Kaija Koo

Kaija Koo
Kaija Koo Rakuunarockissa heinäkuussa 2013.
Kaija Koo Rakuunarockissa heinäkuussa 2013.
Henkilötiedot
Koko nimi Kaija Irmeli Kokkola
Syntynyt10. syyskuuta 1962 (ikä 62)
Helsinki
Muusikko
Taiteilijanimi Kaija KooView and modify data on Wikidata
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1980–
Tyylilajit iskelmä, pop, rock
Yhtyeet Steel City
Levy-yhtiöt
Aiheesta muualla
www.kaijakoo.fi

Kaija Koo (oikealta nimeltään Kaija Irmeli Kokkola, s. 10. syyskuuta 1962 Helsinki) on suomalainen laulaja, joka on esittänyt soolourallaan enimmäkseen iskelmä- ja popkappaleita. Vuonna 1993 julkaistu Tuulten viemää on Suomen kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin albumi yli 175 000 kappaleella,[1] ja kaikkiaan hänen albumejaan on myyty yli puoli miljoonaa.[2] Kaija Koo on palkittu vuoden naissolistin Emmalla kolmesti: vuosina 1993, 1997 ja 2014.[3]

Ura

1980-luku: Steel City ja soolouran alkutaival

Kaija Koo nousi yleisön tietoisuuteen disco- ja pop-rock-yhtye Steel Cityssä 1980-luvun alussa.[3] Hän toimi myös taustalaulajana muun muassa Maukka Perusjätkän albumeilla ja Frederikin taustakuorossa vuoden 1981 Eurovision laulukilpailun karsinnassa. Kappale oli ”Titanic”, josta tuli sittemmin Frederikin hitti. Kaija Koo on ollut myös Kirkan taustalaulajana vuoden 1984 Eurovision laulukilpailussa kappaleella ”Hengaillaan” ja niin ikään vuonna 1985 Sonja Lumpeen taustalla ”Eläköön elämä” -kappaleessa.

Ensimmäisen sooloalbuminsa Kun savukkeet on loppuneet Kaija Koo julkaisi vuonna 1986. Albumin tuotti Risto Asikainen, ja siltä julkaistu single ”Kaikki vanhat filmit” nousi radiohitiksi.[4] Levyn äänitysten aikoihin Kaijan isä kuoli, mikä vaikutti siihen, että hän oli pitkään sivussa laulajan uraltaan.

1990-luku: viisi studioalbumia ja jättimenestys

Kaija Koon palattua musiikin tekemiseen ilmestyi hänen läpimurtoalbuminsa Tuulten viemää, jonka hän teki aviomiehensä Markku Impiön kanssa vuonna 1993. Levy pysyi Suomen virallisella albumilistalla 66 viikkoa ja myi triplaplatinaa.[4] Tuulten viemää on Suomen kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin albumi 175 000 kappaleen myynnillään.[1] Emma-gaalassa Kaija Koo palkittiin vuoden 1993 naisartistina, Tuulten viemää vuoden albumina ja levyn suurin hitti ”Kuka keksi rakkauden” vuoden sävellyksenä. Samalla Markku Impiö valittiin vuoden tuottajaksi.[5]

Myös Kaija Koon seuraavat albumit menestyivät hyvin: vuonna 1995 julkaistu Tuulikello myi tuplaplatinaa ja vuonna 1997 julkaistu Unihiekkamyrsky platinaa.[2] Vuoden 1998 Emma-gaalassa Kaija Koo palkittiin jälleen vuoden naisartistina.[6] Vuonna 1998 julkaistu Operaatio jalokivimeri ja vuonna 1999 julkaistu Tinakenkätyttö myivät niin ikään kultaa.[2]

2000-luku: kolme studioalbumia ja kokoelmalevyjä

Vuonna 2000 Kaija Koo julkaisi kokoelmalevyn Tuuleen piirretyt vuodet 1980–2000, joka on myynyt platinaa.[2] Vuonna 2002 julkaistu Kaija Koon seitsemäs studioalbumi Mikään ei riitä myi kultaa.[2] Seuraava studioalbumi Viiden minuutin hiljaisuus ilmestyi vuonna 2004.

