Maki palasi Japaniin vuonna 1965 ja perusti oman toimistonsa. Valtaosa hänen suunnittelemistaan rakennuksista sijaitsee Japanissa. Hän oli vuonna 1960 yksi metabolistien perustajajäsenistä; metabolistit etsivät ratkaisuja Japanin nopean urbanisaation mukanaan tuomiin ongelmiin arkkitehtuurin keinoin. Makin nimi liitettiinkin metabolistiryhmän suurimittakaavaisiin kaupunkisuunnitelmiin, mutta hänen rakennuksensa eivät olleet Tangen ja muiden metabolistien ehdottamia ”megastruktuureita”, vaan hän on onnistunut suurimmissakin rakennuksissaan säilyttämään inhimillisen mittakaavan. Hyviä esimerkkejä ovat useissa osissa vuodesta 1967 lähtien suunniteltu ja rakennettu Hillside Terrace -asuinkompleksi Tokiossa ja valtaisa Nippon Convention Center -kokouskeskus, jonka keskusosa on muotoiltu tyypillisen japanilaisen kyläyhteisön mukaan.[1][3]
Pitkän ajan kuluessa rakentunut Hillside Terrace -kompleksi kuuluu Makin merkittävimpiin töihin. Siinä kohtaavat inhimillinen mittakaava ja klassisen modernismin materiaalimaailma: betoni, lasi ja metalli. Yhden monoliittisen tilan sijaan rakennusryhmälle luonteenomaisia ovat kerrokselliset tilat, yksityiset sisäpihat ja puutarhat. Läpinäkyvän kerroksellisuuden kautta syntyy ”sarja jaettuja kohtauksia tai maisemia urbaanissa kontekstissa. Kompleksin läpi harhaillessaan löytää intiimejä kasvillisuuden lomaan piilotettuja sisäpihoja, joita yhdistävät toisiinsa kiertelevät käytävät ja jotka löytyvät vain sattumalta. Sijoittamalla kerroksittain välitiloja vilkkaan kadunreunan ja korttelin metsäisen sisäosan väliin Maki saa luotua kooltaan pieniin tiloihin syvyyttä.” Maki pitää itseään ennen kaikkea modernistina ja modernismin kanoniset materiaalit hallitsevatkin hänen arkkitehtuuriaan, mutta hän on kokeillut myös muita materiaaleja, kuten keraamisia laattoja, alumiinia ja ruostumatonta terästä. Hän on jatkuvasti tutkinut keinoja käyttää uusinta rakennusteknologiaa arkkitehtuurissaan ja hyödyntänyt usein moduulijärjestelmiä.[1][3]
Makin arkkitehtuuri sai vielä lisää keveyttä Fujisawa-urheiluhallissa (1984). Stadionin kevyt, ilmava teräskatto vaikuttaa leijuvan hallin yllä ja onkin tuettu vain neljästä kohdasta. Stadionin muotoa on verrattu avaruusalukseen, koppakuoriaiseen tai samuraikypärään. Maki piti stadionia tärkeänä käännekohtana urallaan, ja sen myötä hän alkoi suunnitella yhä monimutkaisempia muotoja. Toinen metallin tuomia mahdollisuuksia hyödyntänyt rakennus on Spiral (1982–1985) alumiinifasadeineen. YKK Guest House (1982) on vuorostaan Bill Lacyn mukaan ”mestariarkkitehdin luoma voimakas esimerkki valon käytöstä taiteen tarkoituksiin” ja osoitus siitä, että ”kivi ja teräs, lasi ja betoni eivät ole sitä, mistä arkkitehtuuri on tehty – ne ovat vain keino, jolla valon sallitaan luoda muotoja ja tiloja.”[1][3][4]
