Kersantti Stubby oli ensimmäisen maailmansodanYhdysvaltain armeijansotakoira ja 26. jalkaväkidivisioonan maskotti. Siihen liitettiin eri sankaritarinoita ja se sai ensimmäisenä koirana armeijassa virallisen kersantin arvon. Kersantti Stubby kuoli vuonna 1926 ja se päätyi täytettynä Smithsonian Instituten kokoelmiin.
Elämäkerta
Kersantti Stubbya kuvailtiin aikanaan valkoiseksi ja tiikerinkirjavaksibullterrieriksi.[1] Sotamies J. Robert Conroyn sanotaan löytäneen sen kulkukoirana sen harhailtua 26. jalkaväkidivisioonan koulutustilaisuuteen.[2] Se sai nimensä lyhyen häntänsä mukaan.[3]Yhdysvallat oli liittynyt ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917. Stubby salakuljetettiin joukkoja kuljettaneella aluksella Eurooppaan vuonna 1918, jossa siitä tuli divisioonan virallinen maskotti.[2]
Stubby oli mukana monissa divisioonan taisteluissa, kuten Marnen ja Château-Thierryn taistelussa.[3] Stubbyn sanottiin pelastaneen joukot useampaan otteeseen.[2] Kuulonsa avulla sen sanottiin havaitsevan vihollisen etenemisen jo kaukaa.[3] Sen väitettiin jopa napanneen kiinni saksalaisen vakoojan, sekä varoittaneen kaasuhyökkäyksistä.[2] Ihmistä paljon tarkemman hajuaistinsa avulla se onkin saattanut havaita taistelukaasun paljon sotilaita aikaisemmin. Se lohdutti myös haavoittuneita ja kuolevia sotilaita. Stubby haavoittui taisteluissa myös itse. Se jäi esimerkiksi kaasuiskun alle ja haavoittui sirpaleista.[3] Stubby huomioitiin Yhdysvaltain armeijassa virallisella kersantin arvolla. Stubby oli ensimmäinen sotilasarvon saanut koira ja siihen viitataan myös usein ensimmäisen maailmansodan ainoana amerikkalaisena sankarisotakoirana. Palveluksensa aikana se sai useita epävirallisia mitaleja.[2]
Kersantti Stubbyn palatessa sodan jälkeen takaisin Yhdysvaltoihin se sai paljon huomiota maineensa takia. Robert Conroyn mukana se oli monien paraatien, päivällisten ja kunnianosoitustapahtumien vieras.[2] Kersantti Stubby kuoli vuonna 1926. Se oli tuolloin noin 10-vuotias.[3] Kersantti Stubby päätyi sittemmin täytettynä esille Smithsonian Instituteen.[2]
↑ abcdefgPetri Pietiläinen: ”9. Sotien ja talouskasvun pitkä vuosisata”, Koirien maailmanhistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-617-4