Vuonna 2005 Kaija Koo julkaisi Joulukirkossa-nimisen joululevyn, jolla on hänen tulkintansa yhdestätoista tunnetusta joululaulusta. Vuonna 2007 julkaistiin Kaija Koon toinen kokoelma-albumi Lauluja rakkaudesta. Samana vuonna ilmestyi myös Kaija Koon yhdeksäs studioalbumi H-Hetki, jota Markku Impiö oli tuottamassa.[7] Vuonna 2009 Kaija Koo oli ehdolla Iskelmä-Finlandian saajaksi.[8]

2010-luku: uusia levytyssopimuksia ja kolme studioalbumia

Keväällä 2010 Kaija Koo erosi silloisesta levy-yhtiöstään Bonnier Amigo Music Groupista ja solmi uuden levytyssopimuksen Apulanta-yhtyeen ja Katja Ståhlin perustaman Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto -yhtiön kanssa. Uusi albumi Irti ja single ”Vapaa” julkaistiin samana syksynä. ”Vapaa” nousi radio- ja myyntimenestykseen, ja sitä on myyty jo singlen platinalevyrajan yli.[2] Myös itse albumi on myynyt platinaa.[9]

Kaija Koon sekä Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto -yhtiön sopimus raukesi toukokuussa 2011 vain yhden albumin jälkeen.[10] Syksyllä Kaija Koo julkaisi uuden platinaa myyneen[2] kokoelman Kaunis rietas onnellinen – Parhaat 1980–2011, joka sisälsi kaksi uutta kappaletta. Samana syksynä hän kilpaili kymmenen vuoden tauolta palanneessa Syksyn sävel -kilpailussa[11] kappaleellaan ”Kaunis rietas onnellinen”.

Syksyllä 2011 Kaija Koo osallistui Kuorosota-ohjelmaan Tuusulaa edustavan kuoron johtajana.[12] Syksyllä 2012 Kaija Koo oli mukana Nelosella esitetyssä Vain elämää -sarjassa, jossa seitsemän kotimaista artistia esitti toistensa kappaleita. Huhtikuussa 2014 julkaistiin Kaija Koon uusi studioalbumi Kuka sen opettaa.[13] Vuoden 2015 Emma-gaalassa hänet palkittiin kolmatta kertaa parhaan naissolistin Emmalla.[14]

Toukokuussa 2016 Kaija Koo julkaisi uuden singlen ”Siniset tikkaat”, joka oli ensimmäinen single samana syksynä ilmestyneeltä Sinun naisesi -albumilta. Ennen albumin julkaisua Kaija Koo julkaisi lokakuussa 2016 ”Nää yöt ei anna armoo” -singlen, jolla vierailee Cheek. Syksyllä 2017 Kaija Koo oli yksi Vain elämää -televisiosarjan seitsemännen kauden artisteista. Kausi oli all stars -teemainen, eli jo aiemmin ohjelmassa olleet artistit palasivat Satulinnaan uusien laulujen ja tarinoiden kera.[15]

Kesäkuussa 2018 ilmestyi single ”Paa mut cooleriin”, jolla esiintyy myös Reino Nordin.[16] Elokuun lopussa Kaija Koo julkaisi singlen ”Mun sydän”.[17] Joulukuun alussa julkaistiin Kaija Koon tunnetusta 1990-luvulla julkaistusta ”Tule lähemmäs beibi” -kappaleesta uusi versio ”Tule lähemmäs beibi 2018”, jolla esiintyvät myös Jenni Vartiainen, Vesala ja Sanni.[18] Huhtikuussa 2019 Kaija Koo julkaisi ”Pelkkää voittoo” -singlen.

2020-luku: uutta musiikkia ja kirja

Tammikuussa 2020 Kaija Koo julkaisi singlen ”Onnellinen loppu” ja elokuussa singlen ”Hullut päivät”.[19][20] Hän oli mukana myös huhtikuussa 2020 julkaistulla ”Uuden edessä” -hyväntekeväisyys­kappaleella.

