Eurajoen vesistön lasketut järvet

Eurajoen vesistön lasketut järvet ovat Eurajoen vesistössä sijaitsevia niitä järviä, joille on tehty pääasiassa viimeisen kahdensadan vuoden aikana järvenlasku. Laskettu järvi on sellainen, että sen vedenpinnan korkeutta on alennettu tai sen vesiallas on tyhjennetty kokonaan vedestä. Kaikki järvenlaskut eivät sisälly tähän esittelyyn, mutta useimmat niistä merkittävimmistä järvenlaskuista, jotka voidaan lähteiden perusteella vahvistaa. Yleensä ottaen järviin on kajottu harvemmin kuin soihin, joiden raivuusta ovat syntyneet suurin osa seudun pelloista. Näillä molemmilla toimilla on ollut suuri vaikutus Eurajoen alueen maisemaan, ekologiaan ja sen vesistöjen toimintaan.[1]

Seuraavassa on luettelonomaisesti esitelty tunnettuja tapauksia Eurajoen valuma-alueen lasketuista tai kuivatetuista järvistä. Esittely alkaa Eurajoen suistosta ja seuraa jokivartta myöten yläjuoksun suuntaan. Pohjatietoina ovat Kansalaisen karttapaikka ja Oiva-tietokanta, joka on Ympäristöhallinnon eri hallintokuntien yhteispalvelu. Tässä on käytetty lähteinä vanhoja karttoja, joissa järven nimi voi olla eri kuin nykyään. Nämä nimet on esitetty lainausmerkeissä. Nykyisten nimien vieressä on viite Karttapaikkaan, mitä seuraamalla voi paikallistaa kuivatetun järven sijainnin.[2]

Mikäli järvenlaskusta on kerrottu järven omilla sivuilla, ei tässä esitetä asialle lähteitä. Järvi on niin sanotusti laskettu, kun sen vedenpintaa on alennettu perkaamalla laskuojaa tai kaivamalla sille uusi laskuoja toisaalle. Kuivatettu järvi tarkoittaa sitä, että kaikki tai lähes kaikki sen vedet on laskettu pois. Jäljelle on jäänyt kosteikko tai luhta, joka on nykyään monen lintuveden perusta, tai jäljelle on jäänyt metsittyvä suo tai niitty, ja joskus alue on raivattu pelloksi. Entisen järven pohja pidetään kuivana ojittamalla tai salaojittamalla se niin, että sadevesi virtaa sieltä pois.

Pääuomaan laskeneet järvet

Irjanteesta pari kilometriä luoteeseen sijaitsi Kyläjärvi, joka kuivatettiin kokonaan. Nykyään järven paikalla sijaitsee Järvikylä ja Kyläjärven pellot. Kyläjärveen laskeneen Hepojärven [sij. 1] paikalla sijaitsee peltoalue.[3]

Irjanteen mutkien yläpuolella on joen pohjoispuolella ollut suuri Kakkerinsuon alue, jonka sisässä olivat umpeen kasvamassa "Isokakkurijärvi" ja "Wähäkakkurijärvi". Vaikka suon paksuimmat kohdat on jäänyt raivaamatta pelloksi, ovat suon sisällä sijainneet järvet kuivatettu pelloiksi. Niiden nimet ovat nykyään Kotojärvi [sij. 2] ja Peräjärvi [sij. 3]. Toiseen näistä liittynee vuoden 1923 hakemus, jonka talollinen Albert Lähteenmäki teki saadakseen kuivata "Kakkerjärven". "Isokakkerjärven" maatumat jaettiin manttaalien mukaisesti vuosien 1867−1874 aikana.[3][4][5]

Välittömästi edellisten eteläpuolella, saman suon sisällä, sijaitsi "Lammijärvi" ja siihen laskeneet pienet "Korpijärvi" ja Kaukjärvi". Raivaamatta jäänyt Lamminsuo on turvetuotantoaluetta, jonka sisällä on Korpijärvestä [sij. 4] kuivatettu pelto ja Kaukjärvestä [sij. 5] kuivatettu suo. Lammijärvi on kuivatettu lähes kokonaan pelloksi, jonka halkaisee sinne kaivettu Eurajoen uoma.[3][6]

