Koirakuiskaaja (Dog Whisperer with Cesar Millan) on Emmy-palkittu televisiosarja, jota on esittänyt vuodesta 2004 National Geographic Channel. Suomessa sarjaa on esittänyt Ava ja Liv. Sarjan pääosassa on ”koirakuiskaaja” Cesar Millan, jonka työtä sarja seuraa.
Cesar Millan
Millan on erikoistunut koiriin, joilla on aggressiivisia taipumuksia tai muita vakavia käytöshäiriöitä. Millan uskoo, että koirasta tulee tasapainoinen ja onnellinen kun ihminen ottaa johtajan aseman koiraan nähden. Ohjelmassa hän opettaa koiran omistajaa kuinka tämä saavutetaan ja ylläpidetään liikunnan, kurin ja hellyyden avulla.
Millanilla itsellään on noin 40 koiraa, jotka elävät yhtenä laumana tasapainossa ja onnellisena. Lauma koostuu lähinnä ns. voimakkaista roduista, kuten pitbulleista, rottweilereista ja saksanpaimenkoirista. Suurin osa näistä koirista on entisiä ongelmakoiria, jotka Cesar on pelastanut ihmisiltä tai koiratarhoista.
TV-sarja
Sarjan jaksot ovat yleensä jaettu kahteen tai kolmeen osaan, kahden tai kolmen eri koiran tai koirien ja näiden perheiden ympärille. Ensin koiran omistaja saa kertoa millainen ongelma koiraa vaivaa, ja sitä kuvataan ”ennen” tilassa. Sitten Cesar Millan saapuu paikalle, vie koiran kävelylle ja ohjeistaa sitten omistajia miten koiran ongelma korjataan ihmisen käytöksen muuttamisella. Millan opettaa, kuinka koiraa tulee taluttaa hihnassa, ja palkita ja korjata oikealla hetkellä. Vaikka ohjelmassa näytetään, kuinka koira muuttuu nopeasti kun otetaan Millanin opit käyttöön, hän painottaa, että mikään hänen metodeistaan ei ole pikaratkaisu, vaan koiran kuntoutus vie aikaa ja vaatii ihmisen ymmärrystä muuttaa eniten itseään.
Kritiikki
Useat suomalaiset koira-asiantuntijat ovat kyseenalaistaneet Cesar Milanin rankaisemista ja alistamista sisältävät koulutusmetodit. Lisäksi jaksoja on sensuroitu, sillä ne sisältävät Suomen eläinsuojelulain vastaisia koulutusvälineitä.[1] HESY:n puheenjohtajan mukaan väkivaltaisilla koulutusotteilla on vahingollisia seurauksia ja saadaan aikaan vain entistä arvaamattomampia koiria.[1]
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla