Jäämyrsky (The Ice Storm) on yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1997. Sen on ohjannut Ang Lee ja käsikirjoittanut James Schamus vuonna 1994 ilmestyneen Rick Moodyn samannimisen romaanin pohjalta. Ironiaa ja satiiria sisältävä draama kuvaa 1970-luvun alun ylemmän keskiluokan esikaupunkielämää ja yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamia perheongelmia perheiden vanhempien ja teini-ikäisten lasten kautta. Sekä vanhemmat että lapset tekevät varovaisia kokeiluja seksin ja huumeiden alueella. Tarinan tapahtumapaikka on Connecticutin osavaltiossa sijaitseva New Yorkin esikaupunki New Canaan.
Juoni
Elokuvan tapahtuma-aika on vuoden 1973 kiitospäivän viikonloppu. Ben Hood (Kevin Kline) ja vaimonsa Elane (Joan Allen) viettävät hippinuoruutensa jälkeistä porvarillista elämää New Canaanin vauraassa pikkukaupungissa. Ben tapailee naapurin rouvaa Janey Carveria (Sigourney Weaver). 14-vuotias tytär Wendy Hood (Christina Ricci) on herännyt seksuaalisiin kokeiluihin itseään nuorempien Carverin poikien (Elijah Wood, Adam Hann-Byrd) kanssa, isoveli Paul Hood (Tobey Maguire) on eliittikoulussaan ihastunut miljonääriperheen tyttöön, jota lähtee tapaamaan New Yorkiin. Hoodin ja Carverin perheen vanhemmat lähtevät muodikkaaseen parinvaihtoon tähtääville kutsuille, ja lapset jäävät omiin oloihinsa. Alueelle saapuu jäämyrsky, joka on pahempi kuin vuosiin ja jättää jälkensä jokaiseen.[1][2]
Näyttelijät
Vastaanotto
Jäämyrsky ei saanut Oscar-ehdokkuuksia, mutta ohjaaja Lee oli ehdolla Kultaisen palmun saajaksi Cannesin elokuvajuhlilla, jossa James Schamus palkittiin elokuvan käsikirjoituksesta. Sigourney Weaver sai roolistaan Bafta-palkinnon.
Lähteet
- ↑ Ironinen draama, Jäämyrskyn arvostelu, Juha Rosenqvist 12.12.1997, Film-o-Holic-sivusto. Viitattu 2.7.2015.
- ↑ Mustaa jäätä, Helena Yläsen arvio Jäämyrskystä, Helsingin Sanomien Nyt-liite 12.12.1997, viitattu 2.7.2015.