Keisarinna Eugénie, Franz Xaver Winterhalterin maalaama virallinen muotokuva 1853. Jalokiviseppä Gabriel Lemonnier'n suunnittelema helmillä koristeltu timanttitiara kuuluu Ranskan kruununjalokiviin, joka hankittiin Louvren kokoelmiin 1992.[1]
Keisarinna Eugénie rukoilemassa, Gustave Le Gray 1856
Eugénien vanhemmat olivat ylhäissyntyinen espanjalainen Don Cipriano de Palafox y Portocarrero (1784–1839), joka oli kolminkertainen Espanjan grandee, Peñaranda de Dueron herttua, Montijon kreivi, Teban kreivi, Ablitasin kreivi, Fuentidueñan kreivi, Ardalesin markiisi, Moyan markiisi ja la Algaban markiisi sekä Espanjaan asettunutta skotlantilais/ranskalaista sukua ollut Maria Manuela Kirkpatrick de Closeburn y Grivegnée (1794–1879). Eugénie itse peri Teban kreivittären arvon.[4] Hän oli Teban kreivin nuorin tytär ja Montijon kreivin veljentytär, jonka arvonimen hänen isänsä myöhemmin sai ja jolla hänet nykyään tunnetaan väärin perustein.[5] Hänen isänsä taisteli Napoleonin joukkojen puolella tämän Espanjan-sotaretkellä.[2][3]
Eugénian vanhempi sisar, Maria Francisca de Sales Palafox Portocarrero y Kirkpatrick (1825–1860), lempinimeltään "Paca", peri suurimman osan perheen arvonnimistä ja oli Peñarandan herttuatar, Espanjan Grandee ja Montijon kreivitär, joka arvonimi luovutettiin myöhemmin naimisissa olevalle Eugénialle. Paca avioitui Alban herttua Jacobo Fitz-James Stuartin (1821–1881) kanssa vuonna 1848. Avioitumiseensa vuonna 1853 asti Eugenia käytti vaihtelevasti sekä titteliä Teban kreivitär että Montijon kreivitär. Jotkut suvun arvonimistä peri hänen sisarensa, jonka kautta ne siirtyivät Alban herttualliseen sukuun. Isänsä kuoleman jälkeen Eugeniasta tuli Teban kreivitär, joksi hänet on nimetty aateliskalenteri Almanach de Gothassa vuonna 1901. Eugenian kuoleman jälkeen kaikki Montijon-suvun arvonimet menivät FitzJames-suvulle, jossa niitä käyttivät Alban ja Berwickin herttuat.
Don Cipriano oli Napoleonin kiihkeä ihailija: hän tuki Joseph Bonaparten hallitusta, jonka Napoleon oli asettanut Espanjan valtaistuimelle. Tämä toi Don Ciprianolle vihollisia Ranskan keisarikunnan romahtaessa, kuten Espanjan uusi kuningas Ferdinand VII. Heti kun sillä oli tarvittavat varat, Eugenien perhe, joka rakasti kaikkea ranskalaista ja ihaili Napoleonia, muutti Ranskaan vuonna 1835.[6]
María Manuela ja hänen tyttärensä lähtivät 18. heinäkuuta 1834 Madridista Pariisiin paeten koleraepidemiaa ja ensimmäisen karlistisodan vaaroja. Eugenia oli edellisenä päivänä todistamassa mellakkaa ja murhaa aukiolla heidän asuinpaikkansa Casa Arizan ulkopuolella.[7]
Eugénie de Montijo, kuten hän tuli tunnetuksi Ranskassa, sai muodollisen koulutuksensa enimmäkseen Pariisissa, ensin 9-vuotiaana muodikkaassa ja perinteisessä Sacré Cœurin luostarissa vuosina 1835–1836, jossa hän ei menestynyt opinnoissaan.[6] Soveliaampi koulu oli edistyksellinen Gymnase Normal, Civil et. Orthosomatique vuosina 1836–1837, joka vetosi hänen urheilulliseen puoleensa. Koulutodistuksessa ylistettiin hänen vahvaa kiinnostustaan urheiluun ja vaikka hän oli akateemisesti välinpitämätön oppilas, hänen luonteensa oli "hyvä, antelias, aktiivinen ja luja".[8]
