Pienituloisen perheen poikana Mäkysen opinnot jäivät kansakoulun suorittamiseen ja sitten oli lähdettävä hankkimaan rahaa työnteosta. Hän työskenteli puunjalostustehtaassa ja levyseppähitsaajana, mutta oli kiinnostunut myös musiikista ja laulamisesta. Kuortanelaisen tanssiyhtyeen solistina Mäkynen aloitti keikkailun 21-vuotiaana.[1]
Lopulta Mäkysen oli valittava musiikin ja hitsaamisen välillä. Tangokuninkaaksi hänet valittiin 1991 nelikymppisenä lähes 20 vuoden keikkailun jälkeen. Voiton jälkeen Mäkynen lauloi 30 keikkaa kuukaudessa, mutta 1994 terveys petti ja hänen oli jätettävä esiintyminen puoleksitoista vuodeksi. Äänen lepuuttamisen jälkeen hän piti keikkailumääränsä maltillisempana, jolloin laulaminen sujui hyvin ja ura eteni tasaisesti. Mäkysen mielestä hänelle sopi parhaiten kymmenen esiintymistä kuukaudessa. Kun esiintyjän ääni on kunnossa ja mieli tyytyväinen, niin yleisöllekin tulee hyvä olo.[1]
Mäkynen oli kihloissa laulaja Heli Pakarisen kanssa vuosina 2014–2017.[3] Aikaisemmin hän oli naimisissa Marja-Liisa-nimisen vaimonsa kanssa vuodesta 1978 alkaen.[4]
↑ abMattlar, Mikko: Tangokuningas muistaa huilata. (70-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 5.6.2022, s. B 32. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.6.2022.