Etelä-Afrikan provinssit ovat maan hallintojärjestelmän osa. Etelä-Afrikka on jaettu yhdeksään provinssiin, joista jokaisella on oma aluehallinto, jossa lakiasäätävää valtaa käyttää parlamentti ja toimeenpanovalta on toimeenpanevalla neuvostolla ja provinssin päämiehellä. Provinssien parlamenttien koko vaihtelee 30:stä 50:een henkeen ja jäsenet valitaan viisivuotiskausiksi. Provinssin päämiehen toimikaudet on rajattu kahteen. Päämies nimittää toimeenpanevan neuvoston jäsenet, jotka toimivat provinssin hallituksena.[1]
Provinssit ovat edustettuna myös maan parlamentin toisessa kamarissa, jota kutsutaan Provinssien neuvostoksi (engl.National Council of Provinces). Se koostuu 54 pysyvästä jäsenestä ja 34 erityisdelegaatista. Jokainen maan provinssi lähettää neuvostoon kymmenen edustajaa, joista kuusi on pysyviä jäseniä ja neljä erityisdelegaatteja, joita johtaa provinssin päämies tai päämiehen nimittämä provinssin lakiasäätävän neuvoston jäsen. Neuvoston työskentelyyn saavat osallistua myös paikallishallinnon edustajat. He eivät kuitenkaan saa äänestää.[2]
Apartheidin jälkeen bantustanit liitettiin takaisin Etelä-Afrikkaan ja maa jaettiin yhdeksään uuteen provinssiin: Itä-Kap, Vapaavaltio, Gauteng, KwaZulu-Natal, Limpopo, Mpumalanga, Pohjois-Kap, Luoteismaakunta ja Länsi-Kap. Provinssit ovat kooltaan hyvin erilaisia. Pienin, mutta runsasväkinen Gauteng on pinta-alaltaan vain noin 17 000 km² ja suurin, kuiva sekä harvaan asuttu Pohjois-Kap on noin 362 000 km². Pinta-alaltaan kolmanneksi pienin provinssi KwaZulu-Natal on väestöltään suurin ja Gautengissa asuu toiseksi eniten väkeä.[1] Provinssit eroavat myös kielellisesti. Itä-Kapin väestöstä 80 % puhuu xhosaa ja KwaZulussa sama osuus puhuu zulua. Afrikaans on puhutuin kieli Kapkaupungissa ja sen ympäristössä.[1]