Vuonna 1837 Eugénie ja sisar Paca kävivät lyhyen aikaa tyttöjen sisäoppilaitosta Royal York Crescentillä Cliftonissa, Bristolissa oppiakseen englantia.[9] 11-vuotiasta Eugénietä kiusattiin "Porkkanaksi" punaisten hiustensa vuoksi, ja hän yritti paeta Intiaan ja ehti jo kiivetä laivaan satamassa. Elokuussa 1837 sisaret palasivat kouluun Pariisiin.[7] Suurin osa tyttöjen koulutuksesta tapahtui kuitenkin kotona englantilaisten kotiopettajien Miss Colen ja Miss Flowersin sekä perheen ystävien, kuten kirjailijoiden Prosper Mériméen ja Marie-Henri Beyle Stendahlin johdolla.[8]
Maaliskuussa 1839 isän kuoltua Madridissa, tytöt lähtivät Pariisista takaisin äitinsä luo. Espanjassa juuri 13-vuotta täyttäneestä Eugéniesta kasvoi itsepäinen ja fyysisesti rohkea nuori nainen, joka omistautui ratsastukselle ja muille urheilulajeille. Äiti joutui paikkaamaan Eugénien melko hajanaista koulutusta voidakseen auttaa tätä solmimaan "hyvän avioliiton". Teini-ikäinen Eugénie oli romanttinen ja intomielinen eikä halunnut totella äitiään. Hän rakastui Alban herttua Jacobo Fitz-James Stuartiin ja kirjoitti tälle intohimoisia kirjeitä, mutta herttua kihlautui Eugénien vanhemman sisaren Pacan kanssa vuonna 1844.[6] Toisten tietojen mukaan hän rakastui sisarensa Madridin seurapiireihin opastaneeseen José Osorio y Silvaan (1825–1909). Hänet pelastettiin hukkumiselta ja hän yritti kahdesti itsemurhaa rakkaussurujen vuoksi.[7] Tämän jälkeen Eugénien ainoa intohimo oli teatteri ja tanssi, ja hän hylkäsi useita avioliittotarjouksia. Vuonna 1847 hänelle annettiin Teban kreivittären titteli, ja hänestä tuli Espanjan kuningattaren hovinainen.[6]
Hän oli erittäin kiinnostunut politiikasta ja omistautui bonapartistien asialle Louis Napoléonin entisen rakastajattaren Eleanore Gordonin vaikutuksen alaisena. Eugénie tutustui Espanjan kuningatar Isabella II:een ja pääministeri Ramón Narváeziin, koska hänen äitinsä oli ylenpalttisesti kutsuja järjestävä seurapiiriemäntä. María Manuela halusi yhä enemmän löytää tyttärelleen aviomiehen[7] ja kun tämä masentui uudelleen syksyllä 1849,[6] hän vei tämän uudelleen Pariisiin vuonna 1849 ja Englantiin vuonna 1851.[7]
Eugénie asui äitinsä kanssa pääasiassa Ranskassa ja Englannissa.[4] Hän muutti Pariisiin Louis Napoleon Bonaparten tultua Ranskan presidentiksi joulukuussa 1848 [2][3] Eugenie tutustui prinsessa Mathilde Bonaparteen, ja tämän kautta hän tapasi Mathilden serkun Louis-Napoleon Bonaparten.[3] Heidän ensimmäisestä tapaamisestaan lähtien tuleva keisari joutui Eugenien viehätysvoimalle alttiiksi, joka onnistui tekemään tähän vaikutuksen kauniilla ulkonäöllään. He tapasivat ensimmäisen kerran presidentin järjestämissä juhlissa Élysée-palatsissa 12. huhtikuuta 1849,[8] toisten tietojen mukaan Tuileries'n linnassa lokakuussa 1852.[10] Louis Napoleon kutsui 23-vuotiaan Eugénien ja tämän äidin vieraakseen Saint-Cloud'n linnaan, toisten tietojen mukaan marraskuussa 1852 Fointainebleun linnaan,[10] joka käyttäytyi kuitenkin melko kylmästi kosijaansa kohtaan.[6] "Mikä on tie sydämeesi?" Napoleon vaati tietää. "Kappelin kautta, Sire", Eugénie vastasi.[11] Louis Napoleon kosi häntä vuonna 1849, jolloin Eugénie kieltäytyi.
