lukuisia, mm. Lahtinen & Mantere (2001–2004)[1], Axel Digital Group, Viherjuuren Viestintätoimisto oy, Viherjuuri Dialog Oy, Viherjuuren Ilme Oy, Viherjuuri Helsinki Oy, Indigo, Mainostoimisto Komeetta Oy, Mainostoimisto Tapio Tyni Oy[2]
Evia Oyj oli suomalainenmarkkinointiviestinnän toimisto, joka perustettiin vuonna 1955 nimellä Markkinointi Viherjuuri. Evian osake noteerattiin OMX:ssä pohjoismaisessa pörssissä. Yhtiö ajautui konkurssiin kesäkuussa 2009 ja lopetti toimintansa.
Matti ja Kaija Viherjuuri perustivat 1. marraskuuta 1955 Helsingin Bulevardi 6:een Markkinointi Viherjuuri -mainostoimiston. Viisikymmenluvulla toimisto suunnitteli muun muassa Jyväshyvä-nimen. 1960-luvulla Markkinointi Viherjuuri nousi kymmenen suurimman suomalaisen mainostoimiston joukkoon. Yhtiö hankki ensimmäisenä suomalaisena mainostoimistona tietokoneen, IBMV Datacenterin vuonna 1965. lähde?
1970-luvulla asiakkaiksi nousivat muiden muassa Saab, Aurinkomatkat ja Asko, ja toimiston käsialaa oli myös "Suomalaiselle naiselle Lumene" -kampanja. Toimisto nousi Suomen kuuden suurimman mainostoimiston joukkoon. Samaan nopeaan kasvun aikaan ajoittuu suuri muutos Matti Viherjuuren luopuessa toimitusjohtajuudesta vuonna 1979. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin ekonomi Arto Liinpää[4].
"Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä", "Postin keltainen kuljetus" ja "Sokeria luonnosta" olivat yhtiön luomia mainoslauseita ja yhtiö pysyi suurimpien mainostoimistojen joukossa 1980-luvulla. Yhtiön perustajan Matti Viherjuuren kuoltua perustajasuku luopui osakeomistuksestaan. Vuonna 1988 yhtiö toteutti osakeannin, ja seuraavana vuonna osakkeet tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Suurin osakkeenomistaja oli toimitusjohtaja Arto Liinpää. Yhtiö nousi neljän suurimman mainostoimiston joukkoon ja muutti toimintastrategiaansa mainonnan suunnittelusta kokonaisviestintään. lähde?
Lama 1990-luvun alussa harvensi mainostoimistojen määrää; etenkin pieniä karsiutui. Vuonna 1994 ala alkoi hiljalleen toipua. Viherjuuren suurimpia asiakkaita olivat muun muassa Ahlström, Alko, MTV3, Taffel ja Toyota. Ala alkoi integroitua ja niin sanottu integroitu markkinointiviestintä (IMC) nousi monien toimistojen tavoitteeksi ja toimintatavaksi[2].
2000-luvun taitteessa toimiston nimeksi tuli uuden yhteistyökuvion myötä Viherjuuri Saatchi & Saatchi[2]. Uusmediaan keskittyvä tytäryhtiö Axel Digital Group perustettiin vuonna 2000 yhdistämällä Diart Oy, Frame Graphics Oy, Spektrico Oy ja Viherjuuren Verkkoviestintä Oy. Sen toimialaksi määriteltiin viestinnän teknologiaratkaisujen ja sisältökonseptien kehittäminen ja toteuttaminen digitaalisessa toimintaympäristössä.[2]
Vuonna 2001 konsernin emoyhtiö Markkinointi Viherjuuri Oyj muutti nimensä Eviaksi. Vuosina 2001–2004 Evia omisti turkulaisen Lahtinen & Mantere -mainostoimiston[1]. Myöhemmin ydinliiketoimintaan kuulumattomia toimintoja myytiin. Vuodesta 2001 Evian hallituksessa istunut Jari Torvelainen osti 2005 osake-enemmistön Arto Liinpäältä ja siirtyi toimitusjohtajaksi Mika Sarimon erottua[5]. Evia toi Viherjuuri-brändin takaisin vuonna 2007, jolloin toimintansa aloitti Viherjuuri Helsinki Oy. Yhtiö oli kokonaan emoyhtiö Evian omistama. lähde?
Kesäkuussa 2009 Evia Oyj hakeutui konkurssiin.[6] Yhtiötä rasitti erityisesti epäonnistunut GSM Suomi -kauppa, jonka myötä Evialle kasaantuneet velkavastuut kävivät mahdottomaksi hoitaa. Konkurssin myötä noin 500 sijoittajaa menetti sijoituksensa arvon.[7] Eviasta erillinen markkinointitoimisto Viherjuuri Helsinki Oy hakeutui tapauksen myötä yrityssaneeraukseen.[8] Marraskuussa 2009 senkin toiminta loppui konkurssiin.[9]
Kansainväliset yhteistyökumppanit
Evia oli vuosituhannen vaihteen tienoilla sekä kansainvälisen Edelman-ketjun että Saatchi & Saatchin yhteistyökumppani Suomessa[2].
Heinonen, Visa & Konttinen, Hannu. Nyt uutta Suomessa!: suomalaisen mainonnan historia. Mainostajien liitto, Helsinki 2001, ss. 163–164.
Viherjuuri, Matti. Sitä se on, WSOY 1973.
"Mainonnan gastronomi – Matti Viherjuuri," artikkeli teoksessa Stoltzenberg, Ole: Mainonnan vaikuttajia, Kirjayhtymä, Helsinki 1973, ss. 38–44.
Tolsa, Hannu. Marjat vadille: tarinoita ja tapahtumia mainostoimisto Markkinointi Viherjuuren vaiheilta 1955-2000. Helsinki: Hannu Tolsa 2006. ISBN 9529212798.