Federico Villagra

Federico Villagra
Henkilötiedot
Kansalaisuus  Argentiina
WRC-ura
Aktiivivuodet 19982011, 2015
Nykyinen talli Munchi's
Kilpailuja 55
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 0
Erikoiskoevoittoja 4
MM-pisteitä 83
Ensimmäinen kilpailu Argentiinan ralli 1998
Viimeinen kilpailu Argentiinan ralli 2015
Sijoitus kaudella 2015 21. (1 p.)

Federico Villagra (s. 21. toukokuuta 1969) on argentiinalainen ralliautoilija.[1]

Ura

Pienet luokat

Villagra aloitti uransa rallin parissa vuonna 1998 Argentiinan rallissa, jossa hän keskeytti. Villagra voitti Group N4 -luokan mestaruuden neljästi vuosina 2001-2004 ja Group N -luokan kilpailut Argentiinassa vuosina 2006 ja 2007.

WRC

Villagra Argentiinan rallissa 2008.

Vuonna 2007 Villagra perusti yksityisen tallin Rallin MM-sarjaan Munchi's Ford nimellä käyttäen Ford Focus WRC-kalustoa. Hän ajoi kauden aikana pisteille Japanin rallissa ollen seitsemäs saavuttaen kaksi pistettä. Hän jatkoi tallin kuljettajana vuosina 2008-09 ajaen kahdesti neljänneksi. Vuonna 2010 Villagra saavutti kauden aikana uudistuneen pistejärjestelmän ansiosta 36 pistettä sijoittuen MM-sarjan yhdeksänneksi päihittäen mm. Citroenin junioritallissa ajaneen Kimi Räikkösen.

IRC

Villagra ajoi myös IRC -sarjassa[2] ja Argentiinan rallissa[3], jossa sijoittui kuudenneksi. Villagran viimeiseksi ajoksi jäi pitkäksi aikaa MM-ralli Espanjassa 2011, kunnes hän palasi vuonna 2015 ajamaan kotikisassaan Argentiinassa.[4] Rallin MM-sarjassa hän on saavuttanut 83 pistettä.

Rallin MM-sarjan tulokset

(Tulosselitteet)

Vuosi Talli Auto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Sija Pisteet
1998 Federico Villagra Peugeot 405 MI16 MON SWE KEN POR ESP FRA ARG
22
GRC NZL FIN ITA AUS GBR NC 0[5]
2000 Federico Villagra Mitsubishi Lancer Evo VI MON SWE KEN POR ESP ARG
22
GRC NZL FIN CYP FRA ITA AUS GBR NC 0[5]
2001 Federico Villagra Mitsubishi Lancer Evo VI MON SWE POR ESP ARG
15
CYP GRC KEN FIN NZL ITA FRA AUS GBR NC 0[6]
2002 Federico Villagra Mitsubishi Lancer Evo VI MON SWE FRA ESP CYP ARG
13
GRE KEN FIN GER ITA NZL AUS GBR NC 0 [7]
2003 Federico Villagra Mitsubishi Lancer Evo VI MON SWE TUR NZL ARG
15
GRE CYP GER FIN AUS ITA FRA ESP GBR NC 0[8]
2004 Federico Villagra Mitsubishi Lancer Evo VIII MON SWE MEX NZL CYP GRE TUR ARG
Kesk.(43)
FIN GER JPN GBR ITA FRA ESP AUS NC 0[9]
2005 Federico Villagra Mitsubishi Lancer Evo VIII MON SWE MEX NZL
19
ITA CYP
27
TUR
27
GRE ARG
DSQ(50)
FIN GER GBR AUS
16
NC 0[10][11][12][13][14][15]
Mitsubishi Lancer Evo VII JPN
70
FRA ESP
2006 VRS Rally Team Mitsubishi Lancer Evo VIII MON SWE MEX ESP FRA ARG
12
ITA GRE GER FIN JPN CYP TUR AUS NZL GBR NC 0[16]
2007 VRS Rally Team Mitsubishi Lancer Evo IX MON SWE NOR MEX POR ARG
9
20. 2 [17]
Munchi's Ford World Rally Team Ford Focus RS WRC 06 ITA
11
GRE
32
FIN
14
GER NZL
11
ESP
13
FRA JPN
7
IRE GBR
18
2008 Munchi's Ford World Rally Team Ford Focus RS WRC 07 MON SWE MEX
7
ARG
6
JOR
6
ITA
14
GRE
13
TUR
9
FIN
Kesk.(70)
GER NZL
8
ESP
12
FRA JPN
9
GBR 14. 9[18]
2009 Munchi's Ford World Rally Team Ford Focus RS WRC 08 IRE NOR CYP
7
POR
7
ARG
4
ITA
Kesk.(39)
GRE
4
POL FIN
11
AUS
8
ESP
8
GBR 9. 16[19]
2010 Munchi's Ford World Rally Team Ford Focus RS WRC 08 SWE MEX
7
JOR
7
TUR
6
NZL
9
POR
8
BUL FIN GER JPN
8
FRA
7
ESP
15
GBR 9. 36[20]
2011 Munchi's Ford World Rally Team Ford Fiesta RS WRC SWE MEX
9
POR
8
JOR
7
ITA
17
ARG
6
GRE
Kesk.
FIN GER AUS FRA ESP
16
GBR 13. 20[21]
2015 Federico Villagra Ford Fiesta MR MON SWE MEX ARG
10
POR ITA POL FIN GER AUS FRA ESP GBR 21. 1[5]

Lähteet

  1. Federico Villagra Driver Database. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  2. Evans, David: Villagra Tests ahead of IRC Debut WRC News. 18.3.2010. Autosport.com. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  3. Watson, Tony & Evans, David: Villagra Enters Argentina with Ford WRC News. 27.1.2010. Autosport.com. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  4. Emotional Meeke Wins in Argentina 26.4.2015. FIA WRC. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  5. a b c Federico's WRC Starts juwra.com. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  6. 2001 Rally Argentina FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  7. 2002 Rally Argentina FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  8. 2003 Rally Argentina FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  9. 2004 Rally Argentina FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  10. 2005 Rally New Zealand FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  11. 2005 Rally Cyprus FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  12. 2005 Rally Turkey FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  13. 2005 Rally Argentina FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  14. 2005 Rally Australia FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  15. 2005 Rally Japan FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  16. 2006 Rally Argentina FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  17. 2007 FIA Drivers' Standings FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  18. 2008 FIA Drivers' Standings FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  19. 2009 FIA Drivers' Standings FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  20. 2010 FIA Drivers' Standings FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  21. 2011 FIA Drivers' Standings FIA WRC. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 13.7.2015. (englanniksi)
  • Tilastot 10: Rallin MM-sarja. Kirjassa Kyllönen, Matti (toim.) Ruutulippu: Moottoriurheilun vuosi 2010(2010), s.152.
  • Tilastot 11: Rallin MM-sarja. Kirjassa Kyllönen, Matti (toim.) Ruutulippu: Moottoriurheilun vuosi 2011(2011), s.151.

Aiheesta muualla

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!