Kullervon kirous kuvaa Kullervon tarinan käännekohtaa. Kullervo on suuret voimat saanut orpo. Hän on metsässä paimenessa, ja isännän Seppo Ilmarisen ilkeä vaimo, Pohjolan tytär, on leiponut eväsleivän sisään kiven. Kivi katkaisee isän antaman puukon. Kullervo kerää laulamalla susista ja karhuista oman karjansa, joka syö emännän.[3] Kalevalassa ei mainita Kullervon kirousta, vaan todetaan vain lyhyesti hänen puhjenneen itkuun nähtyään katkenneen veitsensä. Juuri tämä Gallen-Kallelan maalaus lienee syövyttänyt suomalaisten mieleen kuvan nyrkkiä katkerana heristävästä Kullervosta. Aihe toistui myöhemmin monien muiden suomalaisten taiteilijoiden teoksissa.[4]
Tapahtumat kuvataan aurinkoisessa syysmaisemassa. Raivostunut Kullervo kuvaa myös suomalaista taistelutahtoa ja nousevaa nationalismia.[3] Taustalla näkyy vaaroja sekä talon karjaa ja Kullervon koira tavoittelee maahan pudonnutta kivileipää. Kullervo heristää uhmakkaasti nyrkkiään ja vannoo kostoa.[5] Teos on maalattu samana vuonna kuin helmikuun manifesti annettiin ja sen voidaan tulkita kuvaavan vertauskuvallisesti myös suomalaisten katkeruutta ja epäuskoa alkamassa olleisiin venäläistämistoimenpiteisiin. Kansallista vertauskuvallisuutta voidaan nähdä myös Gallen-Kallelan kaksi vuotta myöhemmin maalaamassa freskossa Kullervon sotaanlähtö, jossa Kullervo lähtee kostoretkelle.[4]
Maalaus liittyy myös Gallen-Kallelan 1880-luvun realismin kauden kansankuvauksiin.[2]
