Gertrude Vanderbilt syntyi upporikkaaseen Vanderbiltin perheeseen. Perhen varallisuuden oli luonut Cornelius Vanderbilt. Vanderbiltien kotina oli suuri kartano New Yorkin Fifth Avenuella ja kesät vietettiin New Portissa Rhode Islandilla, missä Vanderbilt oli mukana poikien urheiluopetuksessa. Koulunsa hän kävi yksityisessä naisille tarkoitetussa Brearley Schoolissa. Kiinnostus piirtämiseen heräsi jo lapsena. [1][3][4]
Nuoruudessaan Vanderbilt kirjoitti usein, että haluaisi olla poika ja että hänen naisen kehonsa on pelkkä rasite. Hänellä oli ystävätär Esther, jonka kanssa kävi suorasukaista kirjeenvaihtoa siitä, millaista fyysistä kanssakäymistä he halusivat. Hänen oli nuorena vaikeaa solmia ihmissuhteita, sillä epäili muiden olevan kiinnostuneita vain hänen varallisuudestaan eikä hänestä itsestään. [4][5]
Vanhemmat erottivat Vanderbiltin Estheristä ja Vanderbilt solmi vuonna 1896 avioliiton erittäin varakkaan Harry Payne Whitneyn kanssa. Aviomies oli morsiantaan huomattavasti köyhempi, mutta hänen sukuaan pidettiin aristokraattisempana. Häämatkan pari teki Japaniin. Sen jälkeen Vanderbilt Whitney opiskeli kuvanveistoa New Yorkissa ja Pariisissa. Pariskunnalle syntyi kolme lasta, poika ja kaksi tytärtä. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen pariskunnan välit viilenivät. Heidän kiinnostuksensa kohteet olivat liian erilaiset, aviomiestä kiinnosti hevosurheilu ja Wanderbilt Whitneytä taide. He eivät eronneet ja hoitivat yhdessä kaikki lapsiin liittyneet velvoitteet.[4][6][5]
Taiteilijaksi
Lopullisen sykäyksen päätökselle ryhtyä taiteilijaksi antoi vuonna 1901 Eurooppaan tehty matka. Euroopan museoiden kokoelmat kiehtoivat Vanderbilt Whitneytä ja vierailu Auguste Rodinin ateljeessa oli suuri elämys. Vuonna 1907 Vanderbilt Whitney avasi ateljeensa New Yorkissa. Samoihin aikohin paljastettiin hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa kuuluva Pan, joka sijaitsee Washington D. C.:ssä. Lisäksi häneltä tilattiin Titanicin uhrien muistomerkki. Hän sai heti uransa alussa mainetta kurinalaisena taiteilijana, joka haluaa kehittää itseään.[1][7][8]
Taiteilija ja hyväntekijä
Taiteilijoiden tukemisen Vanderbilt Whitney aloitti vuonna 1907 antamalla taiteilijoiden pitää näyttelyitä ateljeessaan. Hän kiinnostui Aschan Schoolista ja sen taidesuuntauksesta, joka keskittyi esittämään urbaaneja näkymiä ja abstraktien modernistien taiteesta joka esitteli muotoja sekä värejä. Aschan Schoolin johtohahmosta Robert Henristä tuli hänen hyvä ystävänsä. Hänen auttamisensa suuntautui välillä taiteilijoiden työvälineiden kustantamiseen, sekä kotien vuokrien että ja sairaalakulujen maksamiseen. Vuonna 1913 hän kustansi kumoukselliseksi kuvatun Armory Show -nimisen näyttelyn ja perusti seuraavana vuonna Whitney Studio Galleryn. Kuvataiteilijoiden ohella hän auttoi myös nuoria muusikoita, kuten Edgar Varesea.[8][5]
Ensimmäinen maailmansota alkoi vuonna 1914. Ranskalaismielinen Vanderbilt Whitney päätti auttaa Ranskaa. Hänen kustannuksellaan perustettiin kenttäsairaala ja hän oli näkyvä hahmo, kun kerättiin varoja sodan uhreille. Kenttäsairaalan ensimmäisenä toimintavuotena hän palkkasi sen työntekijät, maksoi heidän palkkansa ja toimi sen johtajana. Vieraillessaan sairaalassa hän lohdutti haavoittuneita ja kuolevia. Vuonna 1917 hän lahjoitti sen toimintaa varten tuolloin huomattavan summan, 15 000 dollaria kuukaudessa. Näistä ansioista hänet palkittiin Ranskan hallituksen myöntämällä kultamitalilla. Rauhan tultua hän teki useita sotakokemuksiinsa pohjautuneita veistoksia. Sota kosketti häntä myös henkilökohtaisella tasolla, sillä hänen pikkuveljensä Alfred kuoli RMS Lusitanian upotuksessa. [8][5][9]
