Kuopio-Iisalmi-Nivala on Juice Leskinen Grand Slamin neljäs albumi ja ainoa live-albumi, joka julkaistiin marraskuussa 1984. Albumi äänitettiin vuoden 1983 marraskuussa pidetyillä keikoilla Kuopiossa , Iisalmessa ja Nivalassa kolmena peräkkäisenä päivänä 17.–19. marraskuuta 1983. Ila Louerannan laulaamaa ”MCMLXXXIV”-kappaletta ei ole julkaistu Leskisen muilla varsinaisilla levyillä.
Albumi julkaistiin Amulet-levymerkillä vinyylilevynä (kahdella levyllä) ja C-kasettina marraskuussa 1984. Vuonna 1988 Amulet julkaisi albumin ensi kertaa CD-painoksena. Vuonna 2003 albumista julkaistiin uudelleen masteroitu CD-painos Johanna-levymerkillä.
Albumi kohosi marraskuussa 1984 Suomen levylistojen 20. sijalle ja pysyi listalla yhteensä kahdeksan viikon eli kahden kuukauden ajan.[ 1]
Kappaleet
Kaikki kappaleet säveltänyt ja sanoittanut Juice Leskinen ja sovittanut Anssi Tikanmäki , ellei toisin mainita.
A-puoli
Finlandia – 0.12 (säv. Jean Sibelius )
Marilyn – 3.26
Kuopio tanssii ja soi – 2.30
Luonas kai olla saan – 2.10
Per Vers, runoilija – 3.23
Ensyklopedia: Lääninkomanshi – 0.22 (säv. säv. trad. )
Eesti (On My Mind) – 3.20
Boogieteorian alkeet – 3.03 [ 3]
B-puoli
Ollaan ihmisiksi – 3.40
Myrkytyksen oireet – 3.40
Yhdessä itkien – 3.45
Ensyklopedia: Järjestyy / Syvästi ori huokaa – 1.12 (säv. trad. )
Hopeinen kuu – 2.06 (alkup. Guarda Che Luna , säv. Gualtiero Malgoni , suom. san. Reino Helismaa )
Viidestoista yö – 3.45 [ 4]
C-puoli
Arkadianmäen ongelmajätelaitos – 3.01
Elämässä pitää olla runkkua – 2.48
KK – 2.54
MCMLXXXIV – 2.30
Rock’n Roll’n Blues’n Jazz – 3.02
Syvänmerensukeltaja – 3.05 [ 5]
D-puoli
One More Cup of Coffee – 5.32 (säv. ja san. Bob Dylan )
Ensyklopedia: Avaruus/Joululaulu – 2.04 (säv. trad. )
Pilvee, pilvee – 9.16
Maamme (Vårt Land) – 1.25 (säv. Fredrik Pacius , suom. san. Paavo Cajander )
Och Nordens Gossar – 0.10 (alkup. Ei tämä tyttö lempeä anele , säv. ja san. Mika Sundqvist , ruots. san. Juice Leskinen, sov. trad. )[ 6]
Nivalan tallenteen kappaleet
Yleisradion TV2 kuvasi Nivalan keikan 19. marraskuuta 1983. Televisiossa se nähtiin vuoden 1984 helmikuussa sekä muun muassa Yle Teema -kanavalla marraskuussa 2006 Leskisen kuoleman jälkeen.