Helmikuussa 2021 julkaistiin single ”Taipumaton” ja saman vuoden huhtikuussa Kaija Koon 14. studioalbumi, Taipumaton.[21][22] Syyskuussa 2021 julkaistiin WSOY:n kustantama, Jouni K. Kemppaisen kirjoittama elämäkertakirja Kaija Koo – Taipumaton.[23] Lokakuussa 2021 kirjan myynti oli rikkonut ennätyksellisen lyhyessä ajassa 30 000 kappaleen rajan.[24] Kirja oli 17. sijalla ”Suomen myydyimmät kirjat 2021 TOP 20” -listalla 47 700 kappaleen myynnillään.[25]

Vuoden 2022 Emma-gaalassa Kaija Koo palkittiin Vuoden iskelmä -kategoriassa, ja Taipumaton-albumi palkittiin Iskelmä Gaalassa vuoden albumina.[26][27] Syksyllä 2022 Kaija Koo oli yhteiskiertueella Paula Vesalan, Ellinooran ja Jenni Vartiaisen kanssa.[28]

Elokuussa 2023 Kaija Koo esiintyi Helsingin olympiastadionilla noin 39 000 katsojalle. Hänestä tuli ensimmäinen yksin Olympiastadionilla esiintynyt suomalainen naissooloartisti.[29]

Yksityiselämä

Kaija Koo on kärsinyt nuorempana sosiaalisten tilanteiden pelosta.[30][31] Hän menetti isänsä nuorena ja on sittemmin menettänyt myös äitinsä.[32]

Kaija Koo erosi Markku Impiöstä vuonna 2006.[4] Erostaan huolimatta he jatkoivat yhteistyötä musiikin parissa. Heillä on yhteinen poika.[33]

Syyskuussa 2016 Kaija Koo kertoi jäävänsä sairauslomalle kevääseen 2017 saakka, sillä hänelle tehtiin suuri lonkkaleikkaus marraskuussa 2016.[34]

Kaija Koon äidin serkku oli Spede Pasanen.[35]

