Laura Poitras (s. 2. helmikuuta 1964[1] Boston, Massachusetts[2]) on yhdysvaltalainen, Berliinissä asuva elokuvaohjaaja, tuottaja ja taiteilija. Poitrasin ohjaama elokuva Citizenfour voitti parhaan dokumentin Oscar-palkinnon 2015 ja All the Beauty and the Bloodshed Venetsian elokuvajuhlien Kultaisella leijonan 2022. Poitrasille myönnettiin MacArthur-palkinto vuonna 2012.
Nuoruus
Poitras kasvoi Bostonin esikaupunkialueella, ja hänen isänsä työskenteli sairaalan ohjelmoijana ja äitinsä sairaanhoitajana. Poitras kävi yksityistä koulua, joka painotti koululaisten omaehtoista oppimista. Hän innostui jo nuorena ruoanlaitosta, ja high schoolin jälkeen hän työskenteli ranskalaisten ravintoloiden sous chefinä, ensin Bostonissa ja siten San Franciscossa. Siellä hän kävi vapaa-ajallaan San Franciscon taide-instituutin kursseja ja kiinnostui erityisesti kokeellisesta elokuvasta. San Franscisosta Poitras muutti New Yorkiin, missä hän opiskeli The New Schoolissa politiikan teoriaa ja mediatutkimusta.[3]
Ura
Ensimmäiset dokumenttielokuvat
Poitras oli 35-vuotias, kun hän alkoi työstää Linda Goode Bryantin kanssa ensimmäistä täyspitkää dokumenttielokuvaansa. Flag Wars (2003) kertoo gentrifikaatiosta aiheutunutta riitaa Columbuksen aiemmin afroamerikkalaisella asuinalueella. Elokuva sai ensi-iltansa PBS:n televisiokanavalla, ja se oli ehdokkaana uutis- ja dokumenttialan Emmy-palkintoon. Poitras on kertonut myöhemmin, että hän oppi elokuvan myötä rakastamaan dokumenttien tekemistä, ihmisten kanssa olemista ja dokumenttien kuvaamiseen liittyvää epävarmuutta.[3]
Poitras alkoi työstää 9/11-trilogiaa Yhdysvaltain hyökättyä Irakiin 2003. Sarjan ensimmäinen osa My Country, My Country (2006) seuraa irakilaisen lääkärin perheen elämää Yhdysvaltojen miehitysaikana.[2] Poitras muutti kesällä 2004 Bagdadiin ja vietti suuren osan ajastaan lääkäriperheen kotona.[3] Poitras oli My Country, My Country -elokuvasta ehdolla parhaan dokumentin Oscar-palkintoon.[2] 9/11-trilogian toinen elokuva on The Oath (2010). Se seuraa kahden Al-Qaidaan kytköksissä olleen miehen elämää.[2] Toinen miehistä elää vapaana Jemenissä ja toinen miehistä on lukittu Guantanamo Bayn vankileirille. Poitras asui vuonna 2010 dokumentin tekemisen takia jonkun aikaa Jemenin pääkaupungissa Sanaassa.[3]
Snowden ja Citizenfour
Poitras oli tammikuussa 2013 tutkimassa dokumenttia varten hallituksen valvontaa, kun hän sai sähköpostia nimimerkiltä Citizen Four.[4] Nimimerkin takana oli Edward Snowden, joka oli ennen viestiä nähnyt Poitrasin lyhytdokumentin NSA:lla työskennelleestä pilliin puhaltajasta William Binneystä. Poitras oli tuossa vaiheessa joutunut tutkimustensa takia Yhdysvaltain terrorismin takia tarkkailtavien listalle. Hänet oli pidätetty useita kertoja lentoasemilla, ja muun muassa hänen läppärinsä oli takavarikoitu. Poitras epäili nimettömän sähköpostin olevan mahdollisesti ansa, joten hän lähestyi asiaa varovaisesti. Poitras ja Snowden kuitenkin jatkoivat yhteyttä useita kuukausia, ja tilanteen avauduttua Poitras alkoi varotoimina rajoittaa ystäviensä tapaamista, muutti uuteen asuntoon eikä kantanut enää kännykkää mukanansa.[3]
Poitras ja journalisti Glenn Greenwald matkustivat kesäkuussa 2013 Hongkongiin tapaamaan Snowdenia. Sieltä julkaistiin videohaastattelu, jossa paljastettiin maailmalle Snowdenin henkilöllisyys. Poitras ja Greenwald saivat raporteistaan NSA:n joukkovalvonnan paljastuksista George Polk- ja Pulitzer-palkinnot. Poitrasin ohjaama Citizenfour puolestaan palkittiin muun muassa Oscarilla, Baftalla ja Yhdysvaltain ohjaajien killan palkinnolla.[5]
Poitras siirtyi Citizenfourin jälkeen myös taidemaailmaan, sillä helmikuussa 2016 avautui Whitney Museum of American Artissa hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä ”Laura Poitras: Astro Noise”. Immersiivisessä installaation aihepiirejä olivat muun maussa joukkovalvonta, terrorisminvastainen sota, Yhdysvaltain droonit, Guantanamo Bayn vankileiri ja kidutus.[2]
Kultainen leijona
Poitrasin elokuva Risk WikiLeaksin perustajasta Julian Assangesta. Hän teki sitä kuuden vuoden ajan ja oli alkujaan varsin innostunut projektista, sillä uskoi, että WikiLeaks teki kovaa journalismia, jota valtavirtamedia ei enää juurikaan tehnyt. Poitrasin näkemys Assangesta muuttui huomattavsti elokuvan aikana, ja Assange hermostui nähtyään valmiin elokuvan. Assange vaati lakimiehestensä välityksellä muutaman kohtauksen poistamista. Poitras ei tähän kuitenkaan suostunut.[6]
Poitras alkoi vuonna 2019 kuvata elokuvaa taiteilija Nan Goldinista. Poitrasin alkuperäinen suunnitelma oli tehdä elokuva lääkevalmistaja Purdue Pharman vastaisista mielenosoituksista, mutta päätyi ottamaan Goldinin elokuvan keskiöön ensimmäisten haastattelujen jälkeen Purdue Pharma on erittäin addiktiivisen opioidi OxyContinin valmistaja, ja sen omistajana on miljardien ominaisuuden kerännyt Sacklerin suku. Purdue Pharman vastaista kampanjaa johti Nan Goldin perustama P.A.I.N.-ryhmittymä.[7] All the Beauty and the Bloodshed sai ensi-iltansa syyskuussa 2022 Venetsian elokuvajuhlilla. Se palkittiin siellä festivaalin pääpalkinnolla Kultaisella leijonalla ja oli vasta toinen palkinnon voittanut dokumenttielokuva.[8]
Elokuvat
- Exact Fantasy (1995)
- Flag Wars (2003)
- Oh Say Can You See... (2003)
- My Country, My Country (2006)
- The Oath (2010)
- Citizenfour (2014)
- Risk (2017)
- All the Beauty and the Bloodshed (2022)
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
