Kauko Voitto Kanervo syntyi Salossa ja valmistui ylioppilaaksi Salon yhteiskoulusta 1933. Kanervo oli menettänyt tapaturmaisesti jalkateränsä, minkä jälkeen hän tahtoi opiskella papiksi. Kanervo suoritti teologisen erotutkinnon arvosanalla cum laude vuonna 1939. Hänet vihittiin papiksi Viipurissa 6.6.1939.[2]
Nuorisopappina Karjalassa
Kauko Kanervo vihittiin avioliittoon 1939, puoliso oli Aino Sofia Tiitinen. Kanervo toimi ylimääräisenä pappina, nuorisopapin virassa Lumivaarassa ja Saarella 1939.[2] Lumivaarassa seurakunnallinen nuorisotyö lähti lupaavasti liikkeelle, mutta Kanervon vajaat puoli vuotta kestänyt nuorisopastorin virka keskeytyi talvisodan vuoksi.[3]
Sotilaspastorina
Kanervo palveli Puolustusvoimissa Kenttätykistörykmentti 3:ssa vuosina 1931–1932 sekä 1933. Hän toimi sotasairaalan pastorina 1939–1940 sekä Tukholman suomalaisessa seurakunnassa invalidipastorina, apulaispastorin virassa, vuonna 1940.[4] Hän toimi myös pappina Angelniemessä 1940–1941, 1. divisioonan pastorin apulaisena 1941, sotasairaalan pastorina 1941–1942, Pohjois Karjalan sotilaspiirin kenttäpappina 1942–1944 sekä kappalaisena (vs.) Joensuun kirkossa 1944.[5]
Kauko Kanervo oli sotilasarvoltaan luutnantti, hänelle on myönnetty kahdesti 4 lk. vapaudenristi.
Suomen Lähetysseuran palveluksessa
Kauko Kanervo oli Suomen Lähetysseuran palveluksessa sotasairaalan pastorina ja kenttäpappina vuodet 1941–1945.[6]
Kanervo suoritti pastoraalitutkinnon vuonna 1951. Hän toimi pappina Isossakyrössä 1950–1952, Isojoella vt. kirkkoherrana 1952–1953 ja Merikarvialla vt. kirkkoherrana vuodesta 1953 alkaen[5] ja tämän jälkeen Kihniön kirkkoherrana 1955.[9] Kanervo erotettiin papin virasta 21.8.1958.[10]
Murhaepäily ja alaikäisen hyväksikäyttö
Kauko Kanervo Parkanon talvikäräjillä 1956. Kuvassa Kanervo ja syyttäjä.
Isojoella vuonna 1953 murhatun Kyllikki Saaren rippipappina Kauko Kanervo joutui kuulusteltavaksi ensimmäisten joukossa. Hänellä oli kuitenkin oman lapsensa ja palvelijattarensa antama alibi puolen vuoden takaisesta vuoden 1953 toukokuun sunnuntaista, koska hän oli ollut heidän kertomansa mukaan Merikarvialla murhayönä.[11] Toisen kerran Kanervoa kuulusteltiin sen jälkeen kun häntä syytettiin Parkanon talvikäräjillä 1956 sekaantumisesta 15-vuotiaaseen tyttöön.[12] Kanervo tuomittiin hyväksikäytön vuoksi vuodeksi kuritushuoneeseen.[13]
Maanviljelijänä
Vankilasta vapauduttuaan Kanervo hankki elantonsa maanviljelijänä Parkanossa Häädetjärvellä, kasvattamalla kanoja. Kanervon vaimo toimi koulun opettajana. Vaimonsa kuoleman jälkeen 1962, Kanervo jäi leskenä hoitamaan 5-vuotiasta poikaa ja kolmea tytärtä, joista vanhimmat kävivät töissä ja muut koulussa.[14]
Lähteet
Härkönen, Pekka – Särkisilta Paavo – Kiuru, Paavo (toim.): Lumivaara: Kotiseudun kuvia ja maisemia. Lumi-Säätiö, Lahti, 1952
Kaikkeen maailmaan. Suomen Lähetysseuran vuosikirja vuoden 1946 toiminnasta. Suomen Lähetysseura, Helsinki, 1947.
Kallio, Enska – Vesa, Raimo: Kyllikki Saaren arvoitus. Tampere, Pop-kirjat, 1981. ISBN 951-9374-22-1
Markkula, Hannes: Kuusi suomalaista murhaa. Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5081-1
Peltola, Matti: Lähetystyö ja kansankirkko: Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1939–1966. Kirjaneliö, 1989. ISBN 951-600-761-9
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja papiston matrikkeli. Suomen Kirkon Pappisliitto, Pieksämäki, 1953
Suomen teologit 1982. Suomen Kirkon Pappisliitto, Lahti, 1982
Hymy 2/1962.
Pihlajamaa Lauri: Tukholman suomalaisen seurakunnan papisto 1533–1999. Tukholma: Terttu Pihlajamaa Förlag, 2000. ISBN 91-630-8747-2
Keskisarja, Teemu: Kyllikki Saari. Mysteerin ihmisten historia, Wsoy, 2021, ISBN 978-951-0-46709-1
