Lukuisista valkoisten perustamista vankileireistä oli Hämeenlinnan leiri yksi pahamaineisimmista ja se tunnettiin erityisesti kovasta kuristaan.[3] Vankien kuolleisuus Hämeenlinnassa oli noin 20 %, mikä oli Lappeenrannan vankileirin ohella toiseksi suurinta Tammisaaren vankileirin jälkeen.[4]
Punavankeja pidettiin Poltinahon vanhoissa venäläisten rakentamissa kasarmirakennuksissa. Huonoissa oloissa eläneiden vankien keskuudessa levisi kulkutauteja, joista vaarallisin oli isorokko.[1] Muita Hämeenlinnan vankileirillä raivonneita tauteja olivat muun muassa tulirokko ja pilkkukuume. Vankien lisäksi kulkutaudit levisivät myös kaupunkiin omaistensa vapauttamista anomaan tulleiden perheenjäsenten sekä itää kohti pyrkivien pakolaisten keskuudessa.[5] Heinäkuusta lähtien joitakin kuolonuhreja vaati myös espanjantauti.[6] Nälkään kuolleita Hämeenlinnan vankileirillä oli sotasurmatiedoston mukaan vain 15, mutta ainoastaan vajaalle 400:lle kuolleelle merkittiin kuolinsyy.[2]
Naisvangit
Hämeenlinna oli Santahaminan vankileirin lisäksi toinen leiri, jossa säilytettiin myös naisvankeja.[3] Heidän joukossaan oli sotilaiden ohella naisia, jotka olivat toimineet punakaarteissa pelkästään huoltotehtävissä kuten sairaanhoitajina ja keittäjinä.[7]
Joukkohaudat
Leirillä kuolleita punaisia on haudattu Ahveniston hautausmaan lähistöllä sijaitseviin kahteen joukkohautaan. Toiselle haudalle on myös pystytetty muistomerkki.[8][9] Vuonna 1962 paljastetussa muistomerkissä on kuvattuna ”vihan pilvi, josta iskee koston salama” sekä uudelleen nousevaa työväenliikettä kuvaava männyntaimi.[10] Joukkohaudat siunasi Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala vuonna 2006.[11]
Pekkalainen, Tuulikki: Susinartut ja pikku immet – Sisällissodan tuntemattomat naiset Hämeenlinnan vankileirin huone nro 7:ssä. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31604-1-8
Pekkalainen, Tuulikki ja Rustanius, Seppo: Punavankileirit 1918 – Suomalainen murhenäytelmä. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31350-5-8
Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!