Vuonna 1908 Wadenstjerna määrättiin 147. Samaran jalkaväkirykmentin komentajaksi, mistä tehtävästä hän siirtyi kaksi vuotta myöhemmin 12. tarkk’ampujarykmentin komentajaksi. Huhtikuussa 1913 Wadenstjernasta tuli kenraalimajuri ja myöhemmin samana vuonna ensin 8. jalkaväkidivisioonan 2. prikaatin komentaja ja sitten 5. jalkaväkidivisioonan 2. prikaatin komentaja. Ensimmäisessä maailmansodassa Wadenstjerna komensi aluksi 5. jalkaväkidivisioonan 2. prikaatia ja vuodesta 1915 alkaen 37. jalkaväkidivisioonaa. Hän sai ylennyksen kenraaliluutnantiksi vuonna 1915.
Kun lokakuun vallankumous puhkesi 1917, Wadenstjerna erosi Venäjän armeijasta ja palasi Kiovan kautta Suomeen vuoden 1917 lopulla. Suomen sisällissodan aikana hän toimi sotavankileirien ylitarkastajana maaliskuusta 1918 alkaen ja sodan päättyä hän oli Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikön esikunnassa erikoistehtävissä. Sisällissodan jälkeen hän oli valtiorikosylioikeuden sotilasjäsenenä valtiopetosoikeudenkäynneissä punaisia vastaan. Hän erosi elokuussa 1919 vakinaisesta palveluksesta. Tämän jälkeen Wadenstjerna osallistui Pohjois-Venäjän retkikuntaan komentajana ja joutui bolševikkien vangiksi yhdessä viidensadan muun valkoisen upseerin kanssa. Hänet teloitettiin Holmogoryn vankileirillä kesällä 1920.[1]
Wadenstjerna oli naimisissa Aleksandra Nikolajevna Aigustovan kanssa ja heillä oli kolme lasta. Lapsista Anatol (s. 1895) kuoli isänsä tavoin Holmogoryssa kesällä 1920.
Lähteet
Wadenstjerna, Karl TorstenSuomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