Vuonna 1918 Vanderbilt Whitney perusti Whitney Studio Clubin. Siihen kuului aluksi 20 taiteilijaa ja se järjesti taidekursseja ja näyttelyitä ja siinä oli myös kirjasto. Sen yhteydessä oli lisäksi asuntoja niitä tarvitseville taiteilijoille. Tärkeä henkilö sen toiminnan kannalta oli Juliana Force, joka vastasi sen toiminnasta kun Vanderbilt Whitney oli matkoilla. Vuoteen 1928 mennessä klubi oli järjestänyt 86 näyttelyä, sillä oli 400 varsinaista jäsentä ja toiset 400 odottamassa jäsenyyttä. Se oli erittäin merkittävä organisaatio joka auttoi nuoria taiteilijoita uransa alkuun ja teki kokeilevammankin taiteen hyväksytyksi ostavalle yleisölle. [5]
1920-luvulla Vanderbilt Whitneyn oma taidekokoelma oli kasvanut huomattavasti. Siihen kuului nyt 600 teosta, joista suurin osa oli varastossa, missä kukaan ei nähnyt niitä. Miettimisen jälkeen hän tuli siihen tulokseen, että hän lahjoittaa teokset pois sekä 5 000 000 dollaria niiden lisäksi. Metropolitan Museum of Artin johtaja totesi, että heillä on samanlaisia varastot täynnä ja loukkaantunut Vanderbilt Whitney päätti perustaa oman museon, Whitney Museum of American Artin. Sen avajaisissa vuonna 1931 kävi 4000 henkilöä. [10]
1920-luvulla Vanderbilt Whitneyltä tilattiin Buffalo Billin muistomerkki, Ranskaan hän teki Saint-Nazaireen yhdysvaltalaisten joukkojen muistomerkin ja Espanjaan häneltä tilattiin massiivinen Kolumbuksen muistomerkki. [11]
Vanderbilt Whitney jäi leskeksi vuonna 1930. Aviomies jätti 71 000 000 dollarin omaisuuden. Suurin osa siitä meni lapsille, mutta siitä riitti myös aviovaimon taideprojektien tukemiseen. Näin uuden museon taloudellinen perusta ja toiminnan jatkuvuus saatiin turvattua. Vuonna 1934 Vanderbilt Whitney herätti julkista huomiota käymällä huoltajuuskiistan 10-vuotiaan veljentyttärensä huoltajuudesta. Veljentytär Gloria Vanderbilt oli asunut jo pitkään tätinsä luona, kun vanhemmat viihtyivät Pariisissa. Kun veli kuoli, halusi Vanderbilt Whitney olla tytön huoltaja. Oikeus ratkaisi asian niin, että äidillä oli tapaamisoikeus, mutta tyttö jäi asumaan tätinsä luo. Gloria Vanderbiltista tuli myöhemmin taiteilija ja huomattava julkisuuden henkilö. [5][12]
Monumentaaliset veistokset menettivät 1930-luvulla suosiotaan. Vanderbilt Whitney ei saanut tilauksia eikä pitänyt kovin monta näyttelyä. Hän jatkoi kuitenkin pienoisveistosten tekemistä läpi 1930-luvun. Hänen julkinen teoksensa olivat Peter Stuyvesantin muistomerkki ja Spirit of Flight niminen teos, joka paljastettiin New Yorkissa vuonna 1939. Sydänvaivoista kärsinyt kuvanveistä ja mesenaatti kuoli vuonna 1942. [8]
Arvioita elämäntyöstä
Gertrude Vanderbilt Whitney oli itse huomattava kuvanveistäjä, mutta hänen mesenaattitoimintansa taiteen parissa oli erittäin merkittävää. Hän tuki varattomia taiteilijoita ja toi esiin yhdysvaltalaista taidetta aikana, jolloin sitä ei pidetty mitenkään arvokkaana tai merkittävänä. 1900-luvun alun yhdysvaltalaisen ostavan yleisön mielestä "taide" oli jotain, jota tehtiin vain eurooppalaisissa akatemioissa. [5]
Varallisuutensa ansiosta Vanderbilt Whitney myös rikkoi niitä roolimalleja, joita oli varattu ylemmän keskiluokan nuorille naisille. Ei ollut sopivaa, sanottiin, että he ansaitsevat omaa rahaa, elävät boheemielämää ja perustavat omia ateljeitaan. Kukaan toinen taidekeräilijä ei siihen aikaan ostanut kokoelmiinsa yhtä paljon naistaiteilijoiden teoksia kuin hän. [5]
Kriitikot eivät suhtautuneet Gertrude Vanderbilt Whitneyn taiteeseen hänen elinaikanaan objektiivisesti. Välillä hänen töitään pidettiin liian naisellisina, toisinaan taas liian miehekkäinä. Joidenkin mielestä hänen töillään ei ollut mitään tekemistä taiteen eikä kuvanveiston kanssa. Koska hän oli upporikas, hänen töitään pidettiin pelkkänä puuhasteluna. [8]
Nykyään Vanderbilt Whitneyn pienoisveistoksia pidetään taiteellisesti tasokkaina. Häntä pidetään nykyään pienoisveistostensa vuoksi keskimääräistä parempana kuvanveistäjänä. [8]
.jpg)