Pitkän Euroopan-matkan jälkeen Eugénie näki jälleen Louis Napoleonin. Hän oli nyt prinssi-presidentti 2. joulukuuta 1851 tehdyn "vallankaappauksensa" seurauksena. Seuraavien kuukausien aikana Eugenie yllättäen pehmeni häntä kohtaan. Louis Napoleon pyysi Eugénien äidiltä tämän tyttären kättä 15. tammikuuta.[6] Presidentti päätti vastoin ministeriensä neuvoa sekä oman sukunsa tahtoa avioitua 26-vuotiaan espanjattaren kanssa ja julkisti kihlauksen keisariksi tultuaan 22. tammikuuta 1853.[6]
Keisarinna Eugénie, puoliso Napoleon III ja heidän poikansa prinssi Eugène 1860-luku
Avioliitto
Louis Napoleon julistautui Ranskan keisariksi nimellä Napoleon III 2. joulukuuta 1852 ja parin siviiivihkiminen tapahtui 29. tammikuuta 1853 Tuileries'n linnassa ja seuraavana päivänä uskonnollisin menoin Notre-Damen katedraalissa.[3][8] Eugénie määriteltiin "valtaistuimen koristeeksi" puheessa, jonka Napoleon III piti hallituksen elimille. Hän odotti vaimonsa olevan "katolinen ja hurskas" ja "viehättävä, suloinen ja hyvä, [täten palauttaen] keisarinna Joséphinen hyveet". Tällä tavoin keisari korosti sitä yhteiskunnallista roolia, jota hän halusi puolisonsa esittävän.[6]
Kruununprinssi Napoléon Eugène Louis Bonaparte syntyi 16. maaliskuuta 1856,[4][3] jonka jälkeen aviollinen elämä puolisoitten välillä loppui Eugénien tahdosta. Hän piti seksuaalista kanssakäymistä miehensä kanssa "inhottavana."[12]
Keisarinna
Eugénien tehtävänä oli hurmata yläluokka ja voittaa heidät puolelleen. Hän oli erittäin taitava keskustelija, ja hänet tunnettiin erityisesti erinomaisena emännänä Compiègnen kuninkaallisessa palatsissa, jossa hovi vietti aikaa joka kesä. Napoleon III:n kansliapäällikkö Émile Ollivier huomautti, että keisarinna ei ollut täysin päässyt eroon nuoruuden kiihkeydestään: hänellä oli "Cervantèsin sankarittaren" henki: spontaani, ylenpalttinen ja jopa harkitsematon. Hän itse myönsi usein toivoneensa, että hän voisi ottaa takaisin liian kiihkeästi sanomansa asiat.[6]
Eugénie oli kiinnostunut sukulinjansa jatkuvuudesta ja hän alkoi ottaa aktiivista roolia politiikassa.[3] Hän toimi kolmesti sijaishallitsijana miehensä ollessa estynyt hoitamaan tehtäviään: keisarin ollessa sotimassa Italiassa vuonna 1859, matkalla Algeriassa vuonna 1865 ja johtaessa sotatoimia Ranskan–Saksan sodan aikana vuonna 1870.[4][2]
Hän matkusti Egyptiin avaamaan Suezin kanavaa vuonna 1869 ja edusti virallisesti puolisoaan aina, kun tämä matkusti Ranskan ulkopuolelle. Vuonna 1860 hän vieraili Algeriassa Napoleonin kanssa.[13] Hän kannatti voimakkaasti naisten tasa-arvoa; hän painosti opetusministeriötä antamaan ensimmäisen naiselle myönnettävän ylioppilastutkintotodistuksen Julie Victoire Daubiélle ja yritti saada Académie Françaisea valitsemaan kirjailija George Sandin ensimmäiseksi naisjäsenekseen siinä kuitenkaan onnistumatta.[14] Hän tuki opetusministeri Victor Duruyn työtä tyttöjen koulutuksen hyväksi.[6]
Eugénien on arveltu vaikuttaneen Napoleon III:n päätökseen aloittaa sotaretki Meksikoon vuonna 1861. Vakaumuksellisena katolilaisena hän kannatti ultramontanismia ja vastusti puolisonsa tukea Italian yhdistymiselle, koska se johti paavin maallisen vallan vähenemiseen.[2][3] Mahdollisesti Eugénien vaikutuksesta Ranska miehitti Napoleon III:n kaudella pitkään Roomaa suojellakseen Kirkkovaltiota. Keisarinna osallistui useasti myös Ranskan ministerineuvoston kokouksiin.[4]
