Lutsenko valmistui 1989 sähköinsinööriksi Lvivistä. Hän oli pitkäaikainen Ukrainan sosialistisen puolueen jäsen ja, Rivnen alueen parlamentin jäsen 1994– ja Radan jäsen 2002 lähtien. Vuodesta 2000 lähtien hän oli Kutšmaa vastaan kampanjoivan liikkeen johdossa. Oranssin vallankumouksen aikana Lutsenko oli sosialistisen puolueen johtaja Oleksandr Morozin tavoin Juštšenkon tukijoita. Vuonna 2005 hän nousi sisäministeriksi Tymošenkon hallitukseen. Sisäministerinä hän järjesti Alueiden puolueen entisen Donetskin alueen kuvernöörin Borys Kolesnikovin pidätyksen ja yritti saada oligarkki Rinat Ahmetovia tuomiolle. Kummatkin vapautettiin. Hallituskriisin ja Tymošenkon eron jälkeen Lutsenko piti paikkansa. Hän jatkoi kampanjaa korruptiosta syytettyjä virkamiehiä vastaan ja erotti syksyllä 2000 miliisin työntekijää.
Vuoden 2006 vaalikampanjassa Lutsenko kampanjoi Alueiden puolueen johtaja Janukovitšia vastaan sekä nosti rikossyytteitä myös Julija Tymošenkon blokin poliitikkoja vastaan. Kesällä 2006, pitkällisen poliittisen kriisin jälkeen, Lutsenko rikkoi välinsä Moroziin ja puolueeseen, Morozin siirryttyä Alueiden puolueen tueksi ja Radan puhemieheksi. Tästä huolimatta Lutsenko liittyi Janukovytšin hallitukseen kahden viikon kuluttua sen perustamisesta entiseen asemaansa sisäministeriksi. 1. joulukuuta 2006 Rada erotti Lutsenkon, jolla kaavailtiin Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajan paikkaa, ja nimitti hänen tilalleen Vasyl Tsuškon. Presidentti nimitti kuitenkin SBU:n johtoon Valentyn Nalyvaytšenkon.
Joulukuussa 2006 Lutsenko perusti "Kansan itsepuolustus" -puolueen. Lehdistössä kutsuttiin puoluetta presidentinhallinnon luomaksi ja Juštšenkon ystävä David Žvanian rahoittamaksi. Huhtikuussa 2007 puolue liittoutui Eteenpäin Ukraina!:n ja Žvanian johtaman Kristillisdemokraattisen liiton kanssa. Kesällä ilmoitettiin kymmenen puolueen "demokraattisen voimien" blokista Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus, johon tulivat mukaan myös Juštšenko Meidän Ukrainamme, Kansanliike, Kansanpuolue, "Sobor", "Pora", Isänmaan puolustajien liitto ja Nationalistien kongressi. Syksyn 2007 vaaleissa lista sai 14,15 % äänistä ja jäi kolmanneksi.
Blokki ilmoitti liittoutuvansa Julija Tymošenkon blokin kanssa. Hallitus saatiin muodostettua joulukuuhun mennessä, ja Lutsenko palasi sisäministeriksi.
Ukrainan poliittinen kriisi paheni syyskuussa 2008 kun BJuT, Alueiden puolue, kommunistit ja Lytvynin blokki siirsivät presidentiltä valtaoikeuksia parlamentille ja helpottivat valtionpäämiehen erottamista. Presidentin puolue Meidän Ukrainamme veti tukensa hallitukselta, mutta Lutsenkon puolue jätti kuitenkin äänestämästä hallitusta vastaan.
Toukokuussa 2009 Lutsenko oli mukana skandaalissa, kun hänen kerrottiin tapelleen humalassa Frankfurtin kentällä saksalaisia poliiseja vastaan poikansa kanssa.[1] Hän vältti erottamisen.
25. tammikuuta 2010 Alueiden puolue vaati Lutsenkon eroa. Syyksi sanottiin että hän oli puuttunut ministerinä vaalien toimeenpanoon viime presidentinvaalien yhteydessä. Rada erotti hänet 28. tammikuuta. Samana päivänä pääministeri Tymošenko kuitenkin nimitti hänet ensimmäiseksi varasisäministeriksi ja siten virkaatekeväksi sisäministeriksi. Seuraavana päivänä presidentti Juštšenko erotti Lutsenkon kansallisesta turvallisuus- ja puolustusneuvostosta.
Marraskuussa 2010 Ukrainan yleinen syyttäjä avasi rikosjutun Lutsenkoa vastaan virka-aseman väärinkäytöstä ja kavalluksista ja asetti hänet kotiarestiin. 27. helmikuuta 2012 Lutsenko tuomittiin neljän vuoden vankeuteen.[2]
Presidentti Janukovytš armahti Lutsenkon kansainvälisten vetoomusten jälkeen 7. huhtikuuta 2013.[3]
Marraskuussa 2013 Lutsenkosta tuli yksi Euromaidanin organisoijista. 11. tammikuuta 2014 hän joutui sairaalahoitoon pommi-iskua suunnitelleiden äärioikeistolaisten tuomitsemista seuranneissa levottomuuksissa.
Kesäkuussa presidentti Petro Porošenko nimitti Lutsenkon neuvonantajakseen. 27. elokuuta 2014 Lutsenko valittiin Petro Porošenkon blokki -puolueen (entinen Solidaarisuus) johtoon.[4]
