Viollet-le-Duc toimi vuodesta 1853 kirkollisten rakennusten tarkastajana. Vuonna 1863 hänet nimitettiin estetiikan ja taidehistorian professoriksi École des Beaux-Artsiin, ja hän aloitti luentosarjansa keskiajan taiteesta mutta joutui pian akateemikkojen vastustuksesta luopumaan toimestaan. Insinööriupseerina Viollet-le-Duc osallistui Pariisin puolustukseen 1870–1871. Hänen viimeisiä suunnittelutöitään oli Pariisin maailmannäyttelyn 1878 yleissuunnitelma. Poliitikkona Viollet-le-Duc oli radikaali ja oli Montmartren edustajana etenkin Adolphe Thiersin vastustaja.[2]
Viollet-le-Duc oli käytännön esteetikko, ja arkkitehtuurin kehityshistoriassa gotiikka oli hänelle huippukohta. Viollet-le-Duc kirjoitti ja kuvitti arkkitehtuurikirjoja.[2]
Teokset
Dictionnaire raisonné de l’architecture française du XI:e au XVI:e siècle (1854–1868, 10-osainen teos),
Dictionnaire du mobilier français jusqu’à la renaissance (1855–1872)