Espanjalaisen syntyperänsä vuoksi Eugénie vastusti erityisen voimakkaasti preussilaisen ruhtinaan asettamista Espanjan valtaistuimelle vuoden 1870 kiistassa, joka johti sodan syttymiseen Ranskan ja Preussin välille.[2][3] Miehensä lähdettyä johtamaan sotatoimia hän toimi 23. heinäkuuta alkaen sijaishallitsijana ja nimitti Émile Ollivierin eron jälkeen kreivi Palikaon pääministeriksi.[4]
Keisarinna Eugénie hovinaistensa ympäröimänä, Franz Xaver Winterhalter 1855Keisarinna Eugénie, päässä kultaseppä Eugène Fontenayn vuonna 1858 suunnittelma kolumbialaisilla smaragdeilla koristettu timanttidiadeemi,[15] ja kaulassa moninkertaisia helminauhoja.Keisarinna Eugénie pukeutuneena Marie-Antoinetteksi, Franz Xaver Winterhalter 1854
Hyväntekeväisyystyö
Eugénie oli perusteellisesti tekemisissä köyhien auttamisen kanssa. Hän elvytti hyväntekeväisyysjärjestö Société maternellen (Äitiyhdistys), jonka Marie-Antoinette oli perustanut. Hän vieraili kolerapotilaiden luona vuosien 1865 ja 1866 epidemioitten aikana ja kantoi huolta vankilassa olevien lasten kohtalosta.[6]
Muotivaikuttaja
Keisarinna Eugénie poikansa kuoleman jälkeen surupuvussa 1880Keisarinna Eugénien hauta alttarin yläpuolella, St Michael's Abbey, Farnborough
Keisarinna oli "ehkä viimeinen kuninkaallinen henkilö, jolla oli suora ja välitön vaikutus muotiin".[16] Hän määritteli aikalaismuodillle suunnan aikana, jolloin Pariisin luksusteollisuus kukoisti.[17] Keisarinnan pukuja, hänen suosimiaan värejä ja kampauksia "à l'impératrice" kopioitiin innokkaasti kaikkialla Euroopassa ja Amerikassa. Hän oli kuuluisa laajoista krinoliineistaan ja pukeutumisesta pitkin päivää. Hänellä oli eri asu aamulla, iltapäivällä, illalla ja juhlissa myöhään yöllä.[16][18] Brittiläinen satiirinen aikakauslehti Punch antoi hänelle nimityksiä "muodin kuningatar", "Imperatrice de la Mode", "Krinoliinin kreivitär" ja "turnyyrin jumalatar".[19]
Hän ei koskaan käyttänyt samaa pukua kahdesti, ja tällä tavoin hän tilasi ja osti valtavan vaatevaraston, jonka hän antoi kaksi kertaa vuodessa hovinaisilleen näiden vaatepalkkana. Hänen suosikkimuotitaiteilijansa, couturierCharles Frederick Worth toimitti hänelle satoja pukuja vuosien varrella ja hänet nimitettiin hovin viralliseksi pukuvalmistajaksi vuonna 1869.[20][21] 1860-luvun lopulla hän aiheutti muutoksen muodissa hylkäämällä krinoliinin ja omaksumalla Worthin "uuden" kapeamman siluetin, jossa hame oli laskostettu selkäpuolella olevan tyrnyyrin eli tukirakenteen päälle.[17][20]
Hänellä oli myös laaja ja ainutlaatuinen koru- ja jalokivikokoelma, josta myytiin vuonna 1872 Lontoossa Christie's huutokauppakamarissa yli 1,125 miljoonalla frangilla 123 erilaista kokonaisuutta, joihin kuului virheettömistä suurista helmistä tehtyjä moninkertaisia helminauhoja sekä keisarinnan suosikkijalokivistä timanteista ja kolumbialaisista smaragdeista valmistettuja diadeemeja, kaulakoruja, rannekoruja, hius- sekä pukukoruja ja viuhkoja.[22] Heti kun Eugénie oli kihlautunut 22. tammikuuta 1853 Louis Napoleonin kanssa, hän pyysi nähdä Ranskan kruununjalokivet ja ryhtyi muokkaamaan niitä oman makunsa mukaisiksi. Hovijalokiviseppä Gabriel Lemonnier loi upean helmi- ja timantti-corsagen eli puvun miehustassa käytettävän riipuskorun 1700-luvun tyyliin. Sen keskellä loisti maailman suurin, yli 22 grammaa painava La Regente helmi, jonka keisari Napoléon I oli ostanut puolisolleen Marie-Louiselle vuonna 1811.[23][24][25]
Koruista suurimman osan omisti 1900-luvulla brasilialainen seurapiirinainen ja keräilijä Aimée de Heeren (1903–2006).[26]
Taiteiden suosija