Boogieteorian alkeet
Eesti (On My Mind)
Syksyn sävel
Yhdessä itkien
Arkadianmäen ongelmajätelaitos
MCMLXXXIV
Viidestoista yö
Hellurei ja Onni Gideon (alkup. Giddy Up A Ding Dong , säv. Bell Freddie ja Lattanzi Peppino W. )
Rock’n Roll’n Blues’n Jazz
Kuopio tanssii ja soi
Luonas kai olla saan
Elämässä pitää olla runkkua
Kokoonpano
[ 2]
Vierailevat muusikot
Puhaltajat
Muut muusikot
[ 2]
Tuotanto
Arvostelut
Lähteet
Aiheesta muualla
Albumit Viralliset kokoelmat Muut kokoelmat Singlet
”Marilyn ” / ”Einarin polkupyörä”
”Jyrki boy ” / ”Napoleonin mopo”
”Se oli jautaa” / ”Tarzanin kalsarit”
”Löyly löi” / ”Seminoloogie Boogie Woogie”
”Syksyn sävel ” / ”Vaimoni on Frankenstein”
”Vauhtikone” / ”Jyrki boy”
”Erkki twistaa” / ”Alright Alright”
”(We Want) Lasse Vehviläinen” / ”Valssaaja konepajalla”
”Easy Beasy” / ”Isadora Duncan”
”Anne ja Jacques ” / ”Pedro”
”Iisalmen diskossa” / ”Skorpioninainen”
”Hauho” / ”Eksä pese sitä koskaan”
”Mussolini perusdiini” / ”Myrkytyksen oireet ”
”Ilomantsi ” / ”Syys”
”Kettusen Pekka ja Happosen Marja” / ”Kettusen Pekka ja Happosen Marja (instrumental)”
”Ollaan ihmisiksi” / ”Munasillaan”
”Do the Stönö” / ”Kulttuuri saapui Ähtäriin”
”Nenästä verta, sielusta kultaa” / ”Jalkahiki-Viki”
”Eesti (tanssimiksaus)” / ”Arkadianmäen ongelmajätelaitos” / ”MCMLXXXIV” / ”Värisilmä-Valtonen”
”Pyhä toimitus ” / ”Inferno”
”Musta aurinko nousee ” / ”Mimosan hipiä”
”Jouluvirsi” / ”Joulupukkivukki”
”Isoisän hinttipussi” / ”Korjaa blues”
”Kaksoiselämää ” / ”Elämää”
”Vaasankin veri vapisee” / ”Rakkauden ammattilainen ”
”Mikä hätänä” / ”Molla”
”Puhemies” / ”Lamminpää”
”Laulu” / ”Hilarius Hentomielinen”
”Los siete hermanos” / ”Iso Gee”
”Hypätään koskeen” / ”I Love You”
”Yksinäiset sydämet” / ”Radioaktiivisten marssi”
”Pienestä pitäen ” / ”Daisarit” / ”Siniristiloppumme” / ”Action!!!”
”Norjalainen villapaita ” / ”Mummon sekomehu”
”Pää asiallisesti” / ”Eurooppaan”
”Kuolemankurvaan” / ”Että mitenkä?”
”Sietämätön mies” / ”Herbaa”
”Terveisiä Norjasta” / ”On se kyllä hyvä” / ”Kielipää” / ”Luonnonlaki”
”Andy McCoy” / ”Aamun maa”
”Pieni euroiskelmäsarja (Meisseli / Mun tuttava Jutta / Walkman...kaik män...)”
”Rampojen valssi” / ”Latotanssit”
”Uupuneet” / ”Vahdinvaihto”
”Talo lehmusten alla”
”Voi, jospa jostain” / ”Tule vastaan”
”Sä olet kaunis” / ”Vaiti, aivan hiljaa”
”Mä en jaksa enää tanssia” / ”Yksinäinen cowboy”
”Halitaan”
Jukebox-singlet
”Juankoski, here I come” / ”Panomies”
”Per Vers, runoilija” / ”Tango Iloharjulla soi”
”Hauho” / ”Jäminkipohja boogie”
”Ei elämästä selviä hengissä ” / ”Viidestoista yö ”
”Mies joka rakastaa itseään” / ”Mene kotiin”
”Sika ” / ”Kuusessa ollaan”
”Viimeinen kylähullu” / ”Dokumentti”
”Villi länsi ” / ”Atomisuoja”
”Eesti (On My Mind) ” / ”Kun rumba loppuu”
”Marilyn” / ”Juankoski, here I come”
”Erkki twistaa” / ”Jyrki boy”
”Andy McCoy” / ”Suloista ja haikeaa”
”Kaksoiselämää” / ”Rakkauden ammattilainen”
”Meisseli” / ”Mun tuttava Jutta”
”Uupuneet” / ”Vahdinvaihto”
DVD:t Tribuuttialbumit Muuta