Tamagno sai kansainvälistä kuuluisuutta luomalla Giuseppe VerdinOtellon nimiroolin La Scalassa vuonna 1887.[2][3] Verdi itse suhtautui alun perin kielteisesti ajatukseen Tamagnon esiintymisestä Otellona. Tamagnon suosiosta huolimatta Verdi olisi pitänyt parempana valintana rooliin Giovanni Battista De Negriä, vaikka kirjoittikin vuosia myöhemmin Tamagnon laulaneen "Esultate"- ja "Addio sante memorie" -osiot vaikuttavasti. Tamagno toisti Otellon roolin muun muassa Metropolitan-oopperassa vuonna 1890 ja Covent Garden -debyytissään vuonna 1895[1].[2] Hänen muihin tunnettuihin rooleihinsa kuului Arnoldin rooli Wilhelm Tellissä.[3] Tamagno loi Otellon lisäksi muun muassa Azaelen roolin Amilcare PonchiellinIl figliuol prodigossa (1880)[1] ja Didierin roolin saman säveltäjän Marion Delormessa (1885). Tamagno kuului 1800-luvun kolmen viimeisen vuosikymmenen suurimpina pidettyihin tenoreihin Roberto Stagnon, Angelo Masinin ja Julián Gayarren ohella.[2]
Tamagno teki viimeiset esiintymisensä vuonna 1904.[1] Hän teki useita äänityksiä pianon säestyksellä viimeisinä vuosinaan. Hän asettui huvilalleen Vareseen.[2] Tamagno kärsi sydänsairaudesta ennen kuolemaansa vuonna 1905.[3]
Lähteet
↑ abcdeNicolas Slonimsky, Laura Kuhn, Dennis McIntire, Tamagno, Francesco Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, viitattu 5.3.2024 (englanniksi)