Invisible Heroes on suomalais-chileläinen historiallinen draamasarja, joka sai ensiesityksensä huhtikuussa 2019. Tositapahtumiin perustuva sarja kertoo kahdesta suomalaisdiplomaatista, jotka pelastavat tuhansien ihmisten hengen Chilessä vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen aikaan.[1]
Invisible Heroes (suom. 'Näkymättömät sankarit') sai ensiesityksensä Suomessa 21. huhtikuuta 2019 alkaen Yle TV1:llä ja Yle Areenassa. Chilessä sarjaa esittää Chilevision TV. Sarjan ohjauksesta vastaavat Mika Kurvinen ja Alicia Scherson. Käsikirjoittajina toimivat Tarja Kylmä ja Manuela Infante. Sarja pohjautuu löyhästi Heikki Hiilamon kirjaan Kuoleman listat.[2]
Juoni
Suomen ulkoministeriön virkamiehet Tapani Brotherus (Pelle Heikkilä) ja Ilkka Jaamala (Ilkka Villi) lähetetään vuonna 1973 Chileen solmimaan kauppasopimusta. Samaan aikaan Chilessä alkaa kuitenkin sotilasvallankaappaus. Brotherus ja Jaamala sekä Brotheruksen vaimo Lysa Brotherus (Sophia Heikkilä) taistelevat pelastaakseen sotilasjuntan vainoamia ihmisiä.
Näyttelijät
Tuotanto
Sarjaa kuvattiin Chilessä kesällä 2018.[3]
Sarjassa puhutaan eniten suomea ja espanjaa, mutta myös ruotsia, saksaa ja englantia. Musiikissa keskeinen osa on sotilasvallankaappauksessa ammutun Víctor Jaran laululla ”Manifiesto”, jota kuullaan lopputekstien aikana Eva Louhivuoren esittämänä[4].
Vastaanotto
Invisible Heroes sai erittäin hyvän vastaanoton kriitikoilta. Helsingin Sanomien Veli-Pekka Leppäsen mielestä sarja on ”taitava ja ajankuvaltaan vankka draamasarja”. Hän kehuu myös Pelle Heikkilän ja Ilkka Villin roolisuorituksia.[5]
Seura-lehdessä Pertti Avola kirjoittaa, että ”sarjassa yhdistyvät saumattomasti poliittinen draama ja jännitystarina”.[6] Keskipohjanmaan Hannu Björkbackan mukaan Invisible Heroes ”onnistuu hienosti ilman yhteistuotannoille tyypillisiä kompromisseja” ja antaa sarjalle neljä tähteä viidestä. ”Santiago de Chilen kadut ja kujat ovat elähdyttävä kiihkeiden kohtaloiden näyttämö”, Björkbacka kuvailee.[7]
Palkinnot
Lähteet
Aiheesta muualla