Kunnallispolitiikka

Kunnallispolitiikka keskittyy kuntien johtamiseen ja kehittämiseen. Kuntien tehtävänä on järjestää ja toteuttaa valtion sille määrämät lakiin perustuvat palvelut, viranomaistyö, kehittäminen ja päätöksenteon demokraattinen toteuttaminen. Kunnallispolitiikan päätöksentekoelin on kunnanvaltuusto, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa päätökset, jotka koskevat kuntastrategiaa, kunnan talousasioita ja palveluita.[1] Kunnanvaltuuston lisäksi kunnallispolitiikkaan kuuluvia hallintoelimiä ovat kuntien lautakunnat ja useiden kuntien muodostamien kuntayhtymien toimielimet. Kuntapolitiikkaan kuuluvia asioita ovat koulutukseen liittyvät seikat ja muut Sote-uudistukseen liittyvät asiat.[2] Kunnallisiin asioihin kuuluvat myös asemakaavojen laatiminen, joissa määritellään rakennusten alueet ja muut maankäyttöön liittyvät seikat. Maankäyttön tarpeet ovat joltakin osin erilaisia maaseudun kunnissa kuin kaupungeissa. Kuten valtion tasolla ja maakuntien tasolla, myös kuntatasolla päätöksentekoon liittyviä seikkoja ovat ympäristöasiat, työmarkkina-asiat ja liikenteeseen liittyvät asiat. Kuntien talousasioihin kuuluvia asioita ovat maa- ja metsätalouteen liittyvät asiat. Ympäristöasioihin puolestaan kuuluvat esimerkiksi perinneympäristöjen suojeleminen ja niihin liittyvät maanviljelijöille annettavat tuet.[3]

Katso myös

Lähteet

  1. Valtuusto Kuntaliitto. Viitattu 8.5.2023.
  2. Terhi Päivärinta: Kuntapolitiikka on myös koulutuspolitiikkaa 4.2.2021. Kuntaliitto. Viitattu 8.5.2023.
  3. Emilia Rönkkö, Helka-Liisa Hentilä, Helena Illikainen: Maaseutunäkökulma maankäytön suunnittelussa 2012. Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto. Arkistoitu 25.1.2022. Viitattu 8.5.2023.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!