Kauko Emil Aalto (s. 14. maaliskuuta 1934 Jämsä) on suomalainen opettaja ja kirjailija.
Aallon vanhemmat olivat puuseppä Emil Aalto (1897–1964) ja Elli Metsänen (ent. Mehtänen). Hän pääsi ylioppilaaksi Jämsän yhteiskoulusta 1953 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän kasvatustieteellistä korkeakoulusta 1957. Aalto on kuvannut teoksissaan koulumaailmaa ja sen kautta yksilöä ja yhteiskuntaa.
Aalto voitti J. H. Erkon palkinnon runosarjan vuonna 1960. Aalto ja vaimonsa toimivat tällöin opettajina Vehmersalmen Ritoniemessä.[1]
Helsingin Sanomien Mies ja myllynkivi -teoksen kirja-arviossa Aallon kuvattiin kirjoittavan niin katkelmallisesti, että pidemmälle tuskin voi mennä etenemättä eräänlaiseen proosarunokokoelmaan.[2] Autokausi oli aforistiikkaa ja pakinointia, joka parhaimmillaan toi kriitikko Harry Forsblomin mieleen Erno Paasilinnan mutta jossa hänen mukaansa liiallisen nerokkuuden väsyttävä vaara on lähellä.[3]
Teokset
- Viimeinen oppitunti historiassa, näytelmä. Jyväskylä 1962
- Mies ja myllynkivi, romaani. Tammi 1963
- Autokausi, runoja. Tammi 1970
- Lumikki, proosarunoelma. Itäkirja, Mikkeli 1972
Palkinnot
Kirjallisuutta
- Tiina Aalto: Emil Aallon kapina. Punaisen tykkimiehen muistelmat 1918–1919. Helsinki 2005 [1]
Lähteet
Viitteet
- ↑ J.H Erkon rahaston neljäs kirjoituskilpailu ratkaistu. Helsingin Sanomat, 27.3.1960.
- ↑ P - a P - o: Akvarellit. Helsingin Sanomat, 22.3.1963.
- ↑ Forsblom, Harry: Ruusuja Rosa Luxemburgille. Helsingin Sanomat, 11.10.1970.
