Juhani Pohjanmiehen vanhemmat olivat mekaanikko Gustaf Aleksander Lindfors ja Anna Vilhelmiina Pepenius.[2] Pohjanmies oli kansakoulun jälkeen käsityöläisopissa, lähti Helsinkiin vuonna 1911 ja valmistui Helsingin lukkari-urkurikoulusta kanttori-urkuriksi vuonna 1914. Hän opiskeli Helsingin Musiikkiopistossa (nyk. Sibelius-Akatemia) 1916–1918. Hänen opettajiaan olivat mm. Oskar Merikanto ja Erkki Melartin. Leipzigin konservatoriossa Pohjanmies opiskeli vuonna 1922.[2]
Pohjanmies työskenteli 1920–1924 Jyväskylän amatööriorkesterin johtajana sekä urkurina Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa vuosina 1919–1928. Pohjanmies toimi Jyväskylässä myös seminaarin soitonopettajana sekä oppikoulujen laulun- ja soitonopettajana, säveltäjänä ja useiden kuorojen johtajana (mm. Vaput ja Sirkat), samoin kuin paikallisten lehtien kuten Keskisuomalaisen musiikkikriitikkona.[2] Hän antoi myös useita konsertteja.
Pohjanmies joutui jättämään virkansa vakaumuksen takia, sillä hänestä tuli henkisen kriisin jälkeen teosofi. Muutettuaan Jyväskylästä Pohjanmies toimi vuosina 1936–1942 Kangasalan urkutehtaassa suunnittelijana ja piirtäjänä sekä apulaisjohtajana. Hänen suunnittelemiaan ovat muun muassa Oulun tuomiokirkon sekä Varkauden ja Savonlinna-Säämingin kirkkojen urut, yhteensä hän suunnitteli noin 80 kirkko- ja konserttiurut.[3]
Pohjanmies solmi avioliiton Anna Aaltosen kanssa vuonna 1922. Heille syntyi kolme tytärtä, Maija (1924), Sinikka (1935) ja Kaija (1937). Liitto päättyi eroon vuonna 1944.
Pohjanmies muutti vuonna 1942 Lahteen, josta käsin hän järjesti lausuntataiteilija Lempi Hannukkalan kanssa satoja runo- ja musiikkikonsertteja eri puolilla Suomea. He solmivat avioliiton vuonna 1945, ja puoliso käytti siitä lähtien nimeä Lii Hannukkala-Pohjanmies. Lapset Hannele ja Hannu-Pekka syntyivät 1946 ja 1947.
Lahdessa Pohjanmies toimi opettajana kaupunkiin sijoittuneessa Viipurin musiikkiopistossa. Hän jatkoi koko ajan säveltäjän työtä, vuodesta 1945 alkaen vapaana taiteilijana. Hän kirjoitti myös kolme seikkailukirjaa, jotka edustavat varhaista suomalaista nuorten tieteiskirjallisuutta.
Vuonna 1948 Pohjanmies muutti perheineen Hollolan Vanha-Hannukkalaan. Sinne rakennettiin ateljee, joka vihittiin myös Ruusu-Ristin temppeliksi. Viimeiset vuotensa Pohjanmies vietti Hollolassa.
Pohjanmies kehitti koko elämänsä ajan soittimia ja rakensi niitä noin 50 erilaista eli enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Hänen soitinkokoelmansa on nykyisin Turun Sibelius-museossa. Hän kehitteli myös nuottipikakirjoituskonetta ja yhtenä ensimmäisistä Suomessa käytti sähköä soittimen äänen vahvistamiseen; tämä tapahtui puistokonsertissa Jyväskylässä vuonna 1932.
