Horo (myös Oro) on Nigerjoen muodostama järvi Timbuktun alueen Goundamin piirin Tonkan kunnassa Malissa. Se sijaitsee Nigerin sisämaasuiston pohjoisosassa 30 kilometriä Goundamista lounaaseen.
Horo on yksi Nigerjoen sisämaasuiston pohjoisista tulvajärvistä. Aikaisemmin se kuivui huonoina sadevuosina kokonaan huhtikuuhun mennessä. Nykyään järveä säännöstellään vuonna 1994 rakennetun[1] padon avulla. Nigeristä lähtevän kanavan portti avataan tulva-aikaan marraskuun puolivälissä ja se suljetaan kun tavoiteltu vedenkorkeus on saavutettu.[2] Horo on viime aikoina ollut pohjoisista järvistä ainoa, jossa vesi on säilynyt vuoden ympäri[3]. Sen pinta-ala on enimmillään 145 neliökilometriä[4].
Horo ja sen itäpuolella sijaitseva Fati ovat tärkeä maanviljely- ja karjanhoitoalue[5]. Horo on myös merkittävä vesilintujen asuinympäristö,[6] joka sai Ramsar-alueen statuksen vuonna 1987. Alueen linnusto on kärsinyt suuresti ihmisen toiminnan seurauksena.[7]
Lähteet
- The Niger, a lifeline: Effective water management in the Upper Niger Basin. Lelystad, Sévare, Amsterdam, Veenwouden: Rijkswaterstaat, Wetlands International, Institute for Environmental studies, Altenburg & Wymenga ecological consultants, 2005. ISBN 90-807150-6-9 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- ↑ The Niger, a lifeline, s. 57.
- ↑ BirdLife International: Important Bird and Biodiversity Area factsheet: Lac Horo birdlife.org. Arkistoitu 19.8.2016. Viitattu 4.8.2016.
- ↑ The Niger, a lifeline, s. 85.
- ↑ The Niger River Basin: A Vision for Sustainable Management, s. 16. Washington, DC: The World Bank, 2005. 0-8213-6203-8 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Plan de Sécurité Alimentaire: Commune Rurale de Tonka 2006-2010 fsg.afre.msu.edu. 2006. Viitattu 2.8.2012. (ranskaksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ The Niger, a lifeline, s. 169.
- ↑ Delta Intérieur du fleuve Niger: Ecologie et gestion durable des ressources naturelles, s. 6,30. Wetlands International Altenburg & Wymenga conseillers écologiques, Alterra, Green World Research Institute, RIZA – Rijkswaterstaat, 2002. ISBN 90-807150-3-4 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)