Eugénien vaikutus ulottui myös koristetaiteeseen. Hän oli kuningatar Marie Antoinetten suuri ihailija ja sisusti omat huoneistonsa Ludvig XV:n ja Ludvig XVI:n tyylien inspiroimana. Muotiin tuli 1700-luvun ranskalainen muotoilu, jota alettiin kutsua "Ludvig XVI Keisarinna -tyyliksi".[27][28]
Historioitsija Nancy Nichols Barkerin mukaan hänen ihailunsa Marie Antoinettea kohtaan " ... oli miltei pakkomielle. Hän keräsi tämän muotokuvia ja rihkamaa, asui tämän huoneistossa Saint-Cloudin linnassa, rakennutti pienoismallin Petit Trianonista puistoonsa ja antautui usein Itävallan suurlähettiläs kreivi Joseph Alexander Hübnerin kanssa synkkiin keskusteluihin marttyyrikuningattaren kohtalosta."[29] Hän antoi tehdä Grand Trianonista ja Petit Trianonista museon, jotka avattiin vuonna 1867.[30]
Vuonna 1863 keisarinna perusti Fontainebleaun palatsiin aasialaisen taiteen museon nimeltä Le Musée chinois (Kiinalainen museo).[31] Hän valvoi ja valikoi tarkasti museonsa näytteillepanoa, jonka muodostivat diplomaattilahjat, jotka Siamin kuningaskunnan lähetystö antoi hänelle vuonna 1861, sekä saaliista, jonka ranskalaiset joukot ryöstivät Pekingin ulkopuolella sijaitsevasta Vanhasta kesäpalatsista lokakuussa 1860 toisen oopiumisodan aikana. Kenraali Charles Cousin-Montauban oli lähettänyt laatikollisia tästä saaliista lahjaksi Eugénielle lahjaksi, ja ensimmäinen lähetys saapui helmikuussa 1861.[32] Kokoelmassa on noin 800 esinettä, joista 300 on peräisin Kesäpalatsin ryöstösaaliista.[31]
Hän oli kuvanveistäjä Camille Claudelin suojelija. Joskus hän otti kantaa kiistanalaisten taiteilijoiden puolustamiseen, esimerkiksi Charles Baudelairen runokokoelman "Les Fleurs du mal" (Pahan kukat) sensuuritapauksessa vuonna 1857, vaikkakin turhaan.[6]
Englannissa Eugénie asettui asumaan vuokralle kalustettuun Camden Place -nimiseen taloon Chislehurstin kylään Kentiin lähelle Lontoota. Valtansa menettänyt Napoleon III muutti vaimonsa perässä vapauduttuaan sotavankeudesta maaliskuussa 1871. Napoleon kuoli maanpaossa tammikuussa 1873, minkä jälkeen Eugénie pyrki yhteistyössä Ranskan bonapartistien kanssa saamaan poikansa valtaistuimelle. Hankkeen huonosta menestyksestä huolimatta entisen keisarinnan ja kruununprinssin matkat manner-Euroopassa herättivät huomiota ja huolta tasavaltaisessa Ranskassa.[3]
Suunnitelmat kariutuivat lopullisesti kruununprinssi Napoléon Eugène Louisin kuoltua tiedusteluretkellä heinäkuussa 1879 Zulu-sodassaEtelä-Afrikassa. Eugénie ei koskaan toipunut poikansa kuolemasta. Hän teki pyhiinvaellusmatkan poikansa kuolinpaikalle Zulumaahan.[6] Tämän jälkeen Eugénie luopui poliittisista pyrkimyksistään, asui loppuikänsä Englannissa[4] ja otti maanpaossa olevan grand damen roolin.[3]
Teban kreivitär Eugénie kuoli 94-vuotiaana Lirían palatsissa Madridissa heinäkuussa 1920 vieraillessaan sisarensa pojanpojan Alban herttua Jacobo Fitz-James Stuartin (1878–1953) luona synnyinmaassaan Espanjassa.[2] Hänet on haudattu miehensä ja poikansa kanssa keisarilliseen kappeliin benediktiiniluostari St Michael's Abbey'in kirkkoon, Farnborough'in, jonka hän rakennutti perheelleen vuosina 1879-1881.[6]
↑Betty Kelen: The Mistresses: Domestic Scandals of the 19th-Century Monarchs. New York: Random House, 1966. s. 102. LCCN 65021242. OCLC 619857. OL 5948939M.
↑"Interior of Governors Palace, Algiers, Algeria". World Digital Library. 1899. [Linkki on vanhentunut]
↑McQueen, Alison: Empress Eugénie and the Arts: Politics and Visual Culture in the Nineteenth Century. Burlington: Ashgate, 2011. ISBN 9781409405856. Ss. 228-230
.jpg)
_-_Eug%C3%A9nie,_Empress_of_the_French_(1826-1920)_-_RCIN_404518_-_Royal_Collection.jpg)
_MET_DT10159.jpg)
.jpg)