Panelian koillispuolella sijaitsi "Juvajärvi" [7], joka on vuoden 1867 päätöksellä annettu kuivatuttaa niityksija myöhemmin pelloksi. Nykyään kartalla lukee siinä paikassa Juuvajärvi [sij. 6]. Tästä 2,7 kilometriä pohjoiseen sijaitsi suojärvi "Leskijärvi", joka on kuivatettu suoksi, jota kutsutaan Lyörkiksi [sij. 7]. Vielä pohjoisempana sijaitsi "Raakkuträsk", joka laskettiin luhdaksi. Tätä Raakkuunjärveä kunnostetaan lintujärveksi.[3][6][8]

Euraniitulle yhtyi "Vaaniträskin" eli "Neittamon" laskuoja, joka laski Neittamonjärvestä. Järvi kuivatettiin niityksi vuoden 1822 jälkeen [4] ja se esiintyi 1848 kartassa jo kokonaan niittynä.[6] Kuivattua järveä kutsuttiin Vaaniin Neittamoksi, koska järvenpohja kasvoi heinää, jota niitettiin rehuksi. Myöhemmin alue raivattiin peltomaaksi. Neittamonjärveen laskivat kaksi pientä järveä "Hanhistonjärvi" [sij. 8] ja "Matinalhonjärvi" [sij. 9]. Molempien järvien kuivatetulla alueella on nykyään suota ja peltomaata.[6][9]

Juvajoen valuma-alue

Noin 1,5 kilometriä ennen Juvajoen suuta yhtyy Luittilanjärvenoja siihen etelästä. Oja virtasi ennen Luittilanjärven läpi, mutta järvenlaskun jälkeen oja ohjattiin kulkemaan pienentyneen järven ohi. Osa järvenpohjasta on nykyään peltoa ja osa suota. Viereinen "Mustajärvi" on kuivatettu ja kartassa sijaitsee sen paikalla Mustajärvi [sij. 10] niminen suo.[10]

Juvajoen pohjoispuolella ja edellisen kanssa samalla korkeudella sijaitsi pieni nimetön järvi. Sekin on kuivatettu ja entisen järven paikalla sijaitsee Alho [sij. 11] niminen pelto.[10]

Noin kilometri Turajärven luusuasta alaspäin sijaitsi "Melajärven", jonka läpi joki virtasi. Nykyään järven paikalla on peltoa ja suota, jonka paikalla lukee kartassa Melajärvi [sij. 12]. Järven ensimmäinen lasku suoritettiin vuoden 1810 luvalla ja kuivatushanke vuoden 1859 luvalla.[4][10]

Turajärven vedenpintaa on laskettu hieman vuoden 1812 jälkeen.[4][6] Vuonna 1852 tidusteli Ollilan talon isäntä kirkonkokouksessa olevilta halukkuutta osallistua Melajärven, Niinistenjärven, Vähä-Turajärven ja Lammin kuivatukseen. Vahvimmin hanketta ajoivat lopulta Turajärven kylän asukkaat.[11] Järveen laskeneet kaksi "Mustajärveä" ja "Vähä Turajärvi" ovat nykyään kuivatettuja. Vähä Turajärvi ([sij. 13], vuoden 1859 jälkeen [4]) ja toinen Mustajärvi [sij. 14] eli entinen "Niinistönjärvi" sijaitsivat Turajärven länsipuolella ja toinen Mustajärvi [sij. 15] sen itäpuolella. Talollisen (Ollila) Matts Mattsson haki lupaa kuivauttaa Niinistenjärvi ja sai sen vuonna 1859.[4][6][10][11]

Turajärven suurin tulojoki on Pietarjoki, jonka suisto oli eriytynyt matalaksi "Lamminjärveksi". Vesistön järjestelyissä, missä Lammijärven [sij. 16] läpi virrannut joki perattiin ja syvennettiin ja Turajärven vedenpintaa laskettiin, kutistui lampi hieman. Lammen rannoilta kerättiin tämän jälkeen heinää.[4][10]

Pietarjoen sivuhaaran Naarjoen valuma-alueella ollut Naarjärvi [sij. 17] on kuivatettu suoksi ja Naarjoki on ohjattu virtaamaan järven ohi.[10] Toisen sivuhaaran Haajanojan valuma-alueella on laskettu neljä järveä. Nykyisellä Sirkkajärvensuolla [sij. 18] on sijainnut pieni järvi "Kalatoinjärvi" eli Sirkkajärvi [12] ja sen luoteispuolella oli "Rottajärvi" eli Toramusjärvi [12], jonka paikalla on kartassa nykyään suo nimeltään Toramus [sij. 19]. Näiden linjassa sijaitsee koillisessa Saarikonjärvi, jonka vedenpintaa on laskettu lähes kokonaan.[6][9]

