Juha Itkonen BookCrossing Kesäpäivillä Suomenlinnassa 2008.
Juha Heikki Itkonen[1] (s. 8. kesäkuuta1975Hämeenlinna)[2] on suomalainen kirjailija. Hän on työskennellyt myös toimittajana. Itkonen on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia ja lastenkirjan yhdessä vaimonsa kanssa.
Itkonen valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseon lukiosta 1994. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja yleistä kirjallisuustiedettä sekä myöhemmin valtio-oppia ja viestintää ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2001. Itkonen opiskeli Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa 2001–2003.[2]
Vuosina 1997–2000 Itkonen työskenteli Katso- ja Rumba-lehtien avustajana.[2] Hän oli Apu-lehden toimitussihteeri vuosina 2000–2001, toimituspäällikkö 2001–2005 ja toimittaja 2005–2006. Vuodesta 2006 Itkonen on ollut vapaa kirjailija.[1]
Itkosen toinen romaani Anna minun rakastaa enemmän ilmestyi vuonna 2005. Siinä Itkonen kuvaa kansainvälistä rockmaailmaa ja romaanissa liikutaan niin New Yorkissa kuin suomalaisessa jääkiekkokaupungissakin. Teoksessa kadonneen rockmuusikko Summer Maplen tarinaa kertovat hänen entinen poikaystävänsä ja äitinsä. Näiden äänten kautta Itkonen piirtää aikalaiskuvaa maailmasta. Itkonen sai teoksesta kirjallisuuden valtionpalkinnon 2006.[5]
Syksyllä 2007 ilmestyi Itkosen kolmas romaani Kohti, joka käsitteli perheen hajoamista ja sukupolvien välistä kuilua. Teos valittiin vuoden 2007 Finlandia-ehdokkaaksi ja se voitti Nuori Aleksis -palkinnon vuonna 2008.[6] Syksyllä 2007 Itkonen julkaisi yhdessä vaimonsa Maija Itkosen kanssa lastenkirjan Topsi ja tohtori Koirasson (Otava). Vuoden 2008 lopulla Itkoselta ilmestyi novellikokoelma Huolimattomia unelmia (Otava).[7]
Vuonna 2013 Itkoselle myönnettiin Otavan Kirjasäätiön Veijo Meri -palkinto.[8]
Yksityiselämä
Itkonen on ollut vuodesta 2002 naimisissa muotoilija ja muusikko Maija Itkosen (o.s. Salmela) kanssa.[9] Perheeseen kuuluu neljä lasta.[10][6] Itkonen osallistui yhdessä poikansa Jalon kanssa keväällä 2024 kuvattuun race across The world - kilpailuun ja sijoittuivat toiseksi.