Joystick tai sauvaohjain on tietokoneenoheislaite, jota käytetään usein muun muassa tietokonepelien pelaamiseen, joskin niillä on myös useita hyötykäyttökohteita. Joystick koostuu kädessä pidettävästä tai sormella liikuteltavasta sauvasta ja jonkinlaisesta tukevasta pohjaosasta, tai se voi olla integroitu muihinkin laitteisiin. Laite lähettää tiedon sauvan kallistuskulmasta tietokoneelle. Lisäksi joystickeissä on myös yleensä painonäppäimiä (ns. ”tulitusnäppäimiä”), joita käytetään eri toimintojen laukaisemiseen.
Joystickejä on yleensä kahdenlaisia. Digitaaliset joystickit pystyvät havaitsemaan vain tietyt suunnat, yleensä lepotilan ja pysty- ja vaakatasolta äärisuunnat, mahdollistaen näin lepotilan lisäksi kahdeksan suunnan havaitsemisen. Monet digitaaliset joystickit pohjautuvat joko liuska- tai mikrokytkimiin. Analogiset joystickit pohjautuvat yleensä joko optiseen havainnointiin tai potentiometreihin ja pystyvät kertomaan sauvan kallistuskulman lepokohtaan verrattuna hyvinkin tarkasti.
Näinä päivinä joystickeja tietokoneen ohjaimina on pääasiassa kahdenlaisia: varsinaiset joystickit, jotka koostuvat ohjainsauvasta ja jalustasta, sekä pelikonsoleissa käytetyissä pad-ohjaimissa, jotka sisältävät yleensä digitaalisen suuntaohjaimen (esimerkiksi ns. ristiohjaimen) sekä yhden tai useampia pieniä analogisia joystickejä.
Useissa 8-bittisen aikakauden kotitietokoneissa peliohjaimet liitettiin Atari 2600:n kanssa yhteensopivalla 9-piikkisellä D-liittimellä (Atari-liitin). IBM PC -yhteensopivissa tietokoneissa käytettiin aluksi 15-piikkistä joystick-porttia. Nykyisin ohjaimissa on siirrytty käyttämään USB-liittimiä.
Joystickeja löytyy myös koneista, kuten nosturista tai traktorin etukuormaajasta. Myös useissa lentokoneissa on samantyyppinen ohjain, minkä takia Joystickiä käytetään monesti lentokonesimulaattoreissa.