Hannu Mattila

Hannu Mattila
Henkilötiedot
Syntynyt23. lokakuuta 1966
Janakkala
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Hantta
Pelipaikka keskushyökkääjä
Maila vasen
Pituus 190 cm
Paino 83 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 1989–1999
Seurat Koovee (II-div/I-div),
Ilves (SML),
Klagenfurt (ÖEL)

Hannu Mattila (s. 23. lokakuuta 1966 Janakkala) on suomalainen entinen jääkiekkoilija.

Ura

Mattila on Kooveen kasvatti ja pelasi joukkueessa juniorisarjojen lisäksi II- ja I-divisioonaa. Kaudeksi 1989–1990 Mattila siirtyi Ilvekseen, jossa tuli heti ensimmäisellä kaudella hopeamitali. Hän pelasi Ilveksessä kaksi kautta ennen siirtymistä Itävallan pääsarjaa ja Alppiliigaa pelanneeseen Klagenfurtiin.[1]

Mattila palasi Ilvekseen kaudeksi 1992–1993 yhden Itävallassa vietetyn vuoden jälkeen. Hän nousi tuolloin myös Ilveksen kapteeniksi, jona toimi kahden kauden ajan.[2] Mattila pelasi todella tasaisesti seuraavien kausin ajan Ilveksessä, sillä Itävallasta paluunsa jälkeen hän teki seitsemänä kautena perättäin yli 30 pistettä. Mattilan tehokkain kausi oli 1996–1997, jolloin hän teki 49 ottelussa pisteet 16+27.[1] Seuraavalla kaudella Mattila valittiin toistamiseen Ilveksen kapteeniksi. Keväällä 1998 Mattila voitti toisen SM-hopeansa. Hän lopetti uransa kauden 1998–1999 jälkeen. SM-liigassa Mattila pelasi 416 runkosarja- ja 41 pudotuspeliottelua. Pisteitä hänelle tuli runkosarjassa 109+170 ja pudotuspeleissä 7+18.[2]

Maajoukkueessa Mattila esiintyi 15 B-maaottelussa [3].

Hannu Mattilan isä Tapani oli jääkiekon SM-liigan ensimmäinen puheenjohtaja. Mattilan pojat Jesper ja Julius pelaavat myös jääkiekkoa. Jesper pelaa kaudella 2020–2021 KalPassa ja Julius siirtyi Bostonin yliopistosta Lukon joukkueeseen.[4]

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM
1984–1985 Koo-Vee A-SMS 27 10 4 14 20 13 2 2 4 0
1985–1986 Koo-Vee A-SMS 25 9 13 22 32
1986–1987 Koo-Vee A-I-div 14 15 7 22 24
1987–1988 Koo-Vee II-div 28 27 17 44 32 8 3 10 13 8
1988–1989 Koo-Vee I-div 39 23 29 52 48
1989–1990 Ilves SML 42 5 4 9 26 9 0 0 0 8
1990–1991 Ilves SML 43 9 17 26 53
1991–1992 Klagenfurter AC ÖEL/Alpenliga 44 27 23 50
1992–1993 Ilves SML 40 16 16 32 36 4 1 3 4 6
1993–1994 Ilves SML 48 9 28 37 59 4 0 3 3 2
1994–1995 Ilves SML 45 15 16 31 40
Ilves SML-Q 3 2 3 5 0
1995–1996 Ilves SML 50 13 20 33 36 3 0 0 0 2
1996–1997 Ilves SML 49 16 27 43 54 8 4 5 9 8
1997–1998 Ilves SML 46 15 21 36 30 9 1 6 7 0
Ilves CC 3 0 1 1 27
1998–1999 Ilves SML 53 11 21 32 47 4 1 1 2 4
Ilves EHL 6 0 3 3 0 6 2 1 3 4
1999–2000 Koo-Vee S-S 1 0 0 0 0
9 kautta Yhteensä SML 416 109 170 279 381 41 7 18 25 30

Lähteet

Viitteet

  1. a b Hannu Mattila – player profile and career stats eurohockey.net. Viitattu 21. maaliskuuta 2008. (englanniksi)
  2. a b Hannu Mattila veikkaus.fi. Veikkaus Oy. Viitattu 21. maaliskuuta 2008.[vanhentunut linkki]
  3. Suikki Reijo, Suomen jääkiekkoliitto: Jääkiekkokirja 2000-2001, s. 218. Egmont, 2000.
  4. Koivunen Tommi: SM-liigaseura Lukko leikkasi pelaajiensa palkkoja – häärää aktiivisena sentterikaupoilla Ilta-Sanomat. 3.5.2020. Viitattu 5.5.2020.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!