Tämä artikkeli kertoo koskesta. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Kyröskosken vesivoimalaitoksen patoluukut avattu koskinäytöstä varten 1. toukokuuta 2012.
Kyröskoski (ruots.Kyrofors) on 22 metrin[1] putouskorkeudellaan yksi Suomen korkeimmista koskista. Se sijaitsee Hämeenkyrön kunnassa noin 40 kilometriä Tampereelta luoteeseen, valtatie 3:n varrella, ja sen ympärille on muodostunut samanniminen taajama. Kosken kautta Kokemäenjoen vesistönIkaalisten reittiin kuuluva Kyrösjärvi laskee Pappilanjoen kautta Kirkkojärveen, ja edelleen Siuronkoskeen. Kyröskoski on valjastettu ja sen äärellä on toiminut useita vesimyllyjä sekä harjoitettu puunjalostusteollisuutta, raakapuun uittoa ja vesivoimatuotantoa 1870-luvulta lähtien (Hammarén & Co Aktiebolag, Oy Kyro Ab, Kyro Oyj, M-real Kyro ja Metsä Board Kyro). Voimalaitoksen omistaa Kyröskosken Voima Oy[2]. Kosken arvellaan olevan yksi Kalevalassa mainituista kolmesta suuresta koskesta: ”Hämeen Hälläpyörä”.[3] Muut kalevalaiset putoukset ovat Imatra ja "Kaatrakoski Karjalassa", joka perimätiedon mukaan tarkoittaa LieksanjoenPankakoskea.[4]Nälkävuosien seurauksena kosken putouskorkeutta alennettiin 1800-luvun lopulla maanviljelysmaan lisäämiseksi Kyrösjärven ympäristössä.kenen mukaan?
Kyröskoski kuohuu nykyään avoimena neljä kertaa kesässä, kun sen patoluukut avataan. Koskinäytökset ovat vappupäivänä ja juhannuspäivänä sekä yhtenä sunnuntaina heinäkuussa ja elokuussa.
Kyröskoskella on merkittävä sija suomalaisessa kuvataiteessa ja kirjallisuuden maisemakuvauksissa. A. F. Skjöldebrand on tehnyt koskesta seepialaveerauksen jo 1799 matkallaan Suomen halki.[5] Sittemmin Kyröskosken on piirtänyt Magnus von Wright, jonka piirros on julkaistu teoksessa Finland framställdt i teckningar.[6] Tunnetuimmat Kyröskosken kuvaukset ovat kuitenkin Werner Holmbergin öljymaalaus vuodelta 1854 ja laveeraus vuodelta 1857.
Pappilanjoen vanhempi nimitys on ollut Kyrösjoki. Heti sen jälkeen, kun Koskenperkaustoimikunta perustettiin vuonna 1799, kääntyi Kyrösjärven asukkaista koottu toimikunta sen puoleen ja haki lupaa perata Kyröskoskea ja laskea järven vedenpintaa alemmaksi. Lupa myönnettiin hankkeelle, ja 23. heinäkuuta vuonna 1804 tuotiin Nokian kartanoon Kuninkaan Joenperkaustoimikunnalta hankittuja perkausvälineitä. Hanke voidaan katsoa alkaneeksi tästä päivästä alkaen. Perkaustyöt ovat ilmeisesti valmistuneet ennen kuin Suomen sota 1808–1809 käynnistyi. Seuraava vedenpinnan aleneminen tapahtui vuosina 1828–1831, kun ikaalislaiset isännät suorittivat joen perkauksia. Kummallakin kerralla on järven vedenpinta laskenut arviolta 2,0–2,5 metriä. Kolmas perkaushanke tapahtui vuosina 1865–1866. Silloin vedenpinta laski noin kaksi metriä. Tällä kertaa hankkeeseen osallistuivat ikaalislaiset, hämeenkyröläiset ja viljakkalalaiset talot yhdessä. Työt kestivät yhteensä noin kaksikymmentä tuhatta työpäivää ja maksoivat noin kymmenen tuhatta ruplaa.[7]
