Helleenisen kaaren länsiosassa ei ole vulkaanista toimintaa, kun taas kaaren keski- ja itäosassa sitä esiintyy.[5]
Maanjäristykset
Litosfäärilaattojen kohtaamisesta seuraa kaarelle voimakkaita maanjäristyksiä.[4] Helleenisen kaaren läntinen osa on läntisen Euraasian seismisesti aktiivisimpia alueita. Siellä esiintyy suuria matalia ja keskisyviä maanjäristyksiä, joista osan on katsottu aiheuttaneen tsunameja. Mahdollisesti ne ovat aiheutuneet mereen vyöryneistä maamassoista.[5] Esimerkiksi 1900-luvun aikana kreikkalaisen Kytheran saaren ympäristössä oli viisi suurta maanjäristystä, joista suurin oli vuoden 1903 maanjäristys, voimakkuudeltaan 7,5 momenttimagnitudia.[4] Läntisen Helleenisen kaaren pohjoisosassa, erityisesti Peloponnesoksen niemimaan ja Zákynthoksen saaren välisellä alueella, maanjäristykset ovat jääneet suhteellisen heikoiksi, sillä ne eivät ole yltäneet kuuteenkaan momenttimagnitudiin.[5] Kreetan saaren lähellä tapahtuneet vuoden 365 ja vuoden 1303 maanjäristykset ovat arkeologisten tutkimusten ja historiallisten lähteiden perusteella olleet mahdollisesti voimakkaampia kuin esimerkiksi mikään kaarella 1900-luvulla tapahtuneista järistyksistä. Muualla maailmassa vastaavanlaisilla kaarilla on tapahtunut voimakkuudeltaan jopa yli kahdeksan momenttimagnitudin maanjäristyksiä.[2]
↑ abcdKarakostas H. et al.: The Kythira (Greece) earthquake of January 8, 2006: Preliminary report on strong motion data, geotechnical and structural damage, s. 1–2. ITSAK, 2006. Tutkimuksen verkkoversio (pdf) Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
↑ abcPapadopoulos, G. A.; Ganas, A.; Karastathis, V.: Seismicity Properties as a Marker of the Active Plate Convergence in the western Hellenic Arc. American Geophysical Union, Fall Meeting, 2004. abstrakti Viitattu 31.3.2012. (englanniksi)
Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!