Köyliöjoen valuma-alue

Heti Köyliönjoen alajuoksulla sijaitsee Laihianjärvi, jonka pintaa on laskettu reippaasti. Järvestä on jäljellä on enää pieni lampi suon keskellä. Myös Köyliönjärveä on laskettu, mutta sitä säännöstellään nykyään.[8]

Pyhäjärveen laskeneet järvet

Pyhäjärven, jota itseäänkin on laskettu 1,8 metriä, länsirannalla lähellä Säkylän rajaa sijaitsee Vähä Karstujärvi. Vuonna 1930 tilanomistaja Toivo Sillanpää haki lupaa laskea järveä ja sai siihen luvan samana vuonna.[13] Kiperinniemen kohdalla sijaitsi Kiperjärvi, joka kuivatettiin kokonaan pelloksi. Kartoissa lukee järven kohdalla edelleen Kiperjärvi. Mestilän kylässä sijaitsee Ämmäjärvi, jonka pintaa on alennettu. Kauttualla sijaitsee pieni Ämmänlammi [sij. 20], joka oli 1700-luvulla lampi [14] ja on nykyään avosuota.[9]

Katso myös

Lähteet

  1. Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720−1850. (tutkielma) Turku: Turun yliopisto, 2013. ISBN 978-951-29-5472-8 verkkoversio (pdf).
  2. OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 25.1.2015.
  3. a b c d Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan kartalle (fc20050699.jpg), 1855-56
  4. a b c d e f g Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive), Melajärvi, Neittamonjärvi, Niinistenjärvi, Turajärvi, Vähä Turajärvi
  5. Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 255. (Kansatieteellinen arkisto 19) Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY
  6. a b c d e f g Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, s. 2. (Lindströmin kartta Eura Socken 1849) Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5
  7. Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive), Juuvajärvi
  8. a b Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050700.jpg), 1855-56
  9. a b c Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan kartalle (fc20050775.jpg), 1855-56
  10. a b c d e f Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan kartalle (fc20050776.jpg), 1855-56
  11. a b Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, s. 123−125. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
  12. a b Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, s. 107−113. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.
  13. Turun maakunta-arkisto: Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. Mört, Olaf: Kauttua (KA a7: 2/1-2), suoraan kartalle, 1696

Laskettujen järvien sijainnit (sij)

Aiheesta muualla

  • Anttila Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki, SMYA, 1967.

Read other articles:

Luigi I d'Orléans-LonguevilleDuca di LonguevilleStemma In carica1513 –1516 Investitura1513 PredecessoreFrancesco I d'Orléans-Longueville SuccessoreClaudio d'Orléans-Longueville Conte di NeuchâtelIn carica1504 –1516 Investitura1504 PredecessoreGiovanna di Hochberg SuccessoreLuigi II d'Orléans-Longueville Nascita1480 MorteBeaugency, 1º agosto 1516 DinastiaOrléans-Longueville PadreFrancesco, conte di Longueville MadreAgnese di Savoia (1445-1509) ConsorteGiovanna di Hoc...

 

1998 single by Fatboy Slim Gangster TrippinSingle by Fatboy Slimfrom the album You've Come a Long Way, Baby B-side The World Went Down Jack It Up (DJ Delite) Released5 October 1998 (1998-10-05)Length5:20LabelSkintSongwriter(s) Fatboy Slim DJ Shadow Dust Junkys Producer(s)Fatboy SlimFatboy Slim singles chronology The Rockafeller Skank (1998) Gangster Trippin (1998) Praise You (1999) Gangster Tripping (released as a single under the name Gangster Trippin, which is also the title ...

 

Рінге Ringe —  громада  — Вид Рінге Координати: 52°35′ пн. ш. 6°56′ сх. д. / 52.583° пн. ш. 6.933° сх. д. / 52.583; 6.933 Країна  Німеччина Земля Нижня Саксонія Район Графство Бентгайм Об'єднання громад Емліхгайм Площа  - Повна 35,32 км² Ви

Zaman EdanSelebaranSutradara Nawi Ismail Produser Hendrick Gozali Ditulis oleh Nawi Ismail PemeranJalalWaty SiregarMarlia HardiParto TegalMustafaRina HassimHusin LubisPenyuntingAS HendroDistributorPT. Garuda FilmTanggal rilis1978Durasi107 menitNegara Indonesia Bahasa Indonesia Zaman Edan adalah film Indonesia tahun 1978 dengan disutradarai oleh Nawi Ismail dan dibintangi oleh Jalal dan Waty Siregar. Sinopsis Drs Abdul Jalal (Jalal) adalah seorang guru teladan di sebuah sekolah SMA. Karena gaj...

