Gyula Andrássy (saks. Julius Andrássy von Csikszentkirály und Krasznahorka; 3. maaliskuuta 1823 Kassa, Itävallan keisarikunta – 18. helmikuuta 1890 Volosko, Itävalta-Unkari)[1] oli unkarilainen kreivi ja valtiomies, joka toimi Itävalta-Unkariin kuuluneen Unkarin kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1867–1871 sekä Itävalta-Unkarin ulkoministerinä vuosina 1871–1879.
Elämäkerta
Kreivilliseen sukuun syntynyt Andrássy oli koulutukseltaan lakimies.[2] Hän kuului nuorena Lajos Kossuthin johtamiin Unkarin radikaaleihin uudistusmielisiin. Hänet valittiin Unkarin valtiopäiville ensi kerran vuonna 1847, ja vuosien 1848–1849 Unkarin vallankumouksen aikana hän toimi pataljoonankomentajana.[1] Unkarin kapinahallitus lähetti hänet edustajanaan neuvottelemaan Konstantinopoliin.[2] Kumouksen kukistumisen jälkeen Andrássy pakeni Unkarista. Hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan ja häntä esittävä kuva hirtettiin. Hän kuitenkin palasi Unkariin vuoden 1857 yleisen armahduksen jälkeen.[1]
Andrássy valittiin vuonna 1861 Itävallan parlamenttiin.[2] Hän tuki Ferenc Deákia, jonka johdolla saatiin vuonna 1867 neuvoteltua Unkarin itsehallinnon palauttanut Itävalta-Unkarin kompromissi. Andrássy nimitettiin 17. helmikuuta 1867 Unkarin pää- ja puolustusministeriksi. Hän johti viimeisiä Itävallan ja Unkarin välillä käytyjä neuvotteluja sopimuksen sisällöstä.[1] Hänen pääministerikautenaan luotiin pohja Unkarin omille asevoimille, Honvédille.[2]
Andrássysta tuli vahva Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian tukija. Hän katsoi slaavien muodostavan uhan valtakunnalle ja kannatti liittoa Saksan kanssa. Niinpä hän vastusti vuonna 1871 Itävallan pääministeri Karl Siegmund von Hohenwartin suunnitelmaa Böömin autonomian laajentamisesta ja vaati Itävallan pysymistä puolueettomana Ranskan–Saksan sodan aikana. Andrássyn toiveiden mukaisesti keisari Frans Joosef I omaksuikin saksalaisystävällisemmän ulkopolitiikan ja nimitti hänet valtakunnan ulkoministeriksi Friedrich Ferdinand von Beustin seuraajana 14. marraskuuta 1871.[1]
Andrássyn johdolla Itävalta-Unkari solmi vuonna 1879 Saksan kanssa puolustusliiton, joka toimi sen jälkeen maan ulkopolitiikan kulmakivenä aina ensimmäisen maailmansodan loppuun asti. Andrássy vastusti toimia, jotka olisivat lisänneet slaavilaisten kansojen osuutta Itävalta-Unkarin väestöstä.[1] Vuosien 1876–1878 Balkanin sodan aikana hän piti Itävalta-Unkarin puolueettomana.[2] Hän kuitenkin hyväksyi vuoden 1878 Berliinin kongressissa sen, että Itävalta ryhtyisi miehittämään Bosnia-Hertsegovinaa, sillä hän halusi kompensoida Venäjän vahvistunutta asemaa Balkanilla. Päätös muodostui hyvin epäsuosituksi sekä Itävallassa että Unkarissa, ja Andrássy erosi ulkoministerin tehtävistä 8. lokakuuta 1879, päivää Saksan kanssa solmitun sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.[1]
Andrássy toimi vielä tämän jälkeen Unkarin parlamentin ylähuoneen jäsenenä. Myöhemmin myös hänen poikansa Gyula Andrássy nuorempi vaikutti Unkarin politiikassa.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
