Litonius syntyi kirjuri Samuel Litoniukselle (1760–1820) ja suntiontytär Elisabeth Simonintyttärelle (1777–1827) Liedossa. Hänen isänsä oli opiskellut teologiaa Turun akatemiassa. Litonius avioitui vuonna 1847 Lovisa Grahnin (1807–1867) kanssa. Heille syntyi kaksi lasta: Frans Ludvig (1841–1894) ja Oscar Wilhelm Litonius (1848–1851).[1]
Litonius muutti 14-vuotiaana Liedosta Turkuun ja pääsi oltermanni Mårten Wickströmin oppiin. Hän sai kisällinkirjan vuonna 1931 ja siirtyi verhoilijanoppiin ensin Tukholmaan ja sitten Pietariin. Hän oli siten valmis satulasepänkisälli saapuessaan Helsinkiin syksyllä vuonna 1833. Litonius oli aluksi kahden vuoden ajan satulaseppämestari J. Ekmanin palveluksessa Helsingissä, ja sai vuonna 1835 maistraatilta luvan verhoilijamestarin toimeen. Maistraatin konsultoimien satulaseppien ammattikunnan edustajien mielestä verhoilijat eivät olisi tarvinneet omaa ammattikuntaa, mutta maistraatti oli eri mieltä. Litoniuksesta tuli Helsingin ensimmäinen verhoilijamestari, ja hän vannoi porvarivalan vuonna 1836.[1][3]
Koska Litonius oli Helsingin ainoa verhoilijamestari, hän sai runsaasti tilauksia. Hän menestyi verhoilijana niin hyvin, että saattoi vuonna 1840 perustaa myös huonekalutehtaan. Helsingin ainoa huonekalutehdas Joseph Öhrnbergin tehdas oli lopettanut juuri edellisenä vuonna, joten Litoniuksen tehdas oli ainoa toimija myös puisten huonekalujen valmistuksessa. Kilpailijoiden ilmaannuttuakin Litoniuksen tehdas oli bruttotuotannoltaan selvästi suurin.[1]
15. marraskuuta 1845 Litonius osti Kluuvinlahden rannalta 6205 neliökyynärän kokoisen, osittain kallioperäisen tontin 1063 hopearuplalla. Hinta oli verrattain korkea, sillä sitä nostivat korkea maapohja sekä oma kaivo. Hän alkoi heti rakennuttaa tontille rakennusta, joka valmistui joulukuussa 1847. Talo otettiin käyttöön 3. joulukuuta 1847, muutama tunti Litoniuksen ja tämän puolison Lovisa Grahnin häiden jälkeen. Talo sai myöhemmin nimen Domus Litonii.[1]
Litonius valittiin vuonna 1850 Helsingin kaupunginvanhimpien joukkoon, tehtävään johon kuului kaupunkilaisten edustaminen muun muassa arvovaltaisten vieraiden, kuten keisarin, vieraillessa. Heikentyneen terveydentilansa vuoksi hän luopui huonekalujen valmistamisesta vuonna 1858 ja keskittyi sen jälkeen ainoastaan vaativiin sisustus- ja koristelutöihin. Kun Venäjän keisari Aleksanteri II vieraili Helsingissä avaamassa vuoden 1863 valtiopäivät, huolehti Litonius keisarillisen palatsin, Nikolainkirkon ja valtiopäivätanssiaisten pitopaikkana käytetyn Helsingin uuden rautatieaseman salin koristeluista.[1][3]
