Humanistinen psykologia on psykologian suuntaus, joka korostaa yksilön ainutlaatuisuutta ja luovuutta.[1] Se sai alkunsa 1950-luvulla, kun joukko humanistisesti suuntautuneita psykologeja halusi korjata behaviorismin ja psykodynaamisen psykologian puutteita. Humanistisen psykologian mukaan ihmisen menneisyys ei esimerkiksi määrää hänen tulevaisuuttaan, vaan ihminen voi koska tahansa tehdä tulevaisuutta koskevat valintansa.lähde?
Humanistiset psykologit uskoivat, että ihmisen käsittäminen ilman hänen kokemuksiensa huomioimista eri tilanteissa on mahdotonta. Siksipä humanistisessa psykologiassa ei pyritä tarkkaan ja mitattuun tietoon kuten behaviorismissa, vaan tärkeämpää oli kuvailla avoimesti ja monipuolisesti tutkimuksen kohteesta saatua tietoa. Humanistit eivät pyri yleistettävissä olevaan tietoon, vaan yksittäistapaukset ovat heille tärkeämpiä.lähde?
Humanistinen psykologia on ollut merkittävä psykologian historialle, sillä sen parissa on kehitetty monia terapiamuotoja. Humanistisen psykologian ongelma on kuitenkin se, ettei sillä ole mitään yleistä teoriaa, jota kaikki humanistit kannattaisivat. Lisäksi se esittää psykologiatieteelle vieraita idealistisia käsityksiä siitä, miten asioiden tulisi olla ilman, että se vetoaa tutkimustuloksiin.
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Lukion psykologia 1, Otava, Karrasch Mira, Lindblom-Ylänne Sari, Niemelä Raimo, Päivänsalo Tiina-Maria, Tynjälä Päivitarvitaan parempi lähde