Julkaisut

Studioalbumit

Lähteet

  1. a b Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit 2013. Musiikkituottajat. Viitattu 29.11.2023.
  2. a b c d e f g Kulta- ja platinalevyt: Kaija Koo Musiikkituottajat. Viitattu 29.11.2023.
  3. a b Kuisma, Inkeri: Rohkeus on tehnyt Kaija Koosta tähden aina uudestaan Yle. 14.9.2018. Viitattu 15.9.2018.
  4. a b c Biografia Kaija Koo. Arkistoitu 5.6.2014. Viitattu 1.11.2014.
  5. Arkisto: 1993 Emma-gaala. Viitattu 14.2.2023.
  6. Arkisto: 1997 Emma-gaala. Viitattu 14.2.2023.
  7. Kaarsalo, Juha: Markku Impiölle pop-musiikki on taidetta Musiikintekijät. 21.10.2013. Viitattu 1.11.2014.
  8. Iskelmä-Finlandia 2009 ehdokkaat: Kaija Koo Yle. 18.5.2009. Viitattu 1.11.2014.
  9. Leinonen, Ann-Mari: Apulannan pojat nappasivat Kaija Koon levy-yhtiöönsä MTV Uutiset. 20.6.2010. Viitattu 1.11.2014.
  10. Metrolive: Kaija Koo jätti uuden levy-yhtiönsä Iltalehti. 29.9.2011. Viitattu 1.11.2014.
  11. Jari Sillanpään kappale paras Syksyn Sävel Turun Sanomat. 29.10.2011. Viitattu 1.3.2020.
  12. Tuusulan kuoro putosi Kuorosodasta Iltalehti. 11.11.2011. Viitattu 3.2.2019.
  13. Granlund, Antti: Kaija Koo: Uusi sinkku, albumi ja konserttikiertue ensi vuonna Iskelmä. 9.10.2012. Viitattu 1.11.2014.
  14. Haloo Helsinki!, Cheek ja Pepe Willberg putsasivat pöydän Emma-gaalassa Ilta-Sanomat. 27.2.2015. Viitattu 28.2.2015.
  15. Korpela, Tanja: Vain elämää palaa Satulinnaan! Uuden kauden tähdet julki: Cheek, Sanni, Jari Sillanpää... Iltalehti. 30.5.2017. Viitattu 14.5.2018.
  16. Kaija Koo: Paa mut cooleriin feat. Reino Nordin 21.6. Facebook. 19.6.2018. Viitattu 19.6.2018.
  17. Saarinen, Reija: Kaija Koo teki kappaleen, johon moni voi samaistua, fanit ylistävät: "Nuo sanat kolisee niin lujaa" Voice.fi. 31.8.2018. Viitattu 1.12.2018.
  18. Kaija Koo: Yllätys! Tule lähemmäs beibi 2018 Spotifyssa keskiyöllä! Facebook. 30.11.2018. Viitattu 1.12.2018.
  19. Kaija Koolta odotettua uutta musiikkia – Onnellinen loppu tänä yönä Spotifyssa! Warner Music Live. 23.1.2020. Viitattu 24.4.2021.
  20. Juuti, Mikko: Ensinäyttö: Kaija Koon uusi musiikkivideo on hymni elämän ainutkertaisuudesta – mukana Suomen ykkösrivin näyttelijöitä Ilta-Sanomat. 17.8.2020. Viitattu 24.4.2021.
  21. Kaija Koo julkaisee huomenna voimakkaan rakkausballadin Taipumaton Warner Music Finland. 11.2.2021. Viitattu 24.4.2021.
  22. Legendaarinen Kaija Koo julkaisee perjantaina uransa 14. albumin Warner Music Live. 20.4.2021. Viitattu 24.4.2021.
  23. Lehtikanto, Katariina: On tilanne, joka saa konkarinkin epävarmaksi – Kaija Koo tunnustaa: ”Se ei ole kiva kaveri” Iltalehti. 14.2.2021. Viitattu 14.2.2021.
  24. Tiedote: Kaija Koon elämäkerran huikea menestys! STT Info. 27.10.2021. WSOY. Viitattu 22.6.2023.
  25. Suomen myydyimmät kirjat 2021 (PDF) 25.1.2022. Korjattu 27.1.2022. Kustantajat. Viitattu 22.6.2023.
  26. Rinta-Tassi, Minna: Tässä kaikki Emma-voittajat Yle Uutiset. 6.5.2022. Viitattu 11.5.2022.
  27. Kujanpää, Lauri: Kaija Koon menestyslevy on vuoden albumi - "Te olette syy, miksi teen musiikkia" Voice.fi. 12.3.2022. Viitattu 22.6.2023.
  28. Vedenpää, Ville; Mankkinen, Jussi: Mestarit Areenalla tekee paluun, mutta nyt esiintyy uusi naiskokoonpano – "Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus yhdistää eri sukupolvia musiikillisesti" Yle Uutiset. 28.3.2022. Viitattu 21.10.2022.
  29. Martiala, Kari & Lylyharju, Helena: Kaija Koo sai lähes 40 000 ihmistä villiintymään – nämä kappaleet Olympiastadionilla kuultiin Helsingin Uutiset. 20.8.2023. Viitattu 2.1.2024.
  30. Kaija Koo eli vuosia pelossa: ”Sulkeuduin kotiin” Iltalehti. 19.4.2014. Viitattu 11.5.2018.
  31. Simola, Inka: Kaija Koo vietti vuosia sisätiloissa, koska kärsi pahasta antropofobiasta: ”Kauppaan menokin oli hankalaa” Me Naiset. 16.10.2017. Arkistoitu 1.6.2020. Viitattu 12.5.2018.
  32. Hopi, Anna: Kaija Koo puhuu äitinsä kuolemasta Anna-lehdessä: "Pohdin taas elämän rajallisuutta" Voice.fi. 26.1.2017. Viitattu 11.5.2018.
  33. Wirtavuori, Sanna: Avioero on ollut Kaija Koon elämän kovin paikka: ”Olen oivaltanut, että oikea rakkaus tarvitsee erillisyyttä” Anna. 20.10.2017. Viitattu 12.5.2018.
  34. Vatka, Miia: Kaija Koo kävi lonkkaleikkauksessa: "Kaikki meni hyvin" Iltalehti. 10.11.2016. Viitattu 10.11.2016.
  35. Juutilainen, Anneli: Laiskuus tekee Kaija Koosta kekseliään – ”Olen perinyt isäni luonteen” Seura. 3.11.2016. Viitattu 10.8.2021.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Filistin başbakanı, Ortadoğu'da bulunan ve kısmen tanınan Filistin Devleti'de 2013 yılından bu yana hükûmetin başında yer alan kişiye verilen unvandır. Filistin başbakanları listesi (2013-günümüz) No. Resim Name(Doğum-Ölüm) Görev süresi Siyasi parti Not 1 Selam Feyyad(1952-) 6 Ocak 2013 6 Haziran 2013 Üçüncü Yol – 2 Rami Hamdallah(1958-) 6 Haziran 2013 14 Nisan 2019(23 Haziran 2013 istifa)(19 Eylül 2013 ve 2 Haziran 2014 tarihlerinde tekrar atama) Fetih(Filistin ...

