Juno (artisti)

Jon Korhonen
Juno esiintymässä Me emme vaikene -mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2023.
Juno esiintymässä Me emme vaikene -mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2023.
Henkilötiedot
Syntynyt5. tammikuuta 1987 (ikä 37)
Helsinki
Muusikko
Taiteilijanimi Juno
Junoesque
Paha Klovni
Jon F. Remedy
Tiger Roots
SuomiRäpinCharlieSheen
GBR:n Jon Holmes
Veltton Jon
Young $immons
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2000–
Tyylilajit rap
Yhtyeet Hulabaloo
SMC Lähiörotat
Elokuu
Hotelli Vantaa
Kuohu
Levy-yhtiöt Yellowmic Records (2008)
Monsp Records (2009–2010)
Sony Music (2012–2013)
Warner Music
Etenee Records(2015-)

Jon Korhonen[1] (s. 5. tammikuuta 1987 Helsinki),[2][3] taiteilijanimeltään Juno, on suomalainen rap-artisti. Juno aloitti soolouransa 2000-luvun alussa ja julkaisi joitakin omakustannelevyjä. Vuonna 2005 hän osallistui Rapin Suomenmestaruuskilpailuihin ja sijoittui suomenkielisen sarjan kolmannelle sijalle.[4] 2000-luvun lopulla hän on tullut soolouransa lisäksi tunnetuksi yhtyeissä Hulabaloo, SMC Lähiörotat, Elokuu sekä Hotelli Vantaa.

Ura

2008–2009

Juno kuuluu Mr.KO:n kanssa Hulabaloo-nimiseen kokoonpanoon. Hulabaloo julkaisi kokopitkän levyn Sirkusteltta keväällä 2008 3rd Rail Musicin kautta. Junon ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistu sooloalbumi 13 julkaistiin saman vuoden joulukuussa Yellowmic Recordsin kautta. Samana vuonna Juno toimi yhtenä Rap SM:n kolmesta tuomareista.[4] Junon toinen soolojulkaisu Kettoteippi-EP julkaistiin kesällä 2009 Monsp Recordsin kautta.

2009–2010

Joulukuussa 2009 julkaistiin Skatemaniacs-rullalautailuelokuvaa varten musiikkivideo kappaleesta "SMC Hoodrats". Videolla Junon kanssa räppäävät Avionin Prinssi, Thono Slowknow ja Erä-Koira. Videota on katsottu YouTubessa yli 6 miljoonaa kertaa. Joulukuussa julkaistiin Junon MySpace-sivustolla myös kappale "Tervetuloo, tervemenoo" (mukana Matinpoika) ja tammikuussa 2010 "Talviunta". Näitä kappaleita seurasi Junon toinen, 27. tammikuuta 2010 julkaistu studioalbumi V-Tyyli. Kyseisen albumin julkaisi Monsp Records. V-Tyyli sijoittui Suomen virallisen listan sijalle 50 ilmestymisviikollaan 5/2010.[5] Juno vaikuttaa nykyään Monspin artistina. Hän on sanonut kuuluvansa myös GBR Entertainment -nimiseen musiikkiyhteisöön. Kappaleesta "Tervetuloo, tervemenoo" kuvattiin myös musiikkivideo.

2010–2011

Toukokuussa 2010 julkaistiin Junon MySpace-sivustolla kappale "Suomileffas" (mukana McVilleGalle) ja kesäkuun lopulla kappale "Äänitorvia" (mukana Kosola). Kappaleet olivat esimakua Junon 13. lokakuuta 2010 Monsp Recordsin kautta julkaistulta albumilta J.K x 2 Tunti terapiaa. Ilmestymisviikollaan 42/2010 albumi nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 29.[6] Koko albumin tuotannosta vastaa hip hop -tuottaja Janne K. Samoihin aikoihin julkaistiin SMC Lähiörottien toinen musiikkivideo "Lähiörotat skujaa". Kappaleella vierailee itähelsinkiläinen rap-artisti Notkea Rotta. Kappaleen tuotannosta vastaa tuotantoduo K.V.N & Lobo. Syksyllä julkaistiin myös Junon levy-yhtiön Green Buddha Recordsin kokoelma Parasta buddhaa.

