Kyllä isä osaa -elokuva on suomalainen Panu Raipian ohjaama komediaelokuva, joka tuli ensi-iltaan maaliskuussa 2024.[2] Raipia on ohjannut sarjasta aikaisemmin myös näytelmän.[3]
Elokuva perustuu vuosina 1994–1995 Yle TV2:lla esitettyyn Kyllä isä osaa -tv-sarjaan.[4] Elokuvan pääosissa näyttelevät jo tv-sarjasta tutut Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Outi Keskevaari ja Pekka Lepikkö.[5] Lepikkö käsikirjoitti ja ohjasi alkuperäisen televisiosarjan.[6] Tuotantoyhtiönä toimii Janne Katajan Hihhihhii Oy ja osatuottajana Tampereen Komediateatteri Oy. Levityksestä vastaa Nelonen Media.[7]
Elokuvassa perheen lapset ovat kasvaneet keski-ikään ja vanhemmat ovat eläkeiässä, mutta heidän omintakeisessa dynamiikassaan, persoonissaan ja pinttyneissä tavoissaan juuri mikään ei ole muuttunut.[2] Elokuvasta tehdään toinen osa, joka tapahtuu talvella Lapissa. Siinä esiintyvät pääosissa samat näyttelijät kuin ykkösessäkin ja sen ohjaa Lauri Nurkse. Elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2025.[8]
Synopsis
Eläkeiässä olevat vanhemmat ovat aikeissa muuttaa Espanjaan - heti kun isä vain saa kerrotuksi työnantajalleen, että lopettaa taksikuskin hommat. Isän suunnitelmat mullistuvat kuitenkin kertaheitolla, kun isäntä hankkii taksifirmaansa uuden kulkupelin, luksusluokan Mersun kaikilla herkuilla.[9]
Rooleissa
Lähde:[10]
Vastaanotto
Kyllä isä osaa -elokuva oli kuukauden ajan Suomen katsotuin elokuva.[11] Elokuva ylitti 200 000 katsojaa toukokuussa 2024.[12]
Lähteet
Aiheesta muualla