Käyhkön vanhemmat olivat ylikonduktööri Juho Käyhkö ja Aino Lovisa Palmros ja puolisot 1935–1948 Irja Johanna West ja vuodesta 1950 harmonikkataiteilija Eini Johanna Kotiranta.[1]Kavo Käyhkö ja Kyösti Käyhkö olivat hänen veljiään.[2]
Pietarissa syntynyt Kauko Käyhkö varttui Helsingissä ja teki ensimmäiset sävellyksensä jo 13-vuotiaana. Hän alkoi tuolloin soittaa myös erilaisissa yhtyeissä muun muassa rumpuja, banjoa ja kitaraa. Näistä voi mainita yhtyeen Amarillo, jonka kanssa hän teki ensimmäiset levytykset kitaristina 1934. Laulamisen Käyhkö aloitti 20-vuotiaana. Dallapé-orkesterin solistina hän teki ensimmäisen levytyksensä, kappaleen "Mustalaisvalssi", vuonna 1937. Hänestä tuli orkesterin vakituinen jäsen seuraavan neljän vuoden ajaksi. Tuolloin hän aloitti myös klassisen laulun opinnot oopperalaulaja Toivo Loukon johdolla. Hän otti laulutunteja myös T. Brödermanilta ja Heikki Teittiseltä sekä Italiassa Manlio Marcantonilta.
Aunuksen Radion henkilöitä: Kuuluttaja sotilasvirkamies Kauko Käyhkö.
Käyhkö haavoittui rintamalla talvisodan loppupuolella 1940. Jatkosodassa Käyhkö työskenteli Aunuksen Radiossa ja lähti sen ohella mukaan teatteritoimintaan. Sodan jälkeen hän jatkoi näyttelemistä ja laulamista, mutta opiskeli edelleen myös klassista laulua. Hän antoikin kolme konserttia 1940-luvun lopulla. Viihdemaailma vei Käyhkön kuitenkin mukanaan. Hän esiintyi ahkerasti keikoilla ja radiossa. Hän toimi Iloisessa Teatterissa vuoden ja sen jälkeen vuosina 1948–1961 Radioteatterin päätoimisena näyttelijänä. Vuonna 1950 hänestä tuli yksi uuden lauluyhtyeen Kipparikvartetin jäsenistä. Samana vuonna hän vei vihille harmonikkataiteilija Eini Kotirannan (1921–1987), joka oli Suomen naisten harmonikkamestari vuosina 1945, 1946 ja 1947.[3] Pariskunta teki paljon myös yhteisesiintymisiä.
Klassinen laulu pysyi kuitenkin Käyhkön harrastuksena, sillä vuonna 1956 hän vieraili Suomalaisen OopperanRyöstö seraljista -tuotannossa. Hänen työskentelynsä musiikin parissa ulottui myös esiintymisen ulkopuolelle. Käyhkö oli tuottelias lauluntekijä. Satojen iskelmien ja laulelmien joukossa ovat muun muassa "Kangastusta", "Tunturisatu" ja "Suviserenadi". Kappaleisiin "Kissa vieköön" ja "Orvokkeja äidille" Käyhkö teki tekstin. Vuonna 1943 hän tekstitti kahdeksan ja vuonna 1944 kolme Toivo Kärjen sävellystä, joista jokunen levytettiin Kärjen toimesta pian sotien jälkeen, loput vasta 2000-luvulla[4]. Lauluja hän teki nimimerkeillä, joista tunnetuin on Justeeri; tämä nimimerkki syntyi 1940-luvun lopulla silloista Metsäradiota varten. Monista Toivo Kärjen ja Reino Helismaan sävelmistä tuli ikivihreitä juuri Käyhkön tulkitsemina (muun muassa "Rovaniemen markkinoilla", "Moukan tuuri" ja "Kaksi vanhaa tukkijätkää" sekä joululaulu "Kirje Korvatunturille"). Levytysten joukossa on myös muutamia tuoreita iskelmiä, kuten venäläinen "Oi niitä aikoja" vuodelta 1969. Viimeisen, Pauli Granfeltin yhtyeen kanssa tekemänsä levyn Kehuisit edes joskus, jonka kaikki kappaleet olivat hänen omia sävellyksiään, Käyhkö julkaisi vuonna 1976. Vuonna 1975 Käyhkö lauloi neljä kappaletta Dallapé-orkesterin 50-vuotisjuhlalevylle. Vasta näillä levyillä olivat Käyhkön omat tulkinnat hänen jo vuosikymmeniä aiemmin säveltämistään kappaleista "Irja" ja "Tunturisatu". Käyhkön viimeiseksi levytykseksi jäi single "Sinuhen laulu" / "Tulipunaruusu ennen ja nyt" vuodelta 1978. [5]
Kauko Käyhkö teki laulusolistina kaikkiaan vajaat 300 levytystä, mutta itse hän arvioi näiden lisäksi olleensa mukana muusikkona tai Kipparikvartetin jäsenenä kaikkiaan liki tuhannessa levytyksessä.[6] Hän osallistui kitaristina muun muassa Viljo Vesterisen "Säkkijärven polkan" levytykseen 1939.
Teatterin ja radion ohella Käyhkö esiintyi myös elokuvissa. Hänellä oli pääasiassa sivuosia yli 40 elokuvassa. Radioteatterista Käyhkö siirtyi vuonna 1961 television puolelle, jossa hän toimi tuottajana, ohjaajana ja juontajana. Hänen ohjelmistaan muistetaan muun muassa Suvisattumia, Syyssattumia, Iltaa, että mätkähtää, Hengähä tok ja Viihdeviehe. Telvis-patsaan Käyhkö sai vuonna 1963. Vuonna 1969 Käyhkö jäi eläkkeelle Yleisradiosta.
Käyhkö kirjoitti kaksi muistelmateosta: Voi veljet! Kipparikvartetti (1971) ja Dallapén tarina (1976).
Kauko Käyhkö sai kaksi kultalevyä, jotka tulivat varsin erihenkisistä kappaleista: "Rovaniemen markkinoilla" (1951) ja "Rakastan sinua, elämä" (1963).
Käyhkö asui yhdessä elämänsä vaiheessa Helsingin Etu-TöölössäArkadiankatu 20:ssä, mistä kertoo muistolaatta talon seinässä. Myöhemmin hän asui Espoon Tapiolassa, Menninkäisentien varrella olevassa rivitalossa, ja oli tuttu näky ulkoiluttamassa karhukoiraansa.
Kauko Käyhkö teki joukon kappaleita, joihin hän laittoi tekijäksi K. Raikko, mutta Elbe Häkkinen oli ehtinyt rekisteröidä nimimerkin nimiinsä aikaisemmin kuin Käyhkö. Asiasta käytiin oikeutta. Oikeuden päätös oli, että Elbe Häkkinen saa Teosto-korvaukset näistä kappaleista, vaikka ne olivatkin Kauko Käyhkön tekemiä.[8]
Salanimet
Kauko Käyhkö käytti seuraavia salanimiä:
Eräs Erkki, Vanhempi
Justeeri
Kake
Karri K.
Kirsi K.
Peacock Paul
Pöllö
Raikko K. / Käyhkö Kauko
Vanha-Vaari
Muistelmateokset
Voi veljet! Kipparikvartetti. Hämeenlinna: Karisto, 1971.