Tammikuussa 2011 julkaistiin J.K x 2 Tunti terapiaa -albumin ainoaksi jäänyt musiikkivideo kappaleesta "Pelotteluu". Huhtikuun lopulla julkaistiin SMC Lähiörottien kolmas musiikkivideo "Yks risti kaks". Full House Records julkaisi SMC Lähiörottien ensimmäisen kokopitkän albumin Raffii Suomi-flättii 15. kesäkuuta 2011. Albumi sijoittui Suomen virallisen albumilistan toiselle sijalle.[7] Kesäkuussa pian albumin julkaisun jälkeen julkaistiin yhtyeen neljäs musiikkivideo albumin nimikkokappaleesta "Raffii Suomi-flättii". Kappaleella vierailevat Asa, HenryWho? ja Ameeba. Lähiörottien viides musiikkivideo kappaleesta "Lahden sininen" julkaistiin 25. syyskuuta 2011. Kappaleella vierailevat El Maestro ja Raikka ja se on kuvattu Lahdessa.

2012–2013

Juno, reggaeartisti Nopsajalka ja tuottaja Jonas W. Karlsson muodostivat Elokuu-nimisen yhtyeen loppuvuodesta 2011.[8] Yhtyeen debyyttisingle "Soutaa huopaa" julkaistiin digitaalisesti 20. tammikuuta 2012 ja yhtyeen debyyttialbumi Hääväki saapuu julkaistiin 11. huhtikuuta 2012.[9] Albumilta on julkaistu toinenkin single kappaleesta "Saatilla". Hääväki saapuu nousi Suomen virallisen listan toiselle sijalle julkaisuviikollaan.[10] Elokuun kolmas musiikkivideo julkaistiin kappaleesta "Kullankaivaja.

Juno kertoi syksyllä 2012 liittyneensä maailmanlaajuiseen Moonfreeze -nimiseen breakdanceorganisatioon.[11]

Junon neljäs pitkäsoitto 050187 julkaistiin Sony Musicin kautta 14. huhtikuuta 2013.[12][13] Albumi on nimetty Junon syntymäajan mukaan.[2] Marraskuun alussa albumilta julkaistiin noin minuutin kestävä näytemusiikkivideo, jossa taustalla soi albumin kappale "Pois netistä". Marraskuun puolessavälissä julkaistiin albumin ensimmäinen single kappaleesta "Levyttävä artisti". Kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo. Helmikuussa 2013 julkaistiin albumin toinen single kappaleesta "Kuuluuks". Se nousi Suomen virallisen singlelistan toiselle sijalle, ja sillä vierailevat Janna Hurmerinta ja Gracias.[14] 050187 -albumin kappaleesta "Turisti" julkaistiin musiikkivideo heinäkuussa 2013.

Elokuun toinen pitkäsoitto Pöytä on katettu julkaistiin 24. toukokuuta 2013.[15] Albumin ensimmäinen single "Tänään lähtee" julkaistiin helmikuussa samana vuonna.[16] Pöytä on katettu nousi kahdeksannelle sijalle Suomen virallisella albumilistalla.[17] Albumin toinen single "Valvoo" julkaistiin kesällä musiikkivideon kanssa.

