Rochko asui Venäjällä, josta muutti 11 vuotiaana Saksaan.[3] Nuoruudessaan Rochko oli aktiivinen sellaisissa palveluissa kuin MySpace, SchülerVZ, Facebook, Twitter ja ICQ. Myöhemmin Rochko ymmärsi, että tarvitaan jotain pysyvämpää, koska oli turhautunut aikaisempiin palveluihin, joita oli useita ja jotka vaihtuivat jatkuvasti.[4]
High Schoolissaselvennä Rochkolla oli nettiohjelmoijakavereita, jotka olivat Identi.ca-yhteisöpalvelussa, joka sai Rochkon tarkastamaan sen.[4] Identi.ca on federoiva yhteisöpalvelu. Lyhyesti, federoinnilla tarkoitetaan palvelun yhteentoimivuutta muiden samaa protokollaa tukevien palveluiden kanssa.lähde? Esimerkiksi voit lähettää sähköpostia eri sähköpostipalveluiden välillä. Aikoinaan hänellä oli myös kustomoitu foorumi, johon yritti tehdä federointi uudistuksen. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä hän oli tuolloin kokematon.[4] Vaikka federoitu foorumi ei toteutunut ja federointi jäi vuosiksi; Rohkolle jäi ajatus, ettei yhteisö- ja kommunkointipalveluiden pitäisi olla niin sanottuja aidattuja puutarhoja.[4] Federoitua foorumia varten hän hankki zeonfederated.com-domainin, joka on yhä käytössä hänen henkilökohtaisena domainina.[4]
Vuonna 2017 Mastodon-ohjelmistopaketin komponenteissa siirrytiin ActivityPub-protokollaan säilyttäen aiemmin käytetyn OStatus-protokollan tuki väliaikaisesti.[6] OStatus-tuki poistettiin asteittain myöhemmin.[7][8][9] Modernimpi ActivityPub-protokolla oli merkittävä parannus Mastodon-ohjelmistopakettiin ja vakiinnutti paikkansa muissakin vastaavissa ohjelmistoissa. Myös Rochko piti ActivityPubia tulevaisuuden protokollana.[10]
Yhdeksi syyksi Mastodonin kehittämiseen Rochkon on ilmoittanut että Twitter tai Reddit eivät toimineet tarpeeksi viharyhmiä vastaan. Alkuperäisen mastodon.social-palvelimen sääntönä oli "ei natseja". Vuonna 2019 Rochko esitteli Mastodon Server Covenant -säännöstön. Jokaisen yhteisöön liittyvän palvelimen pitää aktiivisesti moderoida rasismia, seksismiä, homofobiaa ja transfobiaa vastaan.[11]
MastodonSocialin verkosto onkin turvallinen tila, jossa ei sallita valkoista ylivaltaa, antisemitismiä tai transfobiaa kuten muualla Internetissä.[12]
Vuonna 2021 Rochko perusti Mastodon-projektin taakse yleishyödyllisen osakeyhtiön, Mastodon gGmbH:n. Kehitystä jatketaan organisaation alla ja se toimii projektin oikeushenkilönä.[13] Lisäksi aiemmin Rochkon omistamat MastodonSocial ja MastodonOnline-yhteisöpalvelut siirretiin organisaation omistukseen. Rochko on tästä alkaen työskennellyt organisaation työntekijänä.[2]
Vuosina 2021-2022 Mastodon-ohjelmistopakettiin lisättiin komponenteiksi iOS ja Android-asiakasohjelmat.[14][15][16][17][18]