Kaisanet Oy on internetpalveluihin erikoistunut tietoliikennealan yritys. Sen keskeisiä palveluita ovat laajakaista-, televisio-, tietoturva- ja puhepalvelut. Yrityksen päätoimipisteet sijaitsevat Kajaanissa ja Iisalmessa, ja se toimii Kainuun ja Ylä-Savon, Koillismaan ja Pohjois-Karjalan alueilla.
Kaisanet on osa KPO-Konsernia ja kuuluu myös alueellisten puhelinyhtiöiden muodostamaan Finnet-ryhmään. Yrityksen toimitusjohtaja on Jani Moilanen.[1] Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 19,7 miljoonaa euroa ja henkilöstöä vuonna 2020 oli keskimäärin 94 henkilöä.[2]
Yrityksen kehitystyötä ohjaa sertifioitu toimintajärjestelmä, joka täyttää kansainvälisen ISO 9001 -laatujärjestelmän vaatimukset.[3]
Historia
Kaisanet Oy on perustettu vuonna 2010, kun Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) ja Iisalmen Puhelin Oy (IPY) yhdistivät liiketoimintansa.[4][5] Varsinaisen toimintansa yhtiö aloitti 1.1.2011. Kaisanet osti syksyllä 2013 kajaanilaisen CitiusNetin, joka harjoittaa ICT-palveluja.[6] Elokuussa 2018 Kaisanet osti Data Enter Oy:n, jonka toimialuetta ovat Etelä- ja Pohjois-Savo sekä Pohjois-Karjala.[7]
Kaisanetin edeltäjien (KPO ja IPY) historiat ulottuvat yli sadan vuoden päähän, jolloin ne olivat paikallisia puhelinyhtiötä.
Palvelut
Kaisanet tuottaa viestintä- ja tietotekniikkapalveluja yhteisöjen, yrityksien ja kuluttajien käyttöön. Yritys on panostanut viime vuosina erityisesti tietoliikenteen ja tietotekniikan palvelualustoihin, valokuituverkkoihin sekä muihin huippunopeisiin verkkoyhteyksiin.[8]
Kuluttajille Kaisanetin keskeisiä palveluita ovat laajakaista-, televisio-, tietoturva- ja puhepalvelut. Yritysasiakkaille Kaisanet tuottaa muun muassa tietoliikenneyhteyksiä, viestintä- ja ohjelmistoratkaisuja sekä pilvi- ja konesalipalveluja.
Lähteet
Aiheesta muualla