 

Ngapudawငပုတော ် မြို့   Cidade   Localização NgapudawLocalização de Naypyidaw em Myanmar Coordenadas 16° 32' 16 N 94° 41' 37 E País  Myanmar Divisão Irauádi Este artigo não cita fontes confiáveis. Ajude a inserir referências. Conteúdo não verificável pode ser removido.—Encontre fontes: ABW  • CAPES  • Google (N • L • A) (Outubro de 2020) Ngapudaw ( E...

 

КленоваВитік в урочищі Гути Корецької на південно-західній стороні від села Кленова• висота, м 212 мГирло Перевезні• висота, м 200 мПохил, м/км 1,2 м/кмБасейн Прип'ятіКраїни:  УкраїнаРегіон Житомирська областьДовжина 10 кмПлоща басейну: 44 км² Кленова — річка в Україні,

Герб Українська ДеталіНосій УкраїнськЩит Іспанський щит Герб Українська — офіційний символ міста Українськ Донецької області. Опис герба Герб міста Українська являє собою щит, розділений на три частини — блакитну, жовту і чорну відповідно, символізуючи природні б

 

1946 film by Alfred E. Green This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: The Jolson Story – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (October 2017) (Learn how and when to remove this template message) The Jolson StoryTheatrical release posterDirected byAlfred E. GreenWritten byStephen Longstreet (scre...

 

Evolution of ancient Rome's armed forces Part of a series on theMilitary of ancient Rome 753 BC – AD 476 Structural history Army Unit types and ranks Decorations and punishments Legions Auxilia Generals Navy Fleets Admirals Campaign history Wars and battles Technological history Military engineering Castra Siege engines Triumphal arches Roads Political history  Strategy and tactics Infantry tactics Frontiers and fortifications Limes Limes Britannicus Antonine Wall Hadrian's Wall Saxon ...

13th Light Tank Brigade (1938–1940) 31st Mechanized Brigade (1932–1938) Active1932–1940CountrySoviet UnionBranchRed ArmyTypeArmorSize256 tanks (1939)[1]Garrison Stary Petergof (1932–1938) Porkhov (1938–1940) EquipmentT-26, BT-7Engagements Winter War Invasion of Estonia Decorations Order of the Red Banner (1940)Battle honoursnamed for Uritsky (1934–1938)CommandersNotablecommanders Ivan Korchagin Viktor Baranov Military unit The 13th Light Tank Brigade (Russian: 13...

 

Historic commercial building in Virginia, United States United States historic placeKing Lumber Company WarehouseU.S. National Register of Historic PlacesVirginia Landmarks Register Show map of VirginiaShow map of the United StatesLocation608 Preston Ave., Charlottesville, VirginiaCoordinates38°2′5″N 78°29′11″W / 38.03472°N 78.48639°W / 38.03472; -78.48639Area1.7 acres (0.69 ha)Built1909 (1909)MPSCharlottesville MRANRHP reference No.8300...

 

Improved file system for AmgaOS PFSDeveloper(s)Michiel PeltFull nameProfessional File SystemIntroduced1995; 28 years ago (1995) with AmigaOSPartition IDs'PFS\1', 'muAF', 'AFS\1' (RDB)LimitsMax volume size104 GB (101 GiB)Max filename length107 charactersAllowed filenamecharactersAll bytes except NULL, ':' and '/'FeaturesDates recordedmodification (mtime)Date rangeJanuary 1, 1978 - 2157Date resolution1/50sAttributesfilenoteFile systempermissionsAmiga permissions, multiuser per...

Olympische Ringe Radsport Im Rahmen der Olympischen Sommerspiele werden auch Wettbewerbe im Radsport ausgetragen. Bis 1992 war die Teilnahme an den Radrennen auf Amateure beschränkt. Seit 1996 nehmen die besten Profiradrennfahrer teil. Radsportdisziplinen wurden bisher bei allen Olympischen Sommerspielen ausgetragen. Erfolgreichste Nation in allen olympischen Radsportdisziplinen ist Frankreich mit insgesamt 86 Medaillen. Deutschland hat insgesamt 36 Medaillen gewonnen, die BRD 14 und die Sta...

 

GParted adalah alat terkenal yang digunakan untuk mempartisi diska Partisi (bahasa Inggris: partition) atau Pemotongan diska, dalam sistem berkas dan pengelolaan sarana penyimpanan adalah sebuah bagian dari ngingatan atau sarana penyimpanan yang terpisah secara logis yang berfungsi seolah-olah bagian tersebut terpisah secara wujud. Sarana penyimpanan yang dapat dipetak adalah ngingatan (baik itu ngingatan wujud ataupun ngingatan maya oleh pengelola ngingatan sistem operasi), cakram keras, cak...