 

European centre-right political party This article is about the political party. For the parliamentary group, see European People's Party Group. European People's Party PresidentManfred Weber (DE)Secretary-GeneralThanasis Bakolas (GR)Group leaderManfred Weber MEP (DE)Founded8 July 1976 (1976-07-08)HeadquartersRue du Commerce - Handelsstraat (Q69872011) 10,1000 Brussels,European Quarter, BelgiumThink tankMartens CentreStudent wingEuropean Democrat StudentsYouth wingYouth of theE...

 

António Florêncio de Sousa Pinto Nascimento 27 de fevereiro de 1818Abrantes Morte 18 de fevereiro de 1890 Cidadania Reino de Portugal Ocupação chefe militar [edite no Wikidata] António Florêncio de Sousa Pinto. António Florêncio de Sousa Pinto (Abrantes, 27 de Fevereiro de 1818 - Lisboa, 18 de Fevereiro de 1890)[1][2] foi um político, militar e escritor de assuntos militares português. Desempenhou o cargo de ministro da Guerra de Portugal no 1.º governo do Rotativismo. Biografi...

Series of social and economic development initiatives by the Chinese Communist Party The Five-Year Plans (simplified Chinese: 五年计划; traditional Chinese: 五年計劃; pinyin: Wǔnián Jìhuà) are a series of social and economic development initiatives issued by the Chinese Communist Party (CCP) since 1953 in the People's Republic of China. Since 1949, the CCP has shaped the Chinese economy through the plenums of its Central Committee and national party congresses. Plannin...

 

هذه المقالة بحاجة لصندوق معلومات. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة صندوق معلومات مخصص إليها. يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (ديسمبر 2018) إذاعة ص

 

Genius bersayap menghadapi seorang wanita dengan rebana dan cermin, dari Italia selatan, sekitar 320 SM. Genius (Latin: [ˈɡɛnɪ.ʊs]; jamak geniī) dalam kepercayaan Romawi Kuno adalah contoh individu dari sifat Ilahi secara umum yang hadir dalam setiap orang, tempat, atau benda.[1] Sama seperti malaikat pelindung, genius akan mengikuti setiap orang, mulai dari jam kelahirannya hingga hari kematiannya.[2] Sementara untuk perempuan, genius yang akan menemani atau mendam...

Bupati Rokan HilirPetahanaAfrizal Sintongsejak 8 Juni 2021Masa jabatan5 tahunDibentuk1999Pejabat pertamaWan Thamrin HasyimSitus webhttp://www.rohilkab.go.id/ Berikut ini adalah daftar Bupati Rokan Hilir dari masa ke masa. No Bupati Mulai menjabat Akhir menjabat Prd. Ket. Wakil Bupati — Wan Thamrin Hasyim 2000 2001 — — 1 7 Juni 2001 7 Juni 2006 1 Ilyas RB 2 Annas Maamun 7 Juni 2006 7 Juni 2011 2 Suyatno 7 Juni 2012 29 Januari 2014 3 — Suyatno 29 Januari 2014 24 Maret 2014 Plt Bupa...

 

Pour les articles homonymes, voir La Guerre des boutons. La Guerre des boutonsPage de titre de l'édition de 1912Titre original (de) Der Krieg der KnöpfeFormat RomanLangue FrançaisAuteur Louis PergaudGenre Roman d'aventuresDate de parution 1912Pays FranceŒuvre dérivée La Nouvelle Guerre des boutonsLa Guerre des boutonsLa Guerre des boutonsmodifier - modifier le code - modifier Wikidata La Guerre des boutons, roman de ma douzième année (titre complet) est un roman français écrit ...

 

2005 video game 2005 video gameCivilization IVDeveloper(s)Firaxis GamesPublisher(s)2K (Win)Aspyr (Mac)Director(s)Sid MeierProducer(s)Barry Caudill[1]Designer(s)Soren JohnsonProgrammer(s)Soren JohnsonArtist(s)Steve OgdenComposer(s)Jeffery L. BriggsChristopher TinSeriesCivilizationEngineGamebryo[2]Platform(s)Windows, Mac OS XReleaseWindowsNA: October 25, 2005PAL: November 4, 2005Mac OS XNA: June 26, 2006Genre(s)Turn-based strategy, 4XMode(s)Single-player, multiplayer Civilizatio...

