Lampén elätti nuorena itseään seitsemän vuotta teatterimuusikkona, kunnes päätti ryhtyä opiskelemaan teologiaa. Puolivälissä opintoja hän vaihtoi pääaineeksi sosiologian. Hän on ollut 1990-luvun alusta mukana Quo vadis -teatteriryhmässä muusikkona, säveltäjänä ja näyttelijänä. Vuodesta 2012 hän on harrastanut innokkaasti myös valokuvausta.[5]
2000-luvulla Lampén teki 40–50 vuoden iässä viisi matkaa Suomen päästä päähän lihasvoimin: kävellen, pyöräillen, hiihtäen, meloen ja nojapyörällä polkien. Hanke sai alkunsa kesällä 2000, kun Lampén päätti kävellä Helsingistä Jäämerelle. Seuraava retki oli pyöräily Suomen ympäri valtakunnan rajoja pitkin, kolmas hiihtomatka PorvoostaNuorgamiin 2004. Neljäs Lampénin retki oli melontamatka kajakilla Inarin NäätämöstäSuomenlahdelle kesällä 2006. Näistä kokemuksista syntyi vuonna 2009 julkaistu matkakirja Neljä retkeä läpi Suomen. Kirjan julkaisun jälkeen Lampén lähti vielä kiertämään Suomea nojapyörällä.[6][7]