 

Former railway station in Scotland King EdwardKing Edward railway station in 2019General informationLocationTurriff, AberdeenshireScotlandCoordinates57°36′37″N 2°28′33″W / 57.6102°N 2.4759°W / 57.6102; -2.4759Grid referenceNJ 716 578Platforms2 (1 from 1954)Other informationStatusDisusedHistoryOriginal companyBanff, Macduff and Turriff Junction RailwayPre-groupingGreat North of Scotland RailwayKey dates4 June 1860Opened to passengers1 March 1861Opened to goo...

El lavatorio y comida de los pobres era una ceremonia palatina de carácter religioso llevada a cabo por el soberano español y su consorte el Jueves Santo. La ceremonia consistía en lavar los pies y servir la comida a 25 personas pobres de forma pública y solemne. Significado La ceremonia se realizaba con objeto de recordar el Lavatorio de los pies realizado por Jesucristo a sus discípulos el Jueves Santo, antes de la Última Cena. El pasaje evangélico hace hincapié en la importancia de...

 

British motorcycle racer This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) The topic of this article may not meet Wikipedia's notability guideline for sports and athletics. Please help to demonstrate the notability of the topic by citing reliable secondary sources that are independent of the topic and provide significant coverage of it beyond a mere trivial mention. If notability cannot be ...

 

1974 studio album by The Ikettes(G)Old & NewLinda Shuford-Williams, Debbie Wilson, and Linda Sims pictured on the coverStudio album by The IkettesReleasedJanuary 1974RecordedJune 1973StudioBolic Sound (Inglewood, California)GenreR&B, soul, funk rockLabelUnited ArtistsProducerIke & Tina Turner and Jackie Clark for I&TT Productions Inc.The Ikettes chronology Come Together(1970) (G)Old & New(1974) Nice 'N' Rough: The Later Greater Hits of Ike & Tina & The Iket...

Municipal flag in the Czech Republic You can help expand this article with text translated from the corresponding article in Czech. Click [show] for important translation instructions. Machine translation, like DeepL or Google Translate, is a useful starting point for translations, but translators must revise errors as necessary and confirm that the translation is accurate, rather than simply copy-pasting machine-translated text into the English Wikipedia. Do not translate text that appears u...

 

1948 film by Crane Wilbur For the like-sounding Western movie, see Canyon City (1943 film). Canon CityTheatrical release posterDirected byCrane WilburWritten byCrane WilburProduced byBryan FoyRobert KaneStarringScott BradyJeff CoreyWhit BissellRoy BestNarrated byReed HadleyCinematographyJohn AltonEdited byLouis SackinColor processBlack and whiteProductioncompanyBryan Foy ProductionsDistributed byEagle-Lion FilmsRelease date June 30, 1948 (1948-06-30) Running time82 minutesCount...

 

Malaysian politician and lawyer Not to be confused with Guru Gobind Singh, the Sikh religious leader. In this Indian name, the name Karpal Singh is a patronymic, and the person should be referred to by the given name, Gobind Singh Deo. Yang Berhormat TuanGobind Singh DeoMPਗੋਬਿੰਦ ਸਿੰਘ ਦਿਓMinister of Communications and MultimediaIn office21 May 2018 – 24 February 2020MonarchsMuhammad V (2018–2019) Abdullah (2019–2020)Prime MinisterMahathir MohamadDeputyE...

テレビ番組・中継内での各種情報(終了した番組・中継を含みます)は、DVDやBlu-rayなどでの販売や公式なネット配信、または信頼できる紙媒体またはウェブ媒体が紹介するまで、出典として用いないで下さい。検証可能性に基づき除去される場合があります。 志村(しむら) けん 志村けんの像本名 志村(しむら) 康徳(やすのり)ニックネーム けんちゃんシムケン...

 

У этого термина существуют и другие значения, см. Братья Гримм (значения). Братья Гриммнем. Brüder Grimm Братья Вильгельм (справа) и Якоб (слева) Гримм, портрет 1855 года работы Элизабет Йерихау Имя при рождении Вильгельм Гримм, Якоб Гримм Дата рождения Вильгельм 24 февраля 1786, Як...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!