У Сіньчжикит. 吴新智Народився 2 червня 1928(1928-06-02)Хефей, Anhui Provinced, Республіка Китай (1912-1949)Помер 4 грудня 2021(2021-12-04)[1][2] (93 роки)Пекін, КНРКраїна  КНР Республіка Китай (1912-1949) Республіка КитайДіяльність археолог, дослідник доісторичної епохи, антрополог, па...

 

Government agency in City of Edinburgh, Scotland, UK Quality Meat ScotlandAgency overviewFormed1990TypeExecutive non-departmental public bodyJurisdictionScotlandHeadquartersRural Centre, West Mains, Ingliston, NewbridgeEmployees28 (Q1 2022)[1]Agency executivesKate Rowell[2], ChairSarah Millar[2], Chief ExecutiveWebsitewww.qmscotland.co.uk Quality Meat Scotland (QMS) (Scottish Gaelic: Feòil Càileachd na h-Alba) is an executive non-departmental public body of the Scott...

 

Weiler am See Stadt Feuchtwangen Koordinaten: 49° 11′ N, 10° 19′ O49.18416666666710.311944444444453Koordinaten: 49° 11′ 3″ N, 10° 18′ 43″ O Höhe: 453 m ü. NHN Einwohner: 14 (25. Mai 1987)[1] Postleitzahl: 91555 Vorwahl: 09852 Weiler am See ist ein Gemeindeteil der Stadt Feuchtwangen im Landkreis Ansbach (Mittelfranken, Bayern).[2] Inhaltsverzeichnis 1 Geografie 2 Geschichte 2.1 Baudenk...

English actor, comedian and writer Roisin ConatyConaty in 2012Born (1979-03-26) 26 March 1979 (age 44)London, EnglandOccupation(s)Comedian, actress, writerYears active2004–presentWebsiteroisinconaty.com Roisin Conaty (/ˈroʊʃiːn ˈkɒnəti/ ROH-sheen KON-ə-tee) (born 26 March 1979) is an English comedian, actress, and writer. She won the Best Newcomer Award at the Edinburgh Festival in 2010 for her show Hero, Warrior, Fireman, Liar. She played Jo in Channel 4 sitcom Man Down f...

 

この記事は検証可能な参考文献や出典が全く示されていないか、不十分です。出典を追加して記事の信頼性向上にご協力ください。(このテンプレートの使い方)出典検索?: 神奈川県立横浜国際高等学校 – ニュース · 書籍 · スカラー · CiNii · J-STAGE · NDL · dlib.jp · ジャパンサーチ · TWL(2022年12月) 神奈川県立横浜国際高等学...

 

For other Spider-Man video games, see Spider-Man in video games. Some of this article's listed sources may not be reliable. Please help this article by looking for better, more reliable sources. Unreliable citations may be challenged or deleted. (March 2016) (Learn how and when to remove this template message) 1991 video gameSpider-Man: The Video GameJapanese flyer of Spider-Man: The Video GameDeveloper(s)SegaPublisher(s)SegaDesigner(s)Roppyaku Tsurumi[2]Composer(s)Kazuhiko Nagai[...

Suburb in Cork, Munster, IrelandBishopstown Baile an EaspaigSuburbShops on Bishopstown RoadBishopstownLocation in IrelandCoordinates: 51°52′38″N 8°31′50″W / 51.8773°N 8.5306°W / 51.8773; -8.5306CountryIrelandProvinceMunsterCityCork Bishopstown (Irish: Baile an Easpaig, meaning 'town of the Bishop')[1] is located in the civil parish of St. Finbar's, Barony of Cork, County Cork, Ireland. It is a southwestern suburb of Cork and is made-up of the townla...

 

British gambling scandal of the late 19th century Sir William Gordon-Cumming in the witness box, in the presence of Edward, Prince of Wales and others The Royal baccarat scandal, also known as the Tranby Croft affair, was a British gambling scandal of the late 19th century involving the Prince of Wales—the future King Edward VII. The scandal started during a house party in September 1890, when Sir William Gordon-Cumming, a lieutenant colonel in the Scots Guards, was accused of cheating at b...

 

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!