Juno oli mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kahdeksannella tuotantokaudella.[18] Hänen parinaan toimi tanssinopettaja Kia Lehmuskoski, joka toimi VilleGallen parina edellisellä tuotantokaudella.[19] Juno ja Lehmuskoski putosivat toisena parina 29. syyskuuta.[20]

2014–

Junon ja rap-artisti The Gambitin yhteisalbumi Trapetsitaiteiluu julkaistiin 23. toukokuuta 2014.[21][22] Albumin kappaleesta "Diggaan" julkaistiin musiikkivideo huhtikuun alussa 2014. Vuoden 2017 Taiteiden yönä Helsingissä Juno esiintyi saman päivän aikana jokaisessa Helsingin 60 kaupunginosassa.[23]

Näyttelijänä

Juno näyttelee pääroolia Antti J. Jokisen ohjaamassa jengidraamassa Pahan kukat. Elokuva voitti parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain elokuvajuhlilla vuonna 2016.[24]

Juno esiintymässä Elokuun kanssa vuonna 2012.

Yksityiselämä

Juno on asunut Helsingin Kruununhaassa ja Pihlajamäessä.[1][25] Juno on suorittanut siviilipalveluksen.[26] Juno oli aikaisemmin kihloissa Amanda Harkimon kanssa.[27] Hän oli naimisissa puolen vuoden ajan laulaja Janna Hurmerinnan kanssa.[28]

Syksyllä 2019 Juno asui Sipoossa nuorimman lapsensa, tämän äidin ja hänen kahden aiemmasta suhteesta syntyneen lapsensa kanssa.[29] Junolla on neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.[30]

Diskografia

Studioalbumit

Omakustanteet

  • Usko, toivo, rakkaus EP (GBR, 2004)
  • Älä luota hippiin (2006)
  • StreetBlaster (2006-2007)
  • Viettelysten kirja Vol. 1 (2007)
  • RIP JUNO (Young$immons 2017)

Mukana kokoelmilla

Hulabaloo

SMC Lähiörotat

Elokuu

Musiikkivideot

Vierailijana

Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
Ba Freak "Bang" At the Speed of Life Zion Lion & Freakloy Amon 2007
Mr.KO "Dust to Dust" Boys From da Past
Pyhimys & Timo Pieni Huijaus "Arvoitus" Arvoitus koko ihminen Heikki Kuula 2008
Aggressivos "From B to the Boy" Controversial Music Mr.KO 2009
X23 "Maaliskuu" X23-12X 2010
Gasellit "Kuka on lämmittäny mun uunii?" Gasellit EP VilleGalle
Nopsajalka "Stereot" Kuningas soundi
"Teet mitä teet" Superjanne
Matinpoika "Rauhan linnut" Vasta kohta
"Hameen alle" Okku, McVilleKalle, Jessica & Linda
Heinis & Ezk "Yks yli (Puu kaatuu)" Vuos10nen
Jake the Break & Flam "Uuden ajan lumisotaa" Rattaat pyörimään 2011
Jare & VilleGalle "Holidai" Mustaa kultaa
Chebaleba "EMH" Himaa ennen hesarii Jare & VilleGalle
"Takatalvi"
Gracias "Feel Free (Remix)" Gracias EP VilleGalle & Paperi T
Alamaa "Rauhaa" (vinyyliversion bonuskappale) Pieni suuri mies Antisankari & Nestori
DJ RZY "Tervetuloo Helsinkiin" Wögä, Tasis, Elastinen, Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Uniikki, Stig Dogg, Cheek & Davo
AR2 "Helsinki" Kompilaatio
Steen1 "Ajan henki" (bonuskappale) Jedin paluu Paleface
The Gambit "Esirippu" Kaupunkishamaani 2012
JVG "Kyl sä tiiät" jvg.fi
K.V.N & Lobo "Tänä vuonna" Sutenööriskeidaa SMC Lähiörotat
HKI Crates "Mulla on liikaa" HKI Crates Pyhimys & Janna
Mäk Gälis "Mäkin kaa mestoilla" Lähi-öissä 2013
The Gambit "Kruisaa" Tervetuloa Suomen Floridaan!
JVG "Mist sä tuut?" Voitolla yöhön Gracias, Paperi T, Stepa, Särre, Gasellit & Kube 2014
Heinis & Ezk "Tamaani" Eläin
Rauhatäti "Tää päivä" Labyrintti
Chebaleba "Syttyy" Ottaa tyypit Tantr Slangrr
Teflon Brothers "Isänpäivälaulu" Isänpäivä
Jonboi & Pikkis "Läpi aurinkolasien" TBA
FAM "Kultaa & Hiekkaa" Fyysisii Mia Huovila 2018

