Lapin vanhimmat ovat esikoislestadiolaisiamaallikkosaarnaajia jotka muodostavat "esikoisten seurakunnan" hengellisen "hallituksen". Heillä katsotaan olevan johtoasema muuhun liikkeeseen nähden.[1] Lapin vanhimmat ovat kotoisin liikkeen syntysijoilta RuotsinLapista.[2] Ruotsin Lapin äitiseurakunta lähettää vanhimpia lähetysmatkoille muihin maihin ja vanhimmat toimivat myös ratkaisijoina eri maissa esiintyvissä kiistoissa.[2]
Lestadiolaisuuden alkuvaiheen seurakuntavanhimmista tunnetuimpia olivat Juhani Raattamaa ja Erkki Antti Juhonpieti.[3] Esikoislestadiolaisten mukaan Juhani Raattamaa siirsi vuoden 1897Lannavaaran kokouksessa "hallituksen toimet" Joonas Purnulle.[4] Tapahtuman jälkeen esikoislestadiolaiset katsoivat koko herätysliikkeen johdon siirtyneen heille, vaikka 1900-luvun hajaannuksessa seurakunnanvanhimpia esikoisuuteen jäi vain kourallinen. Esikoislestadiolaiset ajattelevat näiden olevan ainoat Laestadiuksen, Raattamaan ja Purnun kanssa yksimieliset.[1] Kokous oli viimeinen johon Juhani Raattamaa osallistui.[5] Toisten mukaan kokouksessa ei annettu seurakunnan hallitusta Joonas Purnun tai kenenkään muun saarnaajan haltuun.[6] Osan mukaan kokouksessa annettiin Joonas Purnulle julkinen varoitus.[5]Uusheräys ja vanhoillislestadiolaisuus torjuivat Ruotsin Lapin vanhimpien aseman liikkeen johtajina.[7]
Esikoislestadiolaisia Lapin vanhimpia ovat olleet 1900-luvun alun hajaannuksen jälkeen mm. Joonas Purnu, Samuel Vettasjärvi, Isak Kuoksu, Isak Niku, Viktor Appelqvist[8] , William Eriksson[9], Gunnar Jönsson[10] Evald Larsson ja Levi Larsson[11].[12] Nykyisiä vanhimpia ovat Odd Minde, Ulf Bolsöy, Håkan Gustavsson, Göran Larsson, Hans-Olof Wettainen, Sven-Åke Blombacke, Egil Ekhorn, Fredrik Lantto, Per-Gunnar Wettsjö, Per Malmelöv, Peter Nilsson ja Gunnar Gustafsson.[13]
