Kalastussatama eli kalasatama on satama, jota ammattikalastajat käyttävät saaliin purkupaikkanaan ja josta se kuljetetaan eteenpäin.
Kalasatamia pitävät kotisataminaan erilaiset kalastusalukset, kuten troolarit. Lisäksi niissä sijaitsee usein kalan käsittelyä ja jatkojalostusta harjoittavia toimijoita sekä kalan tukku-ja vähittäismyyntipisteitä. Kalasatamat ovat pääosin syntyneet luonnostaan paikkoihin, joista käsin on kalastettu jopa vuosisatojen ajan.
Maa- ja metsätalousministeriö on jakanut Suomen kalasatamat neljään eri kategoriaan; keskuskalasatamat, aluesatamat, paikalliset rannikkokalastussatamat sekä muut kalasatamat. Luokiteltuja kalasatamia on yhteensä vajaat 50, joista keskuskalasatamia oli alun perin seitsemän. Hangon troolisatama joutui kuitenkin lopettamaan toimintansa vuonna 2005 sen aiheuttamien hajuhaittojen vuoksi.[1] Suomen suurin kalasatama on Porissa sijaitseva Reposaaren kalasatama.