Harri Sirolan esikoisteos Abiturientti ilmestyi 1980, ja siitä hänet muistetaan yhä parhaiten. Aikanaan se oli kohuttu teos, jossa kritisoitiin voimakkaasti Suomalaista Yhteiskoulua ja porvarillista elämää ja kuvailtiin päähenkilön estotonta sukupuolikäyttäytymistä silloiseen suhtautumiseen nähden melko värikkäästi. Vuonna 1983 Janne Kuusi ohjasi Abiturientista elokuvasovituksen Apinan vuosi, jonka pääosaa esittää Heikki Salomaa. Abiturientin jälkeen Sirolalta ilmestyi kahdeksan teosta, joiden aihepiirit vaihtelevat runsaasti. Ryhdyttyään kalastamaan hän innostui kirjoittamaan kokoelman kalastusnovelleja.
Sirola kirjoitti myös Viron vankila-, vankileiri- ja loikkauskokemuksista kertovan teoksen Kaksi kaupunkia. Kirjoitus- ja muokkausprosessi kesti viisi vuotta, minä aikana maailma muuttui hyvin paljon. Kun Sirola valmistautui kirjoittamiseen, hänellä oli käsissään runsaasti todellista kohumateriaalia, jollaista edes sensaatiolehdet eivät tuolloin uskaltaneet julkistaa. Vuosia kestäneen prosessin aikana Viro nousi kuitenkin yleiseksi puheenaiheeksi, eikä kirja saanut ehkä ansaitsemaansa huomiota.[1]
Kun Kaksi kaupunkia jäi vaille suurempaa huomiota,[1] Sirola vajosi syvään masennukseen. Itse hän kuvasi tilaa seuraavasti:
”Tuska-depressioon sairastuminen on kuin siirtyminen maanpäällisestä elämästä vedenalaiseen. Paine on veden alla kova. Korvat paukkuvat. Keuhkot eivät saa happea. Ja niin jonkin ajan kuluessa kaikki elintoiminnot pysähtyvät, tai paremmin sanottuna: lähes pysähtyvät. Jommoinenkin olkipilli johtaa kauas pinnalle. Pysyt vaivalloisesti hengissä, ilma virtaa pillin läpi katkonaisesti, mutta virtaa sittenkin – ja juuri kun kuvittelet hapen loppuvan, pillistä tuhahtaa sen verran mädänhajuista ilmaa, että kykenet tuntemaan kivun.”[2]
Sirola oli mukana perustamassa nuorten kulttuuriradikaalien Kiima-lehteä.
Harri Sirola teki itsemurhan 16. elokuuta 2001 Helsingissä. [3]