollisessa korkeakoulussa 2002–2004.[1]

Vuonna 2007 Astalalle myönnettiin valtion kuvataidepalkinto[1] ja vuonna 2012 Pro Finlandia -mitali. Hänelle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2021.[3]

Yksityiselämä

Lauri Astalan elämänkumppani on valokuva- ja videotaiteilija Elina Brotherus.[4]

Teoksia

Lähde:[5]

  • Videoinstallaatiot
    • Pieni spektaakkeli kohtaamisesta (2005/2010)
    • Pieni spektaakkeli kuvankaltaisuudesta (2005)
    • Pieni spektaakkeli läheisyydestä (2005)
    • Pieni spektaakkeli keveydestä (2005)
    • Näkemisestä (2008)
  • Videot
    • As Though Time Was All Around (2002)
    • Rome dérive I (2006)
    • Rome dérive II (2006)
    • Minun onneni on pyöreä (2007)
    • Rome dérive III (2008)
    • Gamelan (2010)
    • Transit (2013)
  • Installaatiot
    • Eräs maailma (1989)
    • Projektio (1990)
    • Maailma on fantasian kartta (1990)
    • Valtakunta (1990)
    • Nimetön (1992)
    • Songlines - Sävellys karttapallolle ja soittorasialle (1993)
    • Suunnitelma (1993)
    • Ars Magna Sciendi (1995)
    • Umbilicus Mundi (1995)
    • Harhaoppi (1997)
    • Prototyyppi N60°10'19.0323";E24°56'4.2900"; +21.84m (1998)
    • Self-Seeking - Journey to the Center Point of the Universe (1999)

Aurinkolabyrintti

Lauri Astalan teos Aurinkolabyrintti (1999) rakentuu kivilabyrintista sekä aurinkokellosta. Labyrintin keskellä olevan tornin sisällä on aurinkokello. Se on puolipallon muotoinen kulho ja ajan määrittelemistä varten sen keskellä on viisari, sekä pinnassa merkintöjä kellon- ja kalenteriajan havainnoimiseksi.

Aurinkolabyrintti oli kustannuksiltaan ja mittakaavaltaan suurin yksittäinen Helsingin taidemuseon hanke 1990-luvulla. Siihen on käytetty yli kymmentä eri graniittilajia. Teos koostuu lohkopintaisista verkkomuureista. Teos sijaitsee maakumpareen päällä ja hallitsee visuaalisesti ympäristöään. Se on myös maamerkki, leikkipaikka, tapaamispiste ja oleskelutila.[6]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 60–61. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. ↑ Gallen-Kallela-Sirén, Janne, Valjakka, Timo, Johannsson, Hanna: Lauri Astala - As Though Time Was All Around - Teoksia - Works 1989-2010, s. 6. Helsinki: Helsingin taidemuseo, 2010. ISBN 978-951-8965-90-2
  3. ↑ Taiteilijaeläkkeitä ansioituneille taiteilijoille 8.3.2021. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 9.3.2021. Viitattu 21.3.2021.
  4. ↑ Kantokorpi, Otso: Julkaistua 295: Elina Brotherus luo seesteisen naisen kuvan, Alaston kriitikko -blogi 3.5.2012. Viitattu 27.3.2017.
  5. ↑ Gallen-Kallela-Sirén, Janne, Valjakka, Timo, Johannsson, Hanna: Lauri Astala - As Though Time Was All Around - Teoksia - Works 1989-2010, s. 41. Helsinki: Helsingin taidemuseo, 2010. ISBN 978-951-8965-90-2
  6. ↑ Aurinkolabyrintti Julkiset veistokset. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 14.7.2014.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!