Arnellin vanhemmat olivat Jonas Lauréntii Arnell ja Helena Adlerberg, isäpuoli Axel Aulaevill. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1720 teologian tohtori, Porvoon piispaJohan (Johannes) Nepos Gezelius. Heillä oli yksi lapsi Johan, joka aateloitiin nimellä Olivecreutz.
Arnellin elämästä ja teoksista tiedetään vähän. Hänen maalaamansa muotokuvat keskittyvät perheen piiriin. Suomen sotavoimienkäskynhaltijaCarl Olderman Cronstedtia esittävä muotokuva kertoo kuitenkin koulutuksen saaneesta taiteilijasta. Arnell maalasi myös muotokuvan miehestään ennen hänen kuolemaansa vuonna 1718. Muotokuva joutui Gezelius-suvun muiden muotokuvien mukana RuotsiinGripsholmin linnan kokoelmaan.
Puolisonsa kuoltua Arnell muutti SauvoonKarunansäterikartanoon, missä todennäköisesti jatkoi taiteilijauraansa kartanon hoidon ohella. Hänen omistamallaan laivalla vietiin Tukholmaan kartanon tuotteita.
Lähteet
Salme Sarajas-Korte (toim.), Ars Suomen taide 2, s. 307.