Kuopion uimahalli oli KuopionHatsalan kaupunginosassa vuosina 1969–2020 sijainnut uimahalli. Se rakennetiin vuonna 1969, suunnittelijoina Seppo Ruotsalainen[1] ja Esa Malmivaara.[2] Halli oli valmistuessaan Suomen suurin uimahalli, kokonaistilavuudeltaan 36 100 kuutiometriä[3]. Hallissa oli kuusiratainen 50 metrin allas, joka oli mahdollista jakaa välisillalla 12:ksi 25 metrin radaksi, sekä opetusallas. Hallissa oli kolmen metrin ponnahduslauta sekä kerroshyppyjä varten 3, 5, 7,5 ja 10 metrin hyppytasot.
Uimahallissa tehtiin maailmanennätyksiä, muun muassa Kuopion Uimaseura 24 tunnin uinnissa. Suomen ensimmäisen maailmanennätyksen teki Jani Sievinen 200 metrin sekauinnissa lyhyellä altaan mitalla (25 m).[4]
Hallin yleisökapasiteetti oli noin 950 henkilöä. Täysi katsomo saavutettiin monesti pellehyppynäytöksissä ja muutamassa vesipallon miesten SM-sarjaottelussa.
Halli kävi sittemmin liian pieneksi kilpailutoimintaan ja rapistui huonokuntoiseksi, joten sen lähistölle suunniteltiin uusi halli.[5][6] Uusi Kuntolaakson uimahalli rakennettiin Niiralan Montun tontille jäähallin viereen, ja otettiin käyttöön elokuussa 2020.[7][8] Kuopion vanha uimahalli purettiin saman vuoden lopulla.[9] Ennen uimahallin purkua siellä järjestettiin katutaidefestivaali, jossa koko rakennus maalattiin täyteen graffiteja.[10]