Iho on elimistön uloin ja suurin elin, jonka kerroksia ovat orvaskesi, verinahka ja ihonalaiskerros. Sen kokonaispinta-ala on aikuisella 1,5–2,0 m², paksuus ilman ihonalaiskudosta 1–4 mm ja massa noin 5 % koko kehon massasta. Jos ihonalaiskerros lasketaan mukaan, kokonaismassaksi saadaan 15–25 % kehon massasta.[1] Iho toimii aistin-, eritys- ja säätelyelimenä sekä varasto- ja suojarakenteena. Lisäksi iho muodostaa melaniinia ja osallistuu D-vitamiinin valmistusprosessiin.[2]
Ihon ensisijaisena tehtävänä on suojata kehoa ulkoa tulevilta uhkatekijöiltä, joita ovat muun muassa haitallinen säteily, mikrobit ja kemikaalit. Iho toimii myös vesieristeenä, joka estää liiallisen nesteenmenetyksen sekä veden osmoottisen imeytymisen kehoon, kun olemme veden kanssa kosketuksissa. Talirauhasten erittämä tali voitelee ihon notkeaksi ja vettä hylkiväksi.[1]
Iholla on muitakin tehtäviä, joista tärkein lienee lämmönsäätely. Kun ilma on kuuma, pintaverisuonet laajenevat, jolloin ihon lähelle virtaa mahdollisimman paljon verta, josta lämpöä pääsee haihtumaan. Kylmällä säällä pintaverisuonet puolestaan supistuvat, jotta veressä oleva lämpö ei pääse haihtumaan. Ihonalainen rasvakerros toimii eristeenä ja heikentää lämpötilan vaihteluja vakauttaen näin kehon lämpötilaa.[1]
Iho suojaa ihmistä myös tuntoaistin avulla. Ihossa olevat hermosyyt auttavat ihmistä tulkitsemaan kehon ulkopuolisia oloja tuntemalla lämmintä, kylmää, painetta ja kipua. Iholla syntyy myös ihmiselle elintärkeää D-vitamiinia auringonvalon vaikutuksesta.
Rakenne
Ihon kerrokset ylhäältä alas: 1. pintakudos, 2. orvaskesi, 3. verinahka, 4. ihonalaiskudos. Keskellä kasvaa ihokarva.
Orvaskesi on ihon uloin kerros. Sen paksuus vaihtelee 0,05–0,2 millimetrin välillä. Paksuimmillaan se on jalkapohjissa ja kämmenissä.[3]
Orvaskesi koostuu useista kerroksista. Päällimmäinen kerros on sarveiskerros eli keratiinikerros, jonka litteät solut muodostavat ihoa suojaavan kerroksen. Sen alla on jyväissolukerros, jonka alla ovat okasolukerros ja tyväsolukerros.[3]
Orvaskeden melanosyytit eli tummasolut tuottavat melaniinia, tyrosiinista muokattavaa väriainetta. Melaniini muuttaa ihon väriä tummemmaksi. UV-säteilyäabsorboimalla se myös suojaa orvaskeden soluja vaurioitumiselta ja ehkäisee näin ihosyövän syntymistä. Melaniini kulkeutuu tyvikerroksessa olevien melanosyyttien muodostamien solun haaraumien, dendriittien, kautta ympäristön keratinosyyteille.[4]
Orvaskesi uusiutuu kokonaan 6–10 viikon aikana. Tyvisolukerroksen tyvisolun jakauduttua kahtia toinen jakautuneista soluista nousee kerroksittain ylemmäs aina sarveissolukerrokseen asti.[3]
Ihonalaiskerros sijaitsee verinahan alla, ja se muodostuu pääasiassa rasvakudoksesta ja sidekudoksesta. Sen tehtävä on suojata elimistöä iskuilta sekä toimia siteenä ihon ja muiden kudosten välillä.[3]
Rauhaset
Ihossa on kahdentyyppisiä hikirauhasia: pieniä hikirauhasia ja suuria hikirauhasia. Pienet hikirauhaset osallistuvat lämmönsäätelyyn erittämällä hikeä ja suuret hikirauhaset, joita on kasvoissa, kainaloissa sekä sukupuolielinten ja peräaukon ympärillä, erittävät voimakkaan hajuista eritettä, josta syntyy suurimmaksi osaksi yksilön ominaishaju.
Talirauhaset erittävät kuolleiden rauhassolujen muodostamaa talia, joka voitelee ihon vettä hylkiväksi ja notkeaksi.[1]
Maitorauhaset ovat kehittyneet suurista hikirauhasista ja ne erittävät maitoa naaraan imettäessä jälkeläistä. Maitorauhasia on sekä uroksilla että naarailla, mutta ne ovat useimmiten pidemmälle kehittyneet naarailla.[1]
Korvavaharauhaset sijaitsevat korvakäytävässä. Ne ovat sukua suurille hikirauhasille ja niiden erite vaikku eli korvavaha suojaa korvaa pieneliöiltä. Normaalisti korvavaha tulee ulos korvakäytävästä pintaepiteelin uusiutuessa.[6]
Normaalifloora
Ihon normaalikasvustoksi eli normaaliflooraksi kutsutaan ihossa eläviä mikrobeja eli bakteereita, sieniä ja viruksia. Kasvusto vaihtelee ihon eri alueiden mukaan, sillä ihon kosteus, lämpötila, happamuus, karvatuppien määrä sekä tali- ja hikirauhasten määrä ovat erilaisia eri puolilla kehoa. Ihmisyksilön ihon normaaliflooran koostumukseen vaikuttavat lisäksi perimä, ravinto, elintavat, mikrobilääkitys ja ympäröivän luonnon monimuotoisuus.[7]
Nuorena iho uusiutuu kuukauden välein, viisikymppisenä uusiutumisen väli voi olla 45 päivää.[8]
Ihmisen ikääntyessä hänen ihonsa ohenee ja sen toimintakyky heikkenee. Ihon vanheneminen nopeutuu 70. ikävuoden jälkeen.[5] Ikääntyvän ihon rasvojen määrä vähenee. Iho kuivuu aiempaa herkemmin, jolloin se voi kutista ja tulehtua. Ihovaurioita syntyy herkemmin, ja haavat parantuvat hitaammin. Ihon kimmoisuus vähenee ja ihoon tulee ryppyjä. Myös ihon puolustuskyky heikkenee, hikoilu vähenee ja kuuman sieto heikkenee. Ruskettuminen vaikeutuu, ja pigmenttiä esiintyy epätasaisesti. Iho alkaa kellertää 60. ikävuoden jälkeen, kun talirauhaset suurentuvat. Ihosyövät ja niiden esiasteet lisääntyvät.[5]
Ihon alle voidaan rokottaa lääkeaineita, kun ei ole tarkoituksenmukaista tai sallittua ruiskuttaa niitä suoraan suoneen tai lihakseen. Lääkkeenantomenetelmää kutsutaan subkutaaniseksi (lyhenne sc). Ihon kautta imeytyvää lääkkeenantoa, jossa lääkeaine levitetään ihon pinnalle, kutsutaan topikaaliseksi.