Tuotanto
Sävellyksiä
Pohjanmiehen sävellyksiä on yhteensä yli 400. Tuotanto koostuu kantaateista, kuorolauluista, lastenlauluista, joululauluista, näytelmämusiikeista, hengellisistä duetoista, yksinlauluista, orkesteriteoksista sekä piano- ja urkuteoksista. Hän on säveltänyt muun muassa Multian kotiseutulaulun ”Multian laulun” Einari Vuorelan tekstiin. Tunnetuin hänen sävellyksistään on kuitenkin vuonna 1930 salanimellä ”Salamanteri” raumalaisen kirjailijan Unto Koskelan runoon sävelletty ”Kuubalainen serenadi”.[4] Sen pohjalta Ville Salminen on ohjannut elokuvan Rion yö (1951).[5] "Kuubalaisen serenadin" levyttivät ensimmäisenä Ture Ara ja Reino Armio vuonna 1942, sittemmin mm. Kauko Käyhkö 1951, Tapio Rautavaara 1965, Pauli Räsänen 1969, Juice Leskinen 1984 ja Waltteri Torikka 2017.[6] Pohjanmiehen sävellyksiä:[1][2]
Musiikkia näytelmiin Kuisma ja Helinä ja Etelämeren satu
Kantaatit Kevät kuoroille ja kahdelle pianolle, Väinämöisen paluu kuoroille, solistille ja orkesterille, Aamuvartio sekakuorolle ja uruille, Koti, Hämeen heimo sekakuorolle ja pianolle, Joulu, Ilon ja kyynelten koti, Työn laulu mieskuorolle ja pianolle, Päivän nousua kohti, Kevään kutsu, Kylväjät, Kotikylän laulu
Laulu Deekvakhanista sekakuorolle ja orkesterille
Kerranpa kesällä naiskuorolle ja orkesterille/pianolle
Linnunrata, balladi naiskuorolle ja orkesterille/pianolle
Noin 50 yksinlaulua, 80 lastenlaulua, 28 hengellistä duettoa, noin 70 kuorolaulua
Pianolle Sonaatti F-duuri, Mietelmiä, Eleginen kappale, Kehtolaulu, Kuoleman puutarha, Melancolique, Laulu ilman sanoja, Yömessu (Nocturno), Etydi, 3 sarjaa Runokuvia, Soittoläksyjen lomassa 1–3
Balladi jousiorkesterille ja harpulle, Dianthus ja Improvisation sellolle ja pianolle, Kevät metsätiellä jousiorkesterille ja pianolle, MeditationI ja II sekä Elegia viululle ja pianolle, Tuutulaulu jousisekstetille, Eteläpohjalainen fantasia, Orkesterikappale sekä Sarja pieniä runokuvia orkesterille
Klaveerikantele (raapaisusysteemi ja sähköinen vahvistus) 1949
Sähköpiano 1949 (miniatyyrivasarakoneisto ja levymäiset "kielet", sähkövahvistus)
Virginaali (spinetti, sähköinen vahvistus)
Klavikordi 1950 (Cembalon muotoinen, kielet pitkittäin)
Lähteet
Konttori-Gustafsson, Annikka – Lehtola, Jan: ”Juhani Pohjanmies: Monipuolinen muusikko ja unohdettujen sonaattien säveltäjä”, Kartanoista kaikkien soittimeksi II: Pianonsoiton historiaa Suomessa. Toimittaneet Annikka Konttori-Gustafsson, Margit Rahkonen ja Markus Kuikka. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2019.
Pohjanmies, Hannele: ”Juhani Pohjanmies, Pohjanpirtin erikoinen isäntä”, Hollolan kotiseutukirja XXX. Hollolan kotiseutuyhdistys 2016.
Pohjanmies, Hannele: ”Juhani Pohjanmies ja Lii Hannukkala-Pohjanmies: Muuan rakkauskertomus”, Länsi-Hollolan kyläkirja. Toimittanut Pauli Helén, 2002.
Pohjanmies, Hannele: Kuutamoprinssi. Juhani Pohjanmiehen elämä. Basam Books 2023.
Pohjanmies, Juhani – Hannukkala-Pohjanmies, Lii: ”Juhani Pohjanmies”, Suomen säveltäjiä, toinen osa, s. 178–182. Toimittanut Einari Marvia. WSOY 1966.
Pohjanmies, Juhani: ”Juhani Pohjanmies”, Suomen säveltäjiä, s. 584–587. Toimittanut Sulho Ranta. WSOY 1945.
