Kansankommuuni (kiin.: 人民公社; pinyin: rénmín gōngshè) oli Kiinassa vuodesta 1958 lähtien käyttöön otettu maolainen maaseudun organisaatiotyyppi ja Kiinan sosialistisen järjestelmän perusyksikkö. Toisin kuin kollektiivit, jotka olivat harjoittaneet yksinomaan maataloustoimintaa, kansankommuunien tehtävänä oli olla monitoimiorganisaatioita, jotka vastaisivat paikallishallinnon johtamisesta sekä kaiken taloudellisen ja sosiaalisen toiminnan hallinnoinnista. Jokainen kansankommuuni organisoitiin kolmeen hallintoportaaseen, jotka olivat pienimmästä suurimpaan: tuotantoryhmät, tuotantoprikaatit ja kansankommuuni.[1]
Kansankommuunin tarkoitus heijasteli Kiinan alati vaihtelevia poliittisia ja talouspoliittisia suuntauksia. Etenkin paikallishallinnon rooli, yksityisten maapalstojen omistus ja palkanmaksu aiheuttivat jatkuvia kiistoja. Vuosien 1958–1960 suuren harppauksen aikana yksityisistä maapalstoista luovuttiin ja ne siirtyivät yhteisomistukseen. Samalla palkat tasattiin. Vuosien 1959–1961 talousvaikeuksien jälkeen kansankommuunit kuitenkin organisoitiin uudelleen. Niiden keskikokoa pienennettiin, paikallisille tuotantoryhmille annettiin enemmän autonomiaa, yksityiset tontit palautettiin takaisin maanviljelijöille ja palkat maksettiin tehdyn työn perusteella.[1]
Vuosien 1966–1976 kulttuurivallankumous toi mukanaan tiukan sääntelyn, ja kansankommuunit menettivät paikallishallinnon. Vastuu tuotannosta siirtyi tuotantoprikaateille, toisinaan myös puoluevirkailijat tai jopa armeija ottivat sen hoitaakseen. Kiinan johtaja Maon kuolemaa vuonna 1976 seurasivat suuret uudistukset, jotka antoivat kommunistisen Kiinan kansankommuuneille ennennäkemättömän laajan paikallisen ja yksilöllisen autonomian. Vuoden 1979 jälkeen kansankommuunit vähitellen lakkautettiin, ja maanviljelijöitä kannustettiin viljelemään yksityisiä viljelypalstoja ja myymään tuotteitaan voitolla.[1]
Lähteet
