Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Kapinalliset lähestyivät armeijaministeri Yoshiyuki Kawashimaa ja vaativat uuden hallituksen muodostamista. Vaikka jotkut korkea-arvoiset upseerit kannattivat vallankaappausta, armeijan yleisesikunta ja erityisesti tapahtumista raivostunut keisari Hirohito vastustivat sitä. Neuvottelut kapinallisten kanssa epäonnistuivat, joten seuraavana päivänä julistettiin sotalaki ja kapinallisia komennettiin vetäytymään. Kapinalliset olivat luulleet toimivansa keisarin puolesta ja antautuivat muutaman päivän kuluttua. Kaksi kapinan johtajaa teki seppukun, ja loput 19 tuomittiin salaisessa oikeudenkäynnissä kuolemaan. Heihin kuului oikeistolainen ajattelija Ikki Kita. Armeija käytti tapahtumia oman vaikutusvaltansa lisäämiseen.
Lähteet
Cortazzi, Hugh: The Japanese Achievement, s. 229–230. Lontoo: Sidgwick and Jackson, 1990. ISBN 0-283-99647-1(englanniksi)