Lähteet

  1. a b Railo, Tanja: Juno räppää ja Pihlajalaakso kuuntelee Pihlajamäen Lähiölehti. 2/2009. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 16.12.2011.
  2. a b Launonen, Timo: Suosikkiräppäri nimesi levynsä pelkillä numeroilla YleX. 16.11.2012. Viitattu 26.11.2012.
  3. Paleface: Rappiotaidetta – Suomiräpin tekijät, s. 107. Helsinki: Like Kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-01-0655-3 suomi
  4. a b Rap-SM 1. marraskuuta Meteli. 1.9.2008. Viitattu 2.1.2013.
  5. Juno: V-Tyyli Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 16.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  6. Juno: J.K x 2 Tunti terapiaa Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 16.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  7. SMC Lähiörotat: Raffii-Suomi flättii Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  8. Nopsajalka ja Juno perustivat uuden kokoonpanon Mesta.net. 20.12.2011. Arkistoitu 19.3.2012. Viitattu 25.12.2011.
  9. Kortti, Jani: Ensisoitossa uuden Elokuu-yhtyeen debyyttisingle Soutaa huopaa YleX. 16.1.2012. Viitattu 20.1.2012.
  10. Elokuu: Hääväki Saapuu Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 3.6.2012. Viitattu 23.5.2012.
  11. Ninni: Elokuu-räppäri liittyy uuteen kokoonpanoon YleX. 31.8.2012. Viitattu 20.8.2013.
  12. Juno : 050187 Levykauppa Äx. Viitattu 9.3.2013.
  13. Juno - Uusi albumi alkuvuodesta 2013 YouTube. 3.11.2012. Viitattu 9.11.2012.
  14. Juno: Kuuluuks (Feat. Gracias & Janna) Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 11.5.2013. Viitattu 3.6.2013.
  15. Elokuun Pöytä on katettu 24. toukokuuta NRJ. 7.5.2013. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 26.5.2013.
  16. Elokuu-yhtyeeltä uusi sinkku ja albumi NRJ. 14.2.2013. Arkistoitu 25.2.2013. Viitattu 26.5.2013.
  17. Elokuu: Pöytä On Katettu Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 6.6.2013.
  18. He ovat uudet Tanssii tähtien kanssa -parit Iltalehti. 20.8.2013. Viitattu 21.8.2013.
  19. Juno & Kia Lehmuskoski MTV3. 20.8.2013. Viitattu 13.10.2013.
  20. TTK: Juno ja Kia putosivat jatkosta Ilta-Sanomat. 29.9.2013. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 13.10.2013.
  21. “Juno & The Gambit: Trapetsitaiteiluu” ulkona keväällä 2014! The Gambit. 12.2.2014. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
  22. Juno / Gambit : Trapetsitaiteiluu Levykauppa Äx. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
  23. Juno esiintyy Taiteiden yönä 60 kertaa - "Olisi kiva olla jossain eka" iltalehti.fi. Viitattu 23.8.2017.
  24. Antti Jokisen jengidraama voitti ison palkinnon Shanghaissa Episodi. 20.6.2016. Viitattu 22.6.2016.
  25. Suomirap karkasi genrevankilasta Metro Live. 14.5.2009. Arkistoitu 19.11.2011. Viitattu 16.12.2011.
  26. Videohaastattelussa: Juno, Tykopaatti & Stepa, Puhuva Kone Redrum-187. 29.9.2010. Viitattu 23.12.2013.
  27. BB-Amanda ja räppärirakas: Kihlat MTV3.fi. 24.6.2011. Viitattu 8.7.2012.
  28. Ylimutka, Leena: Janna Hurmerinta ja Juno: Lopullinen ero! iltalehti.fi. 17.10.2016. Viitattu 14.8.2024.
  29. Pettämiskohun myötä Juno menetti kaiken - asui jopa asuntovaunussa: Päivätyö ja suurperhe pelastivat iltalehti.fi. Viitattu 22.11.2018.
  30. Räppäri Junosta isä neljättä kertaa – julkaisi Instagramissa suloisen kuvan pienestä poikavauvastaan Ilta Sanomat. 3.12.2019. Viitattu 4.12.2019.
  31. LE PURP® – EXCLSV GOODS PARIS – The world famous haute-end crafted exclusive cocktail company. www.lepurp.paris. Viitattu 4.5.2016.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Ulangan 1Bagian gulungan 4Q41 yang memuat Ulangan 5:1-6:1 termasuk Sepuluh Perintah Allah, dari antara Gulungan Laut Mati yang berasal dari abad ke-1 SM.KitabKitab UlanganKategoriTauratBagian Alkitab KristenPerjanjian LamaUrutan dalamKitab Kristen5← Bilangan 36 pasal 2 → Ulangan 1 (disingkat Ul 1) adalah pasal pertama dari Kitab Ulangan dalam Alkitab Ibrani dan Perjanjian Lama di Alkitab Kristen. Termasuk dalam kumpulan kitab Taurat yang disusun oleh Musa.[1][2] Te...

 

Esta página cita fontes, mas que não cobrem todo o conteúdo. Ajude a inserir referências. Conteúdo não verificável pode ser removido.—Encontre fontes: ABW  • CAPES  • Google (N • L • A) (Dezembro de 2012) Um hauberk de cerimónia do século XVII, do rei João II Casimiro da Polónia, fabricado na Transilvânia Um haubergeron dum soldado normando usado na batalha de Hastings (1066), em exposição num museu de Bayeux I...

 

Đối với các định nghĩa khác, xem Nguyễn Đình Trung. Nguyễn Đình Trung (sinh năm 1973) là một chính khách người Việt Nam. Ông hiện là Ủy viên Ban Chấp hành Trung ương Đảng Cộng sản Việt Nam khóa XIII, Bí thư Tỉnh ủy Đắk Lắk. Nguyễn Đình TrungChức vụ Trưởng Ban Chỉ đạo phòng, chống tham nhũng, tiêu cực tỉnh Đắk LắkNhiệm kỳ23 tháng 6 năm 2022 – nay1 năm, 164 ngày Bí th...

En este artículo se detectaron varios problemas. Por favor, edítalo y/o discute los problemas en la discusión para mejorarlo: Necesita ser wikificado conforme a las convenciones de estilo de Wikipedia. Carece de fuentes o referencias que aparezcan en una fuente acreditada. Este aviso fue puesto el 14 de noviembre de 2018. Hospital Vargas LocalizaciónPaís  VenezuelaLocalidad San CristóbalCoordenadas 7°46′33″N 72°13′53″O / 7.7758611111111, -72.231472222...

 

село Федорівка Країна  Україна Область Одеська область Район  Подільський район Громада Кодимська міська громада Код КАТОТТГ UA51120090200059189 Основні дані Засноване 1945 Населення 172 Площа 0,79 км² Густота населення 276,12 осіб/км² Поштовий індекс 66004 Телефонний код +380 4867 Г

 

Shinigami-kunGenreDramaPemeranSatoshi OhnoMirei KiritaniMasaki SudaYutaka MatsushigeLagu penutupDaremo Shiranai oleh ArashiNegara asalJepangBahasa asliBahasa JepangJmlh. musim1Jmlh. episode9ProduksiProduserSō ĪdaKimiko NishikawaJun ShimoyamaRilisJaringan asliTV AsahiRilis asli18 April (2014-04-18) –20 Juni 2014 (2014-06-20)Pranala luarSitus web Shinigami-kun (死神くんcode: ja is deprecated ) adalah sebuah Drama televisi Jepang yang merupakan adaptasi dari manga dengan j...

Kaleng Zam Zam Cola Zam Zam ColaJenisperusahaan bisnis AsalIran Diperkenalkan1954 Situs webhttp://zamzamgroup.com/ [sunting di Wikidata]lbs Zam Zam Cola ialah minuman ringan rasa kola yang diproduksi di Iran. Terkenal di bagian Timur Tengah, di mana orang menikmati minuman ringan dan menghargai alternatif untuk merk Amerika Serikat semacam Pepsi dan Coca-Cola untuk alasan politis. Produk ini juga dijual di Eropa. Nama produk ini diambil dari nama Sumur Zamzam di kota Mekah . Lihat pu...

 

Coin of the United States (1875–1878) Twenty-cent pieceUnited StatesValue20 cents (0.20 US dollar)Mass5 gDiameter22 mmEdgePlainComposition 90% silver 10% copper Silver0.1447 troy ozYears of minting1875–1878Mint marksCC, S. Located beneath eagle on reverse. Philadelphia Mint specimens lack mint mark.ObverseDesignLiberty seatedDesignerChristian GobrechtDesign date1836 (re-engraved by William Barber, 1875)ReverseDesignA left-facing bald eagleDesignerWilliam BarberDesign d...

 

البحرية الإسرائيليةחיל הים הישראלי   طلاب من الأكاديمية البحرية الإسرائيلية، ديسمبر 2007. الدولة  إسرائيل الإنشاء 1948؛ منذ 75 سنوات (1948) النوع قوات بحرية الدور حرب بحرية الحجم 7 فرقيطة (ساعر 5)، (ساعر 6)8 زورق صواريخ (ساعر 4.5)5 غواصة (دولفين)45 زورق دورية2 سفينة دعم9,500 فرد ...

Morang 5Parliamentary constituencyMorang 5 in Province No. 1ProvinceProvince No. 1DistrictMorang DistrictCurrent constituencyCreated1991PartyNepal Communist PartyMember of ParliamentYogendra Mandal (Independent)Member of the Provincial AssemblyGyanesdwar Rajbanshi, CPN (UML)Member of the Provincial AssemblyJay Ram Yadav, PSP-NMorang 5 is one of six parliamentary constituencies of Morang District in Nepal. This constituency came into existence on the Constituency Delimitation Commission (CDC) ...

 

Ugandan government agency UNRA redirects here. For other uses, see UNRA (disambiguation). Uganda National Roads AuthorityUNRAAgency overviewFormed2008JurisdictionUgandaHeadquarters3-5 New Port Bell RoadUAP Nakawa Business ParkNakawa, KampalaEmployees950 (2016) (Capacity:1,400)[1]Annual budgetUGX:2.3 trillion2015/16 financial year[2]Agency executiveAllen Kagina[3], Executive directorParent agencyUganda Ministry of Transport And WorksWebsitewww.unra.go.ug The Uganda Nati...

 

American mass media company and Lionsgate subsidiary Starz Inc.Logo used since 2022FormerlyEncore Movie Group (1991–1994)Encore Media Corporation (1994–1998)Encore Media Group (1998–1999)Starz Encore Media Group (1999–2001)Starz Encore Group (2001–2005)Starz Entertainment Group (2005–2009)Liberty Starz (2009–2013)TypeSubsidiaryIndustryPay televisionFounded1991; 32 years ago (1991) (as Encore Movie Group)HeadquartersMeridian, Colorado, United StatesKey people Je...

Series of Vietnamese-language musical variety shows For the 1988 film, see Paris by Night (1988 film). For the 2012 film, see Paris by Night (2012 film). For the tabletop game book, see Le Monde des Ténèbres: France. For the song by Thomas Bangalter, see Irréversible (soundtrack). For episodes, see List of Paris by Night episodes. Paris by NightVHS cover of first showGenreVariety showCreated byTô Văn LaiPresented byNguyễn Ngọc NgạnNguyễn Cao Kỳ DuyênCountry of originUnited Sta...

 

2012 South Korean fantasy romance film A Werewolf BoyTheatrical release posterHangul늑대소년Hanja늑대少年Literal meaningWolf BoyRevised RomanizationNeukdaesonyeonMcCune–ReischauerNŭkdaesonyŏn Directed byJo Sung-heeWritten byJo Sung-heeProduced by Kim Su-jin Yu in-beom Jeong Tae-seong Starring Song Joong-ki Park Bo-young CinematographyChoi Sang-mukEdited byNam Na-yeongMusic byShim Hyun-jungProductioncompanyBidangil PicturesDistributed byCJ EntertainmentRelease dates September ...

 

American weightlifter John GrimekBodybuilderJohn Grimek featured on the cover of Strength and Health magazine, 1945Personal infoNicknameThe Monarch of Muscledom The GlowBorn(1910-06-17)June 17, 1910Perth Amboy, New JerseyDiedNovember 20, 1998(1998-11-20) (aged 88)[1]York, PennsylvaniaHeight5 ft 8.5 in (1.74 m)Weight195 lb (88 kg)Professional careerPro-debutOlympic Games1936, BerlinSuccessorSteve Reeves John Carroll Grimek (June 17, 1910[2] ...

Gulf of the Pacific Ocean between the Baja California peninsula and the mainland coast of Mexico Sea of Cortez redirects here. For the John Steinbeck book, see The Log from the Sea of Cortez. Gulf of CaliforniaSea of Cortés, Vermilion SeaGulf of California (highlighted in light blue)Coordinates28°0′N 112°0′W / 28.000°N 112.000°W / 28.000; -112.000River sourcesColorado, Fuerte, Mayo, Sinaloa, Sonora, YaquiOcean/sea sourcesPacific OceanBasin countriesMexico...

 

Suburb of Sydney, New South Wales, AustraliaNewingtonSydney, New South WalesNewington MarketplacePopulation5,802 (2016 census)[1] • Density6,240/km2 (16,160/sq mi)Established2002Postcode(s)2127Elevation18 m (59 ft)Area0.93 km2 (0.4 sq mi)Location18 km (11 mi) west of Sydney CBDLGA(s)City of ParramattaState electorate(s)AuburnFederal division(s)Reid Suburbs around Newington: Silverwater Ermington Wentworth Point Silverwater Newin...

 

Traditional therapy in Thailand For the 2022 Hindi film, see Thai Massage (film). Nuad Thai, traditional Thai massageUNESCO Intangible Cultural HeritageThai massageCountryThailandDomainsKnowledge and practices, social practicesCriteriaR.1, R.2, R.4, R.5Reference1384RegionAsia and the PacificInscription historyInscription2019 (14th session)ListRepresentative This article is part of a series onAlternative medicine General information Alternative medicine History Terminology Alternative veterina...

Military expeditions, 1918–1920 Central Powers intervention in the Russian Civil WarPart of the Russian Civil WarDate16 December 1917 (1917-12-16) – 10 January 1920 (1920-01-10)(2 years, 3 weeks and 4 days)LocationFormer Russian EmpireResult Central Powers withdrawalDefeat and collapse of the Russian White MovementBaltic states gain and defend their independenceBelligerents Central Powers:In support of: White movement  German Empire[a&...

 

Selección de fútbol de Bielorrusia Datos generalesPaís BielorrusiaCódigo FIFA BLRFederación Federación de Fútbol de BielorrusiaConfederación UEFASeudónimo(s) Alas Blancas[1]​Seleccionador  Carlos Alós (desde 2023-)Capitán Alyaksandr Martynovich Más goles Maksim Romaschenko (20)Más partidos Alyaksandr Kulchy (102)Clasificación FIFA 95.º (noviembre de 2023)Estadio(s) Borisov Arena, BorisovEquipaciones Primera Segunda Primer partido Bielorrusia 1:1 UcraniaMinsk